Muutama pala paikoilleen

Tänään kouluvalkussa mulle tuli alkuun taas se perus kouluvalkkufiilis, eli jotenkin jännittynyt ja kömpelö olo. Mietin jo hetken et ei tästä tänään mitään tuu, heppa vaan löntystää maneesia ympäri avonaisessa muodossa ja yrittää rikkoa laukan jokaisella askeella, jos en aja sitä eteenpäin. Teimme alkuun ihan vaan jotain vastalaukkoja kolmikaarisella (ja harjoteltiin miten kolmikaarinen ratsastetaan..) ja parit vaihdotkin. Grace oli koko tän ajan ihan kamalan tuntuinen, se ei vaan liikkunut selän läpi ja oli siinä ärsyttävässä "muka-peräänannossa", eli just ihan liian avoimessa muodossa niskasta ja kropastaan jossain pyöreän ja notkoselän välimaastossa.

Laukan jälkeen otettiin parit "keskiravit" eli kipitettiin täysiä pitkiä sivuja pitkin ilman tietoakaan askelen pitenemisestä tai minkäänlaisesta takaosan aktiivisuuden lisääntymisestä. Mut sit me saatiin tehdä parit sulku- ja avotaivutukset ja simsalabim, mulla oli siinä alla pehmeässä peräänannossa kulkeva hevonen, jota oli suorastaan helppo ratsastaa. Mietin, et mitähän ihmettä oikein tapahtui, mut yritin vaan relata istunnalla, etten pilaisi hyvää fiilistä. Sellaisena G säilyi sen viisi minuuttia, kun jatkoimme työskentelyä ja sitten päästinkin sen jo matalampaan muotoon loppuverkan ajaksi.

Positiivista oli se, että Grace säilytti pyöreytensä myös lopettaessamme, eli se ei tavallaan vaan heittänyt hanskoja tiskiin ja todennut et "ai okei, tää olikin sit tässä". Se fiilis lopussa oli kuitenkin taas se, mihin en yleensä oo päässyt ilman valmentajan apua. Sen hehkuttamani istuntatunnin jälkeen mulla on kuitenkin tullut noita hetkiä useampikin, jopa itsenäisesti haahuillessani. Ehdottomasti siis mennään kohti parempaa ja valmentajakin sanoi, että Gracen muoto ja laukka ovat parantuneet tosi paljon!

Sitkeys siis ilmeisesti kannattaa, vaikkakin myös uljas ratsuni tuntuu toisinaan ajattelevan niin ;). Joskus ihan mun ja Gracen alkuaikoina oli puhetta valkun kanssa et sillä on ihan kuin joku "henkinen lukko" peräänannon suhteen, eli se on melkein peräänannossa, mutta jäkittää pikkasen vastaan. Sit kun se tajuaa, ettei tässä mitään ongelmaa olekaan, niin sit mitään ongelmaa ei tosiaankaan ole :D. Varmaan liittyy hyvinkin läheisesti mun istuntaan, eli kun mä relaan ja käytän johdonmukasia apuja, niin hevonen käyttäytyy sen mukaisesti. Mut kyl tää tästä, meidän molempien vaikeudet helpottuvat päivä päivältä ja työskentelystä tulee koko ajan vähän mukavampaa, vaikkei takapakeilta juurikaan vältytä. Niistä kuitenkin oppii, joten kaipa nekin ovat ihan hyvä asia!

Mul ei ollut mitään uutta heppakuvaa niin tässä joku ikivanha lahnailukuva Dumista :D.
Toi loimi on lähtenyt täällä ilmeisesti jonkun toisen matkaan, sääli :(. 

Sit iiiihan pieni pissistuokio tänne loppuun:
Kävin laitattamassa elämäni ekat tekoripset :D!
Ehkä nyt säästyis siltä ripsari + 12h tallipäivä -yhtälöltä..

Kevättä klipperissä

Vuoden turhake.
Toi keskiosa pyörii :D.

Matka Hollannista Düsseldorfin ja Kööpenhaminan kautta Varbergiin suorastaa hujahti ohi ja yhtäkkiä löysin itseni taas maailman parhaasta kämpästä. Sain mun pyörän korjaamolta (etukumi oli sanonut poks) puolenpäivän aikoihin saapumista seuraavana päivänä, joten pääsin moikkaamaan neiti lohikäärmettä vasta, kun olin purkanut laukun ja täyttänyt jääkaapin :D..

