Töissä Saksassa

Blogaus on vähän kuin punk - se ei kuole koskaan! Vaikka pidempien blogitekstien suosio on Instagramin myötä pujotellut alas jyrkkää laskusuhdanteen rinnettä, en nähnyt tätä varsinaisena esteenä rustatakseni hieman kuulumisia tänne pölykerrosten alle unohtamalleni blogille. Koska olen sekä onneton yhteydenpitäjä, että Instagram-tilini käyttäjä, koin parhaana vaihtoehtonani kuulumisten välittämiseen tämän jokseenkin jo retrohtavan kanavan.

Itse asiaan - viimeisimmän päivityksen (2017..) ja tämän tekstin väliin on luonnollisestikin mahtunut jos jonkinmoista kommellusta. Lyhyesti olin töissä edellisessä postauksessa mainitulla tallilla noin vuoden, jonka jälkeen vaihdoin vuodeksi tavalliseen toimistotyöhön, johon kyllästyttyäni ryhdyin etsimään tietäni takaisin hevosten pariin. Olin jo jonkin aikaa silmäillyt Yard & Groomista töitä ulkomailta, mutten ollut aiemmin rohjennut etsiä töitä jo tutuksi ja turvalliseksi osoittautuneen arjen alta. Suurimpana "puolipidätteenä" toimi etenkin poikaystäväni, jota en jo kahden vuoden yhteiselon jälkeen olisi millään tohtinut jättää etäsuhteen päähän. Jonkinasteisen loppuunpalamisen myötä toimistolla aloin kuitenkin harkitsemaan myös ulkomaiden tarjontaa työnhaussani ja lopulta (pitkän suostuttelun jälkeen!) sain poikaystävänkin myöntymään ajatukseeni pienestä seikkailusta Ruotsin rajojen ulkopuolella. Selailin Yard & groomia joitakin päiviä, mutta jo alusta alkaen olin ensisijaisesti kiinnostunut Saksassa työskentelystä. Saksan työtarjonnassa oli jonkin aikaa seilannut ilmoitus Paul Schockemöhlen tarjoamasta ratsuttajan työstä, mikä tietenkin herätti erityistä kiinnostusta - enhän ollut aiemmin työskennellyt ensisijaisesti ratsuttajana, vaan työnkuvaani oli aina kuulunut myös hevosenhoito. Lähetin täten sormet jokseenkin tutisten CV:ni työnhausta vastaavalle taholle vain renkaita potkiakseni, josko "se tarjoamanne työ mahdollisesti olisi vielä vapaana tällaiselle tavikselle" ja jäin odottamaan vastausta. Vastaus tuli muistaakseni jo seuraavana päivänä tyylillä: "koska voit tulla työkokeiluun?". Tyypilliseen tapaani vastasin melkein samalla minuutilla, kun viesti kilahti sähköpostiini ja pakkasin laukkuni kolmipäiväistä kokeiluaikaa varten. Tiesin jo ennen kokeiluun lähtöä ottavani työn vastaan, mikäli valmentajat minut sinne hyväksyisivät. Itse kokeilu hujahti ohi omalla painollaan, minä tietenkin vain pidemmän aikaa yhden hevosen päivässä ratsastaneena olin hieman jumissa määrän yhtäkkiä kasvettua kahdeksaan. Lähdin paikalta toiveikkaana ja sainkin jo seuraavana päivänä uuden viestin sähköpostiini, jossa minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi tiimiin, mikäli niin haluaisin. Näin sai alkunsa työrupeamani nykyisellä nimikkeelläni, eli nuorten hevosten ratsuttaja yhdellä Paul Schockemöhlen ratsupihoista. Ratsastan hevosia pääsääntöisesti ikähaarukalla 3-7 vuotta, joskin suurin osa hevosista on alle 6-vuotiaita. Päivässä ratsastan noin 8-13 hevosta, tosin eläimiä harvoin on "listallani" kymmentä vähempää. Tähän vaikuttaa jo suomalaisten geeniperimässä kytevä työmoraali, jonka johdosta ehdin ja tahdon ratsastaa niin monta hevosta