17/07/2016

Hän on herännyt horroksestaan!

Tervepä terve, hyvinkin pitkästä hiljaisuudesta huolimatta en ole toistaiseksi karannut Ruotsia pidemmälle ja vointi on hyvä. Tuosta edellisestä kirjailusta näyttäisikin olevan jo sen puolisen vuotta aikaa, jotenka muutamia muutoksia on kerennyt tälle välille.

Aloitetaan vaikkapa Rubinista. Pikkuherra matkusti toukokuussa takaisin omistajalleen Göteborgiin, jotta koulun lopettajaiset / Suomeen matkustaminen / kämpästä muutto helpottuisivat osaltani, kun yksi aikaa syövistä tekijöistä olisi ns jonkun muun ongelma :D. Lopetimme yhteisen taivalluksemme puhtaaseen 90-rataan pay&jumpissa, mikä oli meille todellinen työvoitto.


Rubin opetti ennen kaikkea sen, että liian iso ja vihreä hevonen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Hänhän ei siis ollut ainoastaan korkea, vaan myös iso, siis raskas rakenteeltaan. Tämä yhdistettynä "teen mitä haluan" -asenteeseen ja heikkohermoisuuteen johti jos jonkinmoisiin kommelluksiin, mutta ainakin hänelle saatiin rakennettua jonkinlainen lihaksisto sen laardikasan tilalle :D. Oli sillä hyvätkin päivänsä, mutta nykyiseen osaamiseeni nähden Rubin oli kuitenkin ehkä vähän liian haastava hevonen.

Omistaja oli kuitenkin tyytyväinen ja sanoi, että enää hän ei voi syyttää hevosta jaksamattomuudesta. Rubin pääsi laitumelle lähes saman tien minulta palattuaan, jotenka arvioisin hänen vatsanympäryksensä lähentelevän (taas) noin kahta metriä :).


Herran muutettua käväisin Suomessa pitämässä "ylppärit" sukulaisille ja moikkaamassa vanhoja tuttuja, ennen kuin pidimme omat ylppärit Ruotsissa. Omat ylppärini olivat yksi tähänastisen elämäni ikimuistoisimpia päiviä! Niin hauskaa mulla ei ole ollut vielä ikinä ja luokkakavereideni riemuitsemisesta päätellen heillä oli ainakin samansuuntaiset fiilikset :D.

Ruotsissa ylioppilaita juhlitaan ulosjuoksulla (utspring) ja myöhemmin "penkkareilla" (flak). Ryyppääminen Päivä alkoi shampanja-aamiaisella, joka nimensä mukaisesti käsitti aamupalan ja kuplivaa, sekä mahdolliset omat juomat. Tämän jälkeen siirryttiin Varbergin sparbankshallille, josta toisen paikallisen lukion oppilaat ja meidän luokkamme juoksivat luokka kerrallaan ulos itse valitun musiikin mukana. Käytännössä siis juoksimme ulkona olevalle lavalle sukulaisten, kavereiden ja about koko Varbergin silmien eteen ja hypimme, tanssimme ja kiljuimme :D.

Ulosjuoksulta siirryimme suoraan rekoille, joiden kyydissä ajelimme koko Varbergin läpi kahteen kertaan. Musiikki pauhasi täysiä ja me kiljuimme ja nauroimme kuin viimestä päivää, ei paljoa muuta voisi ylppäreiltä toivoakaan!






Vain muutamia päiviä ennen tuota biletystä istuin autossa kello viideltä aamulla matkalla etelään, tarkemmin sanottuna Flyingeen. Matka sinne taittui (luojan kiitos) ajokortillisen kaverini kyydissä, joka oli hakenut kanssani samalle linjalle ja ratsastaisi kokeessa samana päivänä kanssani. Meillä kävi ihan mieletön tuuri ja osuttiin vielä samaan ratsastusryhmäänkin, joten päivästä tuli sikäli mutkaton.

Haimme molemmat unghäst-linjalle, eli nuoria hevosia opiskelemaan. Ratsastuskokeessa ratsastimme kaksi eri hevosta, molemmat ensin tasamaalla ja myöhemmin yksinkertaisella esteradalla. Tämän jälkeen "tuomarit" kävivät yksitellen luonamme kysymässä, mitä mieltä olimme omasta ratsastuksestamme tänään ja mitä voisimme parantaa jne. Ensimmäinen ratsastamani hevonen oli ihan unelma, mutta toinen oli vähän kenkkulimpi tapaus. Uskon tosin, että tämä oli tarkoituskin; nähdä hakijat kahden aivan vastakohtaisen hevosen selässä.