Minea oli pitänyt hyvää huolta Krakenista ja karsinassa odotti se sama poni-ilme, kuin aina ennenkin. Mun ennustukseni kuitenkin piti paikkansa ja lähetin äidille heti samana päivänä viestiä, että nyt muuten lähtee tolta konilta turkki. Vaan kuka olis arvannut, millanen hulabaloo siitä seuraiskaan!

Tiesin jo ennestään, että Gracea on klipattu elämänsä aikana palttiarallaa miljoona kertaa, joten aattelin vaan että täysiä vaan suristelemaan siltä vuoristokarva pois. Alkuun se menikin ihan hyvin, kun pysyttiin turvallisesti pehvan puolella - mitä nyt pientä tuohtunutta korahtelua kuului - mut voi jestas kun ruvettiin lähestymään kaulaa ja etujalkoja, siitäkös se riemu vasta ratkesi!

Grace nosteli etujalkoja ihan ku joku ois tyyliin piikittänyt sitä lapaan, steppas edestakas hoitopaikalla ja loppupeleissä yritti hyppiä pystyynkin huolimatta siitä, että se oli molemmilta puolilta kiinni. Mä en ollut uskoa silmiäni, siis oikeasti! Taistelin sen kanssa varmaan tunnin ja sinä aikana se kerkes potkasemaan mua molempiin reisiin ja vatsaan, mutta onneks mulla on tota iskuja vaimentavaa kerrosta jonkun verran niin ei sattunut, vaikkakin jalat näyttävät nyt hyvinkin sinimustilta :D.

Pöyristynyt lihapiirakka kolmantena päivänä.
"Voitit tällä kertaa, ihminen."

Kaverini katsoi siinä vieressä vähän tyrmistyneenä et "siis sä lensit just selälles tosta potkusta ja sä vaan jatkat klippaamista?". Menin vähän hämilleni tosta kysymyksestä, koska eihän touhua voi sillon lopettaa kun koni turvautuu väkivaltaan! Voi vaan arvata, miten se seuraavalla kerralla ratkasis tilanteen :D. Lopulta älyttiin kokeilla huulipuristinta ja yhtäkkiä mulla oli siinä hoitopaikalla joku Maatilan Mansikki, siis suunnilleen lehmään verrannollinen hevonen. Okei, kaulan klippaaminen aiheutti vieläkin sitä tuohtunutta puhinaa ja korahtelua, mutta ainakin mä sain koskettua siihen!

Noin vartti tän huulipuristimen keksimisen jälkeen klipperi sanoi poks ja mulla oli siinä sitten puoliksi klipattu hevonen ja rikkinäinen klipperi :). Jatkoin seuraavana päivänä klippaamista koulun toisella klipperillä, jolla sain sitten toisenkin puolen klipattua, tai ainakin melkein.. Myös tää toinen klipperi sanoi itsensä irti siinä vaiheessa, kun olin ehtinyt viimeistelyyn asti, mikä nyt tietysti jollain tapaa vähän kiukutti. Onneksi kolmas kerta toden sanoo ja kolmantena klippauspäivänä sain Gracen riittävän siistiksi ulkona liikkumista varten kolmannella käyttämälläni klipperillä. Ai miten niin klippaus ei oo ihan mun juttu?

No joo. Tän episodin jälkeen päätin, et seuraavalla kerralla Grace saa jotain rauhottavaa, jos tulee taas joku samanlainen show. Tosin viimeksi kun rauhotettiin se klinikalla et saatiin jaloista klipattua vähän karvaa pois ultraa varten, niin neiti lohikäärme putos polvilleen yrittäessään huitoa sitä klipperiä pois :D.. Joskus mä en vaan ymmärrä tota hevosta!

Ekana päivänä Grace tuntui ratsastaessa vähän jäykältä, mikä tosin saattoi olla seurausta sitä edeltäneestä vapaapäivästä. Pari päivää mulla kesti päästä henkisesti takasin Gracen selkään, mut sit alkoi taas löytyä vähän elastisuutta ja kohtalaista yhteisymmärrystä.

Onneks meillä oli paluusunnuntain jälkeinen maanantai vapaata (studiedag), joten ehdin palautua Hollanninreissusta ainakin vähäsen. Tosin mä pääsin heti ratsastamaan koulun hevosia, joten ratsastin saman tien kaks ylimäärästä hevosta Gracen lisäksi ja sain loppuviikkoa kohti vielä enemmän liikutettavia! Oli ihanaa päästä takaisin satulaan, vaikka mulla meni lähentäjät kyllä melkoseen junkkeliin noin ärhäkän muutoksen myötä. Nooh mut kipu on merkki siitä, että on elossa!