päivässä niin hyvin, kuin mahdollista. Voin rehellisesti sanoa oman ratsastukseni lähteneen hurjaan kehitykseen jo ensimmäisestä päivästä alkaen ja pyrin oppimaan joka päivä uutta (tai ainakin korjaamaan tuhannetta kertaa sitä perhanan etukenoa istuntaani!). Työpaikkana koen nykyisen työni ihan unelmana, sillä haaveenani on aina ollut ammattiratsuttajan pesti - täällä pääsen harjoittamaan omaa ratsastustani ja unelma-ammattiani samalla kertaa, vaikkei minulla olekaan kovin vakuuttavaa ansioluetteloa alalta ennen tänne saapumistani. Tyypillinen päiväni töissä alkaa kello 8 ja sisältää tunnin lounasta lukuunottamatta ratsastusta aina kello viiteen asti. Hevosten hoidosta, ruokinnasta ja karsinoiden siivouksesta vastaavat niihin tehtäviin erikseen palkatut hevosenhoitajat, eli omaan työnkuvaani ei satunnaisten viikonloppuruokintojen lisäksi sisälly juurikaan hevosenhoitoa. Toki autan tarpeen mukaan / aikataulun puitteissa myös tallin puolella (lähinnä viikonloppuruokinnat), mutta pääsääntöisesti vietän päiväni satulassa. Ainoana miinuksena voisin mainita sen, ettemme kilpaile ratsastamillamme hevosilla lainkaan. Tämä hoidetaan hevosten päädyttyä myöhemmin erilliselle kilpatallille; tosin moni hevosista myydään tai siirretään astutukseen tämän sijaan. Oman kehitykseni kannalta en tosin koe kilpailuja kovin oleellisena, sillä perusratsastukseni tulee mielestäni ensin olla varmemmalla pohjalla, ennen kuin ryhdyn kilpailemaan rutiininomaisesti. Toki kilpaileminen varmasti onnistuisi rutinoituneella hevosella nytkin, mutta hevosalan ammattilaisena budjettini ei yllä valmiin hevosen ostoon, mistä johtuen olenkin ensisijaisesti päättänyt panostaa nuorten / vihreiden hevosten ratsastukseen. Toivon tällä taktiikalla voivani itse koulia nuoremman hevosen isompiin luokkiin, jos ja kun tilaisuus tälle joskus koittaa. Siihen asti keskityn hiomaan omaa osaamistani! Toivon mukaan tämä toisi hieman valoa yhteydenpito-ongelmani aiheuttamaan pimeyteen ja kuvailisi päivittäistä työtäni edes jonkin verran. Jos tekstini sen sijaan herätti kysymyksiä, laittakaa ihmeessä joko tänne kommentteihin tai yksityisviestinä Facebookissa - lupaan vastata niin nopeasti, kun vaan huomaan avata puhelimeni näytön. Etsimme myös jatkuvasti uusia jäseniä tiimiimme, joten vinkkaa ihmeessä hevosalasta kiinnostuneelle kaverillesi laittamaan viestiä joko mulle tai kurkkaamaan tarkemman työselosteen Yard & Groomista. Olisi hienoa saada lisää suomalaisia edustamaan Saksaan! Alla vielä kuva ihanasta ylläpitohevosestani Avalonista (4v Comfortuna VDL - Just for you), joka lähti matkaani Ruotsista. Emme valitettavasti saa kuvata hevosia tai tallia työpaikallamme, joten kuvasaanti jää tällä kertaa tähän. Toivottavasti iki-iloinen Avalon karkottaa tästä mahdollisesti aiheutuneen pettymyksen hörökorvillaan :).

Elokuun elonmerkit

Pitää varmaan ottaa tavaksi vaihtaa ulkoasua joka kerta uuden postauksen kirjoittaessaan, ettei kukaan vahingossakaan erehdy lukevansa samaa blogia toistamiseen. Huolimatta sivun uudesta virneestä ja puolivuotisesta mykkäkoulustani asustelen edelleenkin Ruotsin Skånessa, enkä ole malttanut lopettaa hevosten kanssa puuhaamista.

