25/08/2017

Elokuun elonmerkit

Pitää varmaan ottaa tavaksi vaihtaa ulkoasua joka kerta uuden postauksen kirjoittaessaan, ettei kukaan vahingossakaan erehdy lukevansa samaa blogia toistamiseen. Huolimatta sivun uudesta virneestä ja puolivuotisesta mykkäkoulustani asustelen edelleenkin Ruotsin Skånessa, enkä ole malttanut lopettaa hevosten kanssa puuhaamista.

Opinnot Flyingessä ovat nyt siis jo takanapäin, kun tuo Unghästutbildning ei vuotta kauempaa oppilaitaan viihdytä. Kuluneen kesän aikana olen lähinnä vetänyt lonkkaa (ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen..) ja suonut Suomen kansalle riemua ja kiitollisuutta jokseenkin normaalia pidemmällä läsnäolollani.

Kesän alkutaipaleilla myin Gracen viiden vuoden yhteisen rupeaman jälkeen. Tämä alkoi jo olla enemmän kuin ajankohtaista, lähinnä oman kehittymiseni kannalta. Gracen kapasiteetti ei valitettavasti riittänyt helppoja luokkia kummempaan, jotenka päästin piruparan harrastehevoseksi alkuperäissuunnitelman eli astuttamisen sijaan. Neiti on viihtynyt uudessa kodissaan oikein hyvin ja oli mennyt jopa sijoittumaan kolmanneksi 0.90m seuraluokassa heti ensimmäisen viikkonsa jälkeen :D. Taitava polle!

Grace lähtöpäivänä (oikeasti tuo runsas ruohotarha näkyi leidin keskivartalossa kuvaa enemmän..)

Käväisin myös elämäni ensimmäisillä festivaaleilla ja paikkana tottakai Big Slap -festivaali Malmössä. Tämä verrattain nuorehko (5v) elektronisen musiikin festivaali takasi sen, ettei allekirjoittanut kuule kasikymppisenä enää mitään. Eipä siinä mitään, eturivissä kelpasi katsella isojen nimien esiintymistä! 

The gang

Jostain kumman syystä conssit menivät vaihtoon..

Nyt on kuitenkin lomailu ohitse, sillä olen mitä varmimmin saanut itselleni työpaikan Stall Linelliltä, jossa siis vietin seitsenviikkoisen harjoitteluni tuossa vajaa vuosi sitten. Työn ulkopuolella käytössäni tulee olemaan myös kaksi lainattua hevosta, tutummin Cindy ja Calle.

Cindystä olen muistaakseni vääntänyt blogissa sanan jos toisenkin, mutta kertauksen nimissä sanottakoot kyseessä olevan "se kimo" kymmenvuotias tamma Cristallo I - Rosenkönig.

Calle taasen on vuonna 2014 syntynyt ruuna Baltimore - Cardento, jonka sisäänratsastin Flyingessä. Tällä hetkellä tämä herra on sisäänhypättävänä Flyingessä, mutta siirtyy meitsille loka-marraskuun vaihteessa. Erittäin kiva hevonen, jonka omistaja toivoo minun hoitavan nelivuotiaiden laatuarvosteluihin *nielaus*.

Alla vielä kuvat Cindystä ja Callesta (tuon alanurkan hihhulin voitte jättää huomiotta).



Loppukevennyksenä muutama päivä takaperin poikaystävän isältä lainattu/rosvottu koiranpentu!
#söpöyskuolema