Kuolakallen kanssa iltakävelyllä treenin jälkeen.

Pääsimme perjantaina Mari Zetterqvistin istuntaklinikalle. Tai no, hänellä oli mukanaan laumallinen tulevia hevosfysioterapeutteja, satulansovittajia ja kiropraktikoita, jotka kuuntelivat klinikkaa ja keskustelivat sen jälkeen meidän klinikalla ratsastaneiden istunnoista ja satuloista.
   Sain ihan sikana hyviä vinkkejä ja mä oikeasti tunsin sen hevosen muuttuvan ihan erilaiseksi ratsastaa! Pääsin siihen flow-tilaan, missä Grace lopettaa hännällä huiskimisen ja liikkuu koko kropan läpi itse eteenpäin ihan vaan sillä, että käänsin vähän lonkkaa eteenpäin ja relasin..
 
Ehkä klinikan paras ahaa-elämys tuli seurauksena Zetterqvistin esittämästä kysymyksestä ratsastaessamme isolla keskiympyrällä: "miten sä itse tunnet, puristatko enemmän jommallakummalla reidellä?". Mun ilme oli varmaan näkemisen arvonen, kun tajusin vaan yhtäkkiä et hitsi vie, mähän puristan oikealla (ylä)reidellä ihan hulluna! Kun päästin jalan irti ja annoin sen laskeutua ns. normaaliin asentoon, niin mun hevonen lähti oikeasti ravaamaan!

Toinen hyvä vinkki oli ajatella rentouttavansa kyynärpäät. Ainakin mulla toi mielikuva auttoi tosi hyvin rentouttamaan koko käden, jota jään vissiin aika helposti jännittämään. Mut otettiin myöskin alkutunnista ympyrän keskelle ja Martsu ohjeisti mua käyttämään rohkeammin takareittä antaessani pohjeapuja, jottei kantapää nousisi niin helposti ylös.

Klinikan lopuksi jäimme Gracen kanssa vielä maneesiin siksi aikaa, että opettaja näytti mulle liikkeen, jolla voin kehittää istuntaani silloinkin, kun en istu hevosen selässä. Mulla on aavistuksen verran notko selkä, minkä vuoksi ajaudun helposti semmoseen kummalliseen etukenoon, jossa peppu törröttää takana ja yläkroppa on suunnilleen samansuuntanen Gracen kaulan kanssa :D. Tähän ongelmaan auttoi ratsastaessa merkittävästi se, että ajattelin istuvani häntä koipien välissä. Zetterqvistin näyttämä liike auttaa juurikin tuohon probleemaan, joten olen koettanut ahkerasti harjoitella sitä kotona!

Saatuani viimeisetkin vinkit irti olin jo henkisesti matkalla talliin, mut yhtäkkiä mä tajusin yhden tulevista fysioterapeuteista puhuvan mulle suomea! Hetken sönkötyksen jälkeen sain vaihdettua aivot oikealle kielelle ja juttelimme vähän Gracen satulasta, joka on aika lähellä sen säkää. Grace on siis vartaloltaan mallia tynnyri - riippumatta mahan koosta - ja sillä pitää sen vuoksi olla ihan käsittämättömän leveitä satuloita. Esimerkiksi Nipsu totesi ekaa kertaa Gracen selkään istuttuaan et: "jestas tää on levee!". Epäselväksi jäi, puhuttiinko siinä sitten satulasta vai hevosesta, mutta samaa mieltä olen kummankin tapauksessa :D.
   Anyways - Gracen satulaa ei vielä tartte vaihtaa, mut jos se tosta levenee niin saattaa olla tarvetta tehdä asialle jotain. Vihjaisin siinä ohimennen kuitenkin etsiväni puoliaktiivisesti estesatulaa, jolloin sain tämän osoitteen ja vinkin käydä kyläilemässä tuolla suunnilla joku kerta. Vaikuttaa lupaavalta, eikä matkaakaan ole kuin parikymmentä kilometriä! Saas nähdä miten monta päivää meillä on jäljellä estesatulaan ;).