Opinnot Flyingessä ovat nyt siis jo takanapäin, kun tuo Unghästutbildning ei vuotta kauempaa oppilaitaan viihdytä. Kuluneen kesän aikana olen lähinnä vetänyt lonkkaa (ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen..) ja suonut Suomen kansalle riemua ja kiitollisuutta jokseenkin normaalia pidemmällä läsnäolollani.

Kesän alkutaipaleilla myin Gracen viiden vuoden yhteisen rupeaman jälkeen. Tämä alkoi jo olla enemmän kuin ajankohtaista, lähinnä oman kehittymiseni kannalta. Gracen kapasiteetti ei valitettavasti riittänyt helppoja luokkia kummempaan, jotenka päästin piruparan harrastehevoseksi alkuperäissuunnitelman eli astuttamisen sijaan. Neiti on viihtynyt uudessa kodissaan oikein hyvin ja oli mennyt jopa sijoittumaan kolmanneksi 0.90m seuraluokassa heti ensimmäisen viikkonsa jälkeen :D. Taitava polle!

Grace lähtöpäivänä (oikeasti tuo runsas ruohotarha näkyi leidin keskivartalossa kuvaa enemmän..)

Käväisin myös elämäni ensimmäisillä festivaaleilla ja paikkana tottakai Big Slap -festivaali Malmössä. Tämä verrattain nuorehko (5v) elektronisen musiikin festivaali takasi sen, ettei allekirjoittanut kuule kasikymppisenä enää mitään. Eipä siinä mitään, eturivissä kelpasi katsella isojen nimien esiintymistä! 

The gang

Jostain kumman syystä conssit menivät vaihtoon..

Nyt on kuitenkin lomailu ohitse, sillä olen mitä varmimmin saanut itselleni työpaikan Stall Linelliltä, jossa siis vietin seitsenviikkoisen harjoitteluni tuossa vajaa vuosi sitten. Työn ulkopuolella käytössäni tulee olemaan myös kaksi lainattua hevosta, tutummin Cindy ja Calle.

Cindystä olen muistaakseni vääntänyt blogissa sanan jos toisenkin, mutta kertauksen nimissä sanottakoot kyseessä olevan "se kimo" kymmenvuotias tamma Cristallo I - Rosenkönig.

Calle taasen on vuonna 2014 syntynyt ruuna Baltimore - Cardento, jonka sisäänratsastin Flyingessä. Tällä hetkellä tämä herra on sisäänhypättävänä Flyingessä, mutta siirtyy meitsille loka-marraskuun vaihteessa. Erittäin kiva hevonen, jonka omistaja toivoo minun hoitavan nelivuotiaiden laatuarvosteluihin *nielaus*.

Alla vielä kuvat Cindystä ja Callesta (tuon alanurkan hihhulin voitte jättää huomiotta).

Loppukevennyksenä muutama päivä takaperin poikaystävän isältä lainattu/rosvottu koiranpentu!
#söpöyskuolema

Kevätskåne

Miten näitä blogitekstejä syntyy aina yrittäjyyskurssin oppituntien aikana? Siitä sen enempää välittämättä ajattelin laittaa jokavuotisen päivityksen jakoon, jotta myös Facebookittomat sukulaiseni/muut stalkkerit saavat konkreettisen todisteen elostani.

Ilmeisesti edellinen päivitykseni on lokakuulta, jotenka kirjoitettavaa on kertynyt jonkin verran. Joulun alla olin viikon Suomessa, koska nuo seitsemän päivää olivat kaikki loma, jonka tulen tämän episodin aikana saamaan, mikäli jouluviikkoa seuraavan viikon kolmea viimeistä päivää ei oteta lukuun.