Olin kokeen jälkeen vähän hermostunut, mutta fiilis oli silti hyvä. Parin viikon kuluttua sain sähköpostiini viestin, että minut oli sijoitettu kuudennelle varasijalle hieman reilu 40:n hakijan joukosta. Fiilikset oli vähän ristiriitaiset, koska mahikset päästä sisään kuudennelta varasijalta on niin siinä ja siinä, mutta toisaalta hienoa, että pääsin edes varalle.

Noh, viikot vierivät ja eräänä iltana huomasin yhtäkkiä nousseeni varasijalle 2. Seuraavana iltana olin ensimmäisellä varasijalla ja saman yönä sain sähköpostiini viestin, että olin kuin olinkin päässyt linjalle :D! En ole vieläkään ihan sisäistänyt, että olen ihan oikeasti päässyt suoraan lukiosta jatkamaan opiskelua omalla unelma-alallani. Flyingessä on kaiken lisäksi tosi paljon valmentajia, hevosia, samanhenkisiä ihmisiä.. Tällä hetkellä metsästyksessä onkin enää asunto ja tallipaikka, mutta niitäkin tuntuu riittävän.

Koska hyvä tuuri ei vielä tuohon voinut tietenkään loppua, niin löysin myös 5-vuotiaan ylläpitohevosen, jonka voin ottaa mukanani Flyingeen! Kyseessä on rautias tamma (Dionysos - Nocturne) ja hän on hiiilppasen jäljessä koulutuksessaan, mutta ei nyt ihan samalla levelillä kuitenkaan, kuin aiemmin seuranani ollut herra viisvee. Tässä diilissä on tosin se ero, että omistaja maksaa viulut puolestani ja saa vastineeksi hevoselleen asianmukaista hoitoa ja liikutusta. Ihan mieletön onnenpotku minun puolestani, toivottavasti myös hän tulee olemaan tyytyväinen!


Jollekulle ehkä heräsi jo tässä vaiheessa seuraava kysymys: Missä ihmeessä Ida 'Finskan' Hyvönen luuraa juuri nyt?

Tämänhetkinen sijaintini on pienehkö kaupunki nimeltä Ängelholm. Lääninä toimii tietenkin Skåne, eli olemme nyt hieman lähempänä Flyingeä, kuin Varbergissa asuessamme. Työskentelen Elisabeth Östberg-nimiselle kouluratsastajalle ja saan vastineeksi ilmaisen asunnon, tallipaikan rehuineen, safkat lounaalla ja päivällisellä + 4000 kruunua taskurahaa :D. Valmennukset kuuluvat myöskin diiliin, mutta juuri tällä hetkellä tallissa on hieman kiireistä isojen kilpailuiden vuoksi, jotenka meidän treenit ovat toistaiseksi taka-alalla. Tehdään kun keretään!

Oon viihtynyt tosi hyvin ja pomo on ehkä maailman mukavin. Työmäärä on juuri sopiva ja saan pomolta ja hänen mieheltään apua about kaikessa. Kuskasivatpa minut ja Gracen kilpailuihinkin eilen, joista lähdimme sijoituksen kanssa!! Luokkana toimi seurametri ja sijoitus oli viimeinen, elikkä 11/43 :). Tavoitteena oli 0/0, mutta eipä tuo sijoituskaan nyt varsinaisesti haitannut. Ensi kerralla laukataan vähän nopeammin, niin ehkäpä päästäisiin nousemaan palkintopallilla vähän korkeammalle.



Ei tässä äkkiseltään tule enempiä mieleen viimeaikaisista tapahtumista. Pieni elonmerkkien näyttäminen muuallakin kuin Facebookissa tuntui kuitenkin olevan paikallaan, varsinkin kun oon vähän laiska kertoilemaan samaa tarinaa kymmenille eri ihmisille uudestaan ja uudestaan. Helpompi pitää porukka ajan tasalla blogin kautta, tai ainakin ne suomea osaavat. Ruotsalaiset yms saavat jatkossa tyytyä arvailemaan tekstin sisältöä, koska toi englanniksi kirjoittaminen ei kuitenkaan tuntunut ihan siltä omalta jutulta. Helpompihan tätä tekstiä on suoltaa, kun grammatiikka on ainakin joten kuten hallussa :D.

Ps. Marellallakin pyyhkii aika hyvin, tuossa alla kuva nyt jo 19-vuotiaasta mummosta ja hänen varsastaan. Aika makeen värinen turkki orilla!