Hyppäämisestä puheenollen: hyppäsimme jo tiistaina tuon klinikan tukittua maneesin normaaleilla hyppyvuoroillamme ja pääsimme suorittamaan ekat ulkohypyt sitten viime syksyn! Eipä Gracessa nyt mitään kovin ratkaisevaa eroa tunnu riippumatta siitä, hypättiinkö hallissa vai ei, mutta mulle tuli taas se epävarmuushyöky, kun oltiin hyppäämässä. Ei siis mitään kieltopelkoa tms, mutta G tuntui jotenkin tahmalta ja mulla pyöri vaan mielessä et osuukohan askel vai ei.
   Ope oli tosin ihan innoissaan ja sanoi, että Grace oli paljon aiempaa tasaisempi laukaltaan ja rytmi oli hyvä, joten tolta sen kai sit pitäis oikeasti tuntuakin. Ärsyttää vain toi epävarmuus, kun en edes tiedä mistä se kumpuaa! Esteet eivät todellakaan oo mitään isoja, max 90cm, mut silti.. Ehkä se vaan johtui sit siitä, että hyppäämisessä oli kuukauden tauko.

Koska aktiivisuudellani ei ole rajoja, suostuin ottamaan kaverin tallivuoron tältä viikonlopulta ja olin näinollen lauantain "töissä". Ei se onneksi Hollannin jälkeen tunnu enää missään ja (pääosin) aurinkoinen päivä oli oikeastaan vain kiva viettää ulkoilmassa. Sää on muuten palannut takaisin Varbergille tyypillisiin uomiinsa (jääkylmää sadetta ja vastatuulta joka suunnasta), vaikka täällä oli kuulema aika lämmin jakso poissaollessani. Ehkä se kesä vielä joskus tulee :).

"Ai morjens, kuulin just et sulla on reilu viis minaa aikaa raahata mut pois täältä kauimmaiselta tarhalta ja laittaa kuntoon, joten ei pidetä mitään kiirettä, eiks niin?" - Greco 2015 

Nää "juustolukot" saa ihan oman kunniamaininnan maailman kamalimpina solkina ristivöissä.
Joo, harva koni noita auki saa, mut en saa mäkään! Aina niihin jää hiekkaa väliin tai sit heppa on
niin paksu ettei niitä saa käännettyä kunnolla ja yäk :D. Ällöttäviä kapistuksia. 

Finskan gone wild

Den här är faktiskt en uppgift som måste skrivas om man har varit i utlandspraktik men jag tänkte lägga den hit så att folk får skratta åt min hemsk svenska ni kan också läsa den :)!

---

”Vi vill snacka om utlandspraktik med dig”.
Det var den dagen jag fick veta att jag skulle åka till Stal Hendrix i Holland. Först fattade jag ingenting (typiskt för en finsk) men då utvecklade samtalet och jag började förstå att dem hade väljat mig som en student som skulle jobba utomlands! Det var både spännande och intressant att få åka till Holland för jag hade aldrig varit där och det hade varit min liten dröm att åka dit och se hur fungerar stall i Centraleuropa.

Stal Hendrix var inte mitt första alternativ men jag blev faktiskt glad att jag hamnade dit. Som sagt är detta stallet en professionell hoppstall i Holland, men det ligger bara några kilometer från Belgien och Tyskland så det är ganska bekvämt att åka till internationella tävlingar.

Jag och en tjej från Svedala bodde tillsammans tre veckor som vi var i praktiken men vi jobbade i olika ställena: hon jobbade i Stal Hendrix Baarlo och jag jobbade i Stal Hendrix Kessel. Baarlo och Kessel ligger cirka fem kilometer från varandra och har lite olika rutiner, men dem är i alla fall samma företag.
Våran boende var liten och mysig. Vi sov i samma rum och delade köket och vardagsrum. Det var helt okej att bo så, men ibland saknade man sin ”egen rum”.

Under den APL:n gjorde vi helt vanliga stalluppgifter: vi mockade boxar, sopade stallet och tog hand om alla hästar. Vi fixade hästar i ordning för ridning och tog dem till skrittmachinen minst en gång under dagen. Svett skulle borstas eller tvättas bort och alla hästar skulle ha hovfett till varje hov efter ridningen. Det vat också viktigt att kratsa hovar innan man lämnar boxen eller kommer ut från ridbanan så att korridoren/stallgården blev inte smutsig.
Vi fick också longera och rida lite med stallets hästar. Vid longering skulle man ha använt gjorden med graman med den flesta hästar men några unghästar fick bara ”springa bort den värsta energin”.

Stallet var otroligen snygg! Man märkte att de hade tagit väldigt bra hand om hela anläggningen och satsat till den så mycket som möjligt. I hingstallet var boxar bara på ena sidan så att det var möjligt att gå förbi hingstar utan att känna sig rädd eller osäker att någonting skulle hända. Det fanns solarium och skrittmachin i både hingstallet och den andra stallet.