Syy lomien vähyyteen on tietenkin se, että jonkun on katsottava Flyingessä seisovien hevostemme perään, mikä käytännössä tarkoittaa, että puolet luokasta työskentelee jouluviikolla ja puolet sitä seuraavalla Uuden Vuoden viikolla. Minulle siunautui (luojan kiitos) vapaaksi tuo jouluviikko, joten saatoin matkustaa kotimaan puolelle lojumaan sohvalla ja syömään suklaata - tämän kun missasin viime vuonna ollessani töissä SRG:lle.

Ennen Suomen matkaa olin seitsemän viikkoa työharjoittelussa muutaman kymmenen kilometrin päässä Flyingestä paikassa nimeltä Dösjebro (yksi niistä neverheard-paikoista keskellä ei-mitään). Tallina toimi Stall Linell, joka kasvattaa, kilpailee ja myy estehevosia. Omistajat olivat ehkä maailman mukavimpia ja kaiken lisäksi vielä supertaitavia, minkä ansiosta nuo seitsemän viikkoa suorastaan kiisivät ohitse. Ratsastin päivittäin 1-4 hevosta riippuen vähän miltä aikataulutus näytti päivittäin ja kenellä sattui olemaan vapaapäivä.

Ratsastuksen lisäksi päivät näyttivät aika tavallisilta. Aamuisin nakkasimme kuusi hevosta kävelytyskoneeseen 30-40 minuutiksi ja fiksasimme sillä välin boksit. Hevosilla oli karsinoissa ns. laiskat pedit, elikkä minkäänlaista karsinoiden siivousta ei suoritettu, vaan lisäsimme vain olkea karsinoihin joka aamu. Kun pedit alkoivat olla korkeuden puolesta sarjaa "Michael Jordan korkokengissä", tuli tallin omistaja pikkuriikkisen traktorin kanssa ja ajoi suurimman osan pedistä ulos koneellisesti. Kantit saimme siivota käsin, sillä niihin ei jokseenkin kömpelö traktori pystynyt.

2,5-vuotiaat viettivät päivät laitumella ja yöt
suljetussa makuuhallissa.

Harjoittelun aikana pääsin ensimmäistä kertaa sisäänratsastamaan 2,5-vuotiaita hevosia. Hevosista osa oli tallin omia kasvatteja ja osa ostettu muualta, mutta kaikki olivat lähes kokonaan käsittelemättömiä ja täten toivat hieman jännitystä päivärutiineihimme. Jo pelkästään riimun päähän laittaminen saattoi olla suunnittelun puolesta verrannollinen kuuraketin laukaisuun, mikä sekä vei aivan turhaan aikaa ja venytti kaikkien pinnaa lähelle räjähdyspistettä - joka päivä.

Tietenkin osa hevosista tottui käsittelyyn muita nopeammin ja esimerkiksi minulle siunautunut hevonen Uno (Untouchable - Cardento - Quidam de Revel) oli ikätovereihinsa verrattuna kesy ja rauhallinen. Unon sisäänratsastimme muutamassa viikossa, mutta suurin osa muista hevosista ei edennyt satulaantotuttelua pidemmälle.

Suurin oppi tuolta ajalta oli siis muistaa käsitellä hevosia varsasta asti, siis totuttaa ne riimuun ja talutetuksi tulemiseen, harjaamiseen, kavioiden nostamiseen.. Eron huomasi todella selvästi, kun saimme ulkopuolisia, käsiteltyjä hevosia sisäänratsastukseen. Koska hevoset olivat oppineet luottamaan ihmiseen, oli niiden käsittely noin 16 kertaa helpompaa, kuin tallin omien kasvattien ja jostain Irlannin laitumelta lassottujen otuksien kanssa kaveeraaminen.

"Ida ja turvallinen hevosenkäsittely"
Kuvassa tallin shettis, Lukas :). 

Harjoittelusta ja lomilta palattuani alkoi tuttu Flyinge-arki rullata omalla painollaan eteenpäin. Erona tosin se, että entisten kahden hevosen sijaan hevosia oli nyt kolme - ja vain viikon jälkeen neljä, koska kilttinä otin vastaan yhden pidemmällä saikulla olleen hevosen kuntoonlaittoon. En saanut tälle jaksolle sisäänratsastettavaa hevota c-hevoseksi, vaan erään vastikään nelivuotiaaksi kääntyneen tamman. Alla hieman enemmän ratsastettavistani :).