Den bästa med praktiken var att bekanta sig till Holland och ha en liten insyn till deras hästkultur. Det var väldigt intressant att lära sig nya rutiner och åka till tävlingar med ryttare. Jag tyckte att det var grymt hur rutinerade alla ryttarna var i tävlingar; det kände som man kollade en vanlig klubbtävling när man faktiskt kollade en internationell klass.
Sämst under praktiken var mat! Mat i Holland var otroligen onyttigt och det kände lite jobbigt att hitta någonting ”vanligt” i affären. Lyckligtvis åt vi två gångar i en Sushi-restaurang och där var maten jätte gott. Dock jag tycker fortfarande att svensk mat är mycket godare!

Vi fick nya kompisar i arbetsplatser men ingen av dem blev en riktig vän för mig. Det kände konstigt när man började tänka att den här kan vara den sista gången man ser dessa människor i sitt hela liv. Det öppnade ögon och jag förstod ännu bättre hur viktigt det är att hålla sina vänner nära sig, även om man bor i ett annat land.

Om jag skulle säga någonting till dem som tänker att åka utomlands för praktiken: GÖR DET! Det är en unik tillfälle som man kanske får bara en gång i sitt liv och det är väldigt växande på psykisk sätt. Man lär sig nya saker, möter nya människor och dyker till en intressant världen av hästar och konstig mat. Det är också en väg att utveckla sin språkkunskap och man blir lite självsäkrare på någon sätt.

Det var både tråkigt och lättande när praktiken tog slut. På en sätt var man glad att åka hem och se sin häst och kompisar igen men samtidigt ville man bara stanna där i Holland och fortsätta jobba i den fina stallet med dem fina hästar. Det var verkligen en upplevelse som gav mig mycket och jag är tacksam för alla som gjorde den möjligt!

Viimeistä viedään

Hepat nauttivat lähes kesäisistä keleistä :)

Viimeinen viikko pyörähti hiljalleen käyntiin ja mulla on nyt jo vähän haikea olo, kun tietää lähtevänsä täältä pian. Ei toi harjaaja-hevosentaputtelijan rooli nyt mitään herkkua ole, mutta työympäristö on niin kiva, että hymyilen lähes poikkeuksetta aamuisin pyöräillessäni tallille.

Mut kaikki suomalaiset (ja ruotsalaiset) voivat kyllä olla tyytyväisiä siihen, miten paljon talleilla ajatellaan hevosten etua. On ihan totta, että täällä ratsastusurheilun mekassa hevonen on rahantekoväline ja siitä pidetään huolta vain sen verran, että se pysyy suorituskykyisenä ja edustuskelpoisena mahdollisia ostajia varten. Onhan se kurjaa, etteivät hevoset pääse päivittäin pihalle ja ne saavat heinää vain kahdesti päivässä, mutta toisaalta harva hevonen vaikuttaa tyytymättömältä elämäänsä.

Valtaosa tallin ratsuista odottaa karsinaan saapuvaa korvat hörössä ja lähtee mielellään töihin. Ns. "pitkäkarvaiset" hevoset kiiltävät hienosti ja myös klipatut elukat ovat suunnilleen kuin suoraan Gummeruksen suuresta hevoskirjasta konsanaan.

Toisaalta tallista löytyy muutama, jotka suorastaan syöksyvät imppaamaan lähimmälle löytämälleen ruokakupille / muulle löytämälleen reunalle, mikäli imppauspannan ottaa pois. Monen mielestä karsinaa siivoava heppu on tavattoman mielenkiintoinen ja muutama tuleekin aina hipeltämään takkia ja orit yleensä nappaavat lopuksi hihasta tai vetskarista kiinni, minkä vuoksi opin äkkiä pitämään ne vähän loitommalla.. Joitakin tylsistymisen tuottamia tapoja on siis havaittavissa, mutta liekö se ihmekään.
   Tarhaan päästessään kutakuinkin jokainen hevonen ryntäilee viitisen minuuttia pukkilaukkaa edestakaisin ja riemuitsee ihan sydämensä kyllyydestä. Onneksi niillä on kuitenkin suojat joka jalassa ja buutsit edessä, niin ei satu vahinkoja ;)..

Mitä mä en vieläkään ole oppinut on se, miten pidempään tallissa työskennelleet tulkitsevat hevosen olevan likainen. Tänään tulin ratsastamasta yhtä isoa ruunaa ja eräs työntekijä kysyi, voisinko hikien huuhtelun sijaan pestä uljaan ratsuni shampoolla kun se on niin ällöttävän likainen. Suostuttuani hymyillen katsahdin vähän hämilläni hevosta, sillä mielestäni sen kiiltävässä turkissa ei ollut liasta häivähdystäkään. No, ainakin se tuoksuu nyt hyvälle :D.

Laukkaspurttien jälkeen on hyvä maistella vähän ruohoakin.

Ruotsin puolella homma mitä ilmeisimmin etenee omalla painollaan. Grace ei enää onnu ja se on päässyt taas tavanomaisen sikailunsa makuun, eli maneesin kulmissa asuu kummituksia ja laidoilla roikkuvat loimet ovat todellisuudessa valeasuisia vuorileijonia. Kohta mä pääsen senkin riiviön luokse, voi onnen päivää :D. Suunnitelmissa on pyytää koululta saman tien hevosia liikutettavaksi, sillä oltuani nyt puoliksi pakotettuna poissa satulasta oon oppinut arvostamaan tuota mahdollisuutta lisäratsastukseen entistäkin enemmän..

Vähemmästäkin sekoo!

Jotenkin tää toimettomuus ylipäätään on vähän.. tylsää? Päivät ovat niin samanlaisia, että sitä vähän unohtaa olevansa elossa. Työpäivän jälkeen makaan yleensä vaan sohvalla ja selaan kaikki sosiaaliset mediat miljoona kertaa läpi, kun ei tässä oikein muutakaan tekemistä ole. Pian sitä kuitenkin pääsee takaisin ihanaan, sateiseen Varbergiin ja sit voi taas syödä jotain hyvää ruokaa ja käydä lenkillä tai ihan mitä tahansa.

Jos mä asuisin täällä pidempään niin tutustuisin tietenkin alueeseen paremmin ja yrittäisin elää niin normaalisti, kuin mahdollista :D. Tuntuu vaan vähän turhalta tutustua kauppareissua kummemmin kaupunkiin, josta lähtee enemmän tai vähemmän pysyvästi vain muutaman päivän kuluttua. Ehkä joku muu olis tehnyt senkin, mutta tätä ei vaan huvita. Sohva on ihan ok.

Hyvin keulii!

Pääsin pitkästä aikaa kierimään maneesin pohjalla, kun eräs vastaantulevia hevosia pelkäävä otus päätti kahdella jalalla hetken tasapainoteltuaan kierähtää kyljelleen! Säästyttiin onneks molemmat naarmuitta, vaikka mun toinen jalka jäikin hevosen alle - mikä lie pehmee kohta osunut just siihen. Vähän myöhäistä taas jossitella, mutta jos olisin sattunut tietämään etukäteen tuosta pelosta, olisi tilanne ehkä saatu vältettyä tai koettua lievempänä. Kai tästäkin jotain opittiin (esim. että on äärettömän kiusallista tippua, kun potentiaalinen ostaja katsoo maneesissa samanaikaisesti hyppäävää hevosta) ja ehkä jatkossa osais ottaa vähän paremmin selvää ratsuistaan.

Tuo tippuminen oli vain osa muutenkin katastrofintäyteistä päivää, joka alkoi lupaavasti heti aamusta erään hevosen käveltyä tyynesti ulos karsinastaan, jonka ovea olin työntämässä siivouksen jäljiltä kiinni. Onneksi oma huumorintaju ei pettänyt ja saatoin tänään jopa vähän naureskella tuolle pateettiselle työsuoritukselleni, mutta vähänkö hävetti jahdata noita molempia elukoita ja hokea sorrya koko päivä :D.

Tallista löytyy vaikka mitä ihanuuksia, kuten tää 4v ruuna.
Täällä on muuten hassu tapa kutsua hevosia isän nimellä, eli
esimerkiksi kuvan örkki on itse Clinton ;).

Mulla on muutenkin vähän epävarma olo ja tuntuu, että teen asioita ihan päin honkia. Okei, oon ollut täällä vähän reilu viikon ja aiempaa kokemusta myyntitallilla työskentelystä ei ole, joten ehkä se kuuluu asiaan. Päädyn toisinaan seuraamaan tallin ainoaa ruotsinkielistä työkaveria kädet taskussa, kun multa loppuu hommat, mutta onneksi olen viime päivinä jo saanut vierotettua itteäni vähän :D. Luojan kiitos pääsen nyt kuitenkin myös ratsastamaan, vaikken selässä ilmeisesti ihan jatkuvasti viihdykään.