A-hevonen, Flyinge Competence (ruuna s. 2011, Cabachon - Etrusco)

Competence on maailman kiltein ruskea ruuna. Tätä kuvailisin ensimmäiseksi ratsastamakseni 6-vuotiaaksi, joka ei ole jäljessä koulutuksessaan. Tietenkin työmaata riittää erityisesti lennokkuuden saralla (esim ravissa liike rajoittui ennen lähes 70% jalkoihin, eikä se tullut koko kropan lävitse missään muodossa). Kuluneet kuusi viikkoa tämän reippaan kanssa ovat olleet varsinaista ruusuilla tanssimista, sillä ruuna ruskean vastaus kaikkiin pyyntöihin on "okei", eikä hännän viuhtaisu ja pierupukki Gracen tapaan :D. Kokonaisuudessaan on tämä tapaus erittäin miellyttävä!

---------------------------------------------------

B-hevonen, My Fair Lady (tamma s. 2011, Dionysos - Nocturne)

Tämän leidin lienen jo esitellytkin, mutta edelleen minulla ylläpidossa oleva rautias jatkaa urheasti koulutustaivaltaan. Tosin hänet on nyt siirretty pihattoon jatkuvan ähkyilyn vuoksi. Toivon mukaan siitä päästäisiin tällä pikkuisella muutoksella eroon!

Ratsastuksellisesti Ladyn kanssa on mennyt hyvin. Erityisesti hyppääminen tuntuu siirtyneen askeleen eteenpäin (tai ylöspäin!) ja askellajeihin alkaa hiljalleen hahmottua entistä kootumpaa häivähdystä.

---------------------------------------------------

C-Hevonen, Bologna (tamma s. 2013, Bellagio - Riccione)

Bologna on jossain määrin vähän spesiaali eläin. Ehkä osuvin määritelmä hevosen temperamentille on "hevosmaailman adhd", mutta nuoren ikänsä vuoksi armahdan tämän söpön poninaaman. Suurimmat haasteet ratsastuksessa tällä hetkellä on eteenpäinpyrkimys - ei sen takia että hevonen olisi laiska, vaan liikkeen turhan ylöspäinsuuntautumisen vuoksi. Laukka jää helposti polkemaan paikalleen jättimäisenä kumipallopomppimisena, mutta Bologna on joka tapauksessa yritteliäs ja kiltti hevonen, jotenka tuohon seikkaan pystyy vaikuttamaan ilman, että tyttö vetää raivarit.

Koulusuvustaan huolimatta Bologna on innokas myös estepuolella, vaikka tekniikka nyt ei mikään kummoinen olekaan (alla todiste :D).



---------------------------------------------------

Näiden kolmen kaverin lisäksi minulla on vielä kuntoon laitettavana hevonen Chantilly (tamma s. 2010, Caressini L - Acord II) sekä tietenkin Grace. Tekemistä siis riittää ja päivät ovatkin välillä 16-tuntisia tallivuoroineen ja kaikkine liikutettavineen. Siirtyminen tallien ja kodin välillä tapahtuu tietenkin pyörällä, eli liikunnan puutteesta en varsinaisesti kärsi :D. Hemmetin hauskaa mulla ainakin on, joten ei tässä nyt varmaan ihan ryteikköä päin olla menossa. Kyllä mä sen ajokortinkin vielä joskus hoidan, mutta just tänhetkisessä elämäntilanteessa ylimääräisiä tunteja ei yksinkertaisesti ole. Katsotaan sitten kesäkuussa, kun koulu on ohi :).