Ratsastuksenhan painotettiin meille työharjoitteluun lähteville olevan ehdoton plussa, eikä sitä tulisi missään nimessä odottaa tai toivoa. Olin kuitenkin saattanut ehkä ottaa hieman selvää tarjolla olleista talleista ja saatoin sattumalta tietää, että täällä on mahdollista päästä ratsastamaan. Tai ratsastus on lähes taattua, mikäli päätyy Baarlossa sijaitsevaan talliyksikköön. Arvatkaapa siis huviksenne, mihin mun tuurilla päädyin!

Onneksi Sisukas Suomalainen ei vähästä lannistu ja vaikken ensimmäisten neljän päivän aikana ratsastanut lainkaan (olin rehellisesti sanottuna tulla hulluksi), oli röyhkeyden rajoja lähentelevästä asenteestani hyötyä, kun tokaisin ihan pokkana paikan omistajalle, että mulle voi lykätä ihan mitä tahansa hevosia ratsastettavaksi. Tuosta maagisesta hetkestä lähtien mulle on tosiaankin niitä hevosia sitten lykkäilty ja tuota yhtä spesiaalitapausta lukuunottamatta ratsut ovat olleet ihan kivoja. Mainittakoot vielä, ettei minut lennättänyt ponny ole myynti-/kisahevonen, vaan erään tallilaisen oma hevonen.

Saan halutessani mennä lauantaina seuraamaan kilpailuja kohteeseen x / toimimaan ylimääräisenä käsiparina ratsastajille. Ainahan kisahengailu lannanlappuun voittaa, joten mikä jottei. Tosin kisakulttuurissa on tiettyjä yksityiskohtia, jotka aiheuttavat pienessä mielessäni syviä hämmennyksen tiloja. Noh, maneesissa tupakointi on varmaankin se "hevosmaiden" synneistä tutuin, mutta siis oluen juonti kisoissa on näille ihan arkipäivää! Katsomossa istuu kaikenkarvaista porukkaa hevosihmisistä niihin, jotka ovat joskus lapsena taputtaneet pollea turvalle. Ja valtaosa juo olutta, kilpailijat tosin (toivottavasti) vasta suorituksensa jälkeen.

Noh, kunhan päihteidenkäyttö pysyy katsomon puolella hyvän maun rajoissa, on mulle yks hailee mitä muut penkkiurheilevat touhuavat. Mut hevosenkäsittely on joka tapauksessa Suomeen tai Ruotsiin verrattuna jopa julmaa, eikä niitä raipaniskuja kyllä laske täällä kukaan. Tai jos laskee, niin sanomista ei tule koskaan. Kurjaahan se on, kun hevonen saa selkäänsä ratsastajan virheiden vuoksi, mutta sanopa tuosta jotain niin varmaan nauraisivat takaisin peräpohjolaan ratsastamaan kuolaimettomilla ja luomaan henkisiä yhteyksiä hevosen kanssa (sori ht.net, oli pakko :D).

Unohtui laittaa pakollinen ilmakuva.
Aurinko oli ihan kiva ylläri sen jatkuvan räntäsateen jälkeen!
Ps. halpislentsikassa oli jännää

Pissis ja sen uus takki.
Talli lahjoittaa meille tunnollisille työläisille takit,
joiden selässä lukee Stal Hendrix. Hyvää mainosta ;).

Hei mut mähän oon unohtanut kokonaan kertoa kuulumisia Suomesta! Jokunen muistanee vielä mun ex-hevoseni Marellan, joka oli mulla about kolme vuotta sitten. Tää kyseinen torinhevosmummo synnytti meinaan maailmaan tuossa kuukausi takaperin elämänsä toisen varsan. Mä olen niin fiiliksissä tuosta babysta, ettei mitään rajaa! Jos mä kesällä meen käymään Suomessa, niin yritän päästä katsomaan pienen pyöreän lasta ihan livenäkin. Tähän mennessä oon kuitenkin saanut mukavasti kuvamatskua sieltä Marellan kämpiltä ja tuoreesta poikahevosesta:

Skeptinen julkkis :D. 

Onnellinen äiti ♥

Lisää tyrmistyksiä on varmasti vielä edessä, joten musta todennäköisesti kuuluu vielä joitakin pihahduksia ennen kuin nokka osoittaa Ruotsia kohti. Stay tuned!

Hollannin huumaa

Tai no, miten sen nyt ottaa, uusia asioita toisen perään. Oon nyt ollut viikon Hollannissa työharjoittelussa Stal Hendrixillä ja voi pojat miten erilainen meininki täällä on verrattuna kaikkiin aiemmin tutustumiini talleihin.

Juoksutusmaneesi

Oon usein kuullut enemmän tai vähemmän villejä huhuja esimerkiksi Keski-Euroopan ruokintakulttuurista ja nuo huhut mitä ilmeisimmin pitävät aika hyvin paikkansa. Hepat saa heinää kaksi kertaa päivässä ja väkkäreitä kolmesti, hyvällä tuurilla vähän lulcerniakin. Aika hurjaa, mutta tyhjästä on paha nyhjästä, mikäli heinästä puhutaan. Onneksi sentään monella hevosella on olkikuivitus, niin onpahan jotain mussutettavaa nenän alla.

Talli on sitä "muutama ylimääräinen killinki takataskussa" -sarjaa. Maneeseja on kaksi, joista toisessa on aina esteet pystyssä ja toinen on varattu juoksutukselle. Tallirakennuksiakin on kaksi, joista toisessa asuvat orit ja toisessa ne kaikki muut. Kenttä on iso, mutta toistaiseksi lätäköiden peitossa. Ainiin ja unohdinko mainita kaksi kävelytyskonetta, jotka ovat talleissa sisällä :D? Ihan käsittämätöntä, mut kivahan se on päästä näin päheeseen paikkaan vakoilemaan ammattitallin toimintaa.

Pääasiassa työtehtäviin kuuluu hevosten kuntoonlaittoa ratsastajille (= purut pois hännästä ja kamat niskaan), boksien siivousta ja hevosten fiksaaminen ratsastuksen jälkeen. Kaviot putsataan aina ennen karsinasta lähtöä ja myös juoksutuksen jälkeen maneesista lähdettäessä. Sit kun hepo on kuivunut hiestä/vedestä ja ollut kävelytyskoneessa, sille laitetaan kaviorasvat kavioihin, 2-3 paksua loimea päällekäin ja karsinaan. Ulos hevoset eivät pääse lainkaan, paitsi tietenkin siitostammat ja varsat/nuoret, jotka ovat ulkona koko päivän.

Mun mielestä huvittavinta on se, että noin 200 metrin päässä sijaitsevasta "kylmästä" tallista haetaan hevoset ratsastettaviksi kahden hevosen kuljetusautolla :D! No, ainakin tottuvat lastaamiseen, mutta hiukan työläältä toi välillä tuntuu raahata hevosia autolla edestakaisin, kun ne voisi vaan reippaasti taluttaa toiselle tallille.

Oritalli. Karsinat vain yhdellä puolella ja juoksutusmaneesi karsinoiden takana. Käytävä on niin leveä, etteivät pojat pääse nappaamaan ohikulkevista kiinni, vaikka karsinoiden luukut olisivat auki.

Yksi pihan numerolukituista automaattiporteista!

Ratsastajia on yhteensä about viis ja jokainen heistä ratsastaa noin yheksän hevosta päivässä. Tällä viikolla ekat kisat olivat torstaina ja perjantaina, viimeiset tänään eli sunnuntaina. Lauantaina kukaan ei mielestäni ollut kisaamassa, mutta eiköhän ens viikolla oo sit taas uusia. Hieman erilainen meininki kuin Suomessa, jossa kauden aikana on yhtä monta starttia, kuin näillä viikossa :D.

Gracen perään katsoo tällä hetkellä Suomesta puoliväkisin lennätetty Minea, joka saikin sitten ekan viikon ajan hoitaa Pissiksen hokinpolkemaa, joka oli niin kipee että sitä piti ihan ontua. Nyt haava on ilmeisesti lähtenyt jo paranemaan ja ontuminenkin vähenee, mutta jalka saa vielä kylmäystä ja ms. Pissis todennäköisesti parasta mahdollista hoitoa :).

Mahtaa Kaakki näyttää tän kolmen viikon jälkeen karvaiselta, kun Hendrixin hepat on niin kynittyjä karvapeitteeltään. Ne siis klipataan korvia myöten niin lyhyeeseen karvaan, että sitä vois jo melkein sanoa vaan ihoksi. Ei siis ihme, että niitä loimitetaan niin pirusti!

Lisää kuvia ja kuulumisia tulee varmasti myöhemmin, mutta nyt otan ilon irti viikon ainoan suht vapaan päiväni viimeisistä tunneista, joten adios tältä erää :D.