Söpö Chantilly ennen klippausta :D

Ensi viikon jälkeen alkaa uusi jakso, jotenka nämä hevoset vaihtunevat uuteen jengiin. Jännäksi käy, mitkä hevoset osuvat kontolleni tällä kertaa. Epäilisin, että saan jonkun sisäänratsastettavan ja pari-kolme laiskaa hevosta, sillä estevalmentajamme sanoin "temperamenttiselle suomalaiselle on hyvä antaa kaikki laiskat hevoset".. Katsotaan mitä ne keksivät sitten, kun tallissa ei enää ole laiskoja hevosia!

Fiiliksiä Flyingestä

Kappas, kerkeäähän sitä koulun kiireiden keskelläkin kirjoittamaan (mikäli epätavallisen pitkäveteinen yrittäjyyden oppitunti ei vain kerta kaikkiaan kiinnosta). Tällä hetkellä sijaintini on siis Ruotsin absoluuttinen hevosparatiisi, Flyinge. Linjana toimii tietenkin Unghästutbildning (UP), eli nuoriin hevosiin keskittyvä, vuoden pituinen oppirupeama.

Vuosisuunnitelmamme mukaan teoriaa on kokonaisuudesta 25% ja loput ajasta keskitymme käytännön harjoitteisiin - ratsastukseen ja tallissa ahertamiseen. Systeemi on jokseenkin samankaltainen, kuin Ypäjällä, mutta ajattelin esitellä sen (ja muut linjat) siitä huolimatta.

UP:n lisäksi Flyingestä löytyy myös ratsuttajalinja, hippologilinja ja kengittäjälinja. Näiden lisäksi järjestetään irtokenkäkursseja, hevosenhoitajakokeita, valmennuskursseja.. Tiivistettynä täällä voi laajentaa osaamistaan huikean monilla hevosmaailman osa-alueella, mikäli mielenkiintoa riittää. Pelkästään Flyingen kirjasto on ainutlaatuisuudessaan oikea aarre. Tai siis, kuinka useasti sitä saa mahdollisuuden istua satojen ratsastus- ja hevosaiheisten oppikirjojen keskellä?

Niin siis, takaisin niihin linjoihin..

Unghästutbildning keskittyy nimensä mukaisesti nuorten hevosten sisäänratsastukseen ja koulutukseen. Jokaisella oppilaalla on vanhempi a-hevonen, nuorempi b-hevonen, sekä myöhemmin sisäänratsastettava c-hevonen. A-hevoset ovat kaikkea 4-vuotiaista ylöspäin, usein vähän vihreämpiä 5-6v jotka on jätetty meille jatkokoulutukseen.

Suurin osa hevosista on yksityisomistuksessa, mikä tarkoittaa niiden käytännössä olevan Flyingessä vain sen aikaa, että niistä on saatu koulittua "kivoja". Flyingen omistamat hevoset aloittavat uransa nuorten hevosten linjalla ja siirtyvät myöhemmin hippologien, ratsuttajien ja lukiolaisten käyttöön. Mikäli hevonen ei sovi ratsastukseen, käytetään sitä pääasiallisesti ajohevosena. Ei, ei ravihevosena, mutta valjakkoajossa kuitenkin.

Hippologilinja muistuttanee eniten Ypäjän hevosenhoitajalinjaa, tosin ratsastusta on käsittääkseni ohjelmassa vähemmän. Tämä linja on mielestäni vähän sellainen kaikenkattava ja se on koko Ruotsin ainoa yliopistotasoinen koulutus, joka keskittyy hevosiin. Hippologina voit erikoistua ratsuihin, ravihevosiin tai islanninhevosiin oman valintasi mukaan. Suurin osa oppilaista valitsee ratsulinjan, joka toimeenpannaan Strömsholmissa kolmivuotisen koulutuksen toisena vuotena.

Ratsuttajalinja on ratsastusosaamisen kannalta aivan eri ulottuvuudessa. Sisäänpääsyyn tarvitaan kouluratsastuspuolella kilpailukokemusta vähintään Vaativa A-tasolta ja kotona on selvittävä vähintään 120cm esteistä. Estepuolella vähimmäisvaatimukset ovat 135-140cm ja Vaativa B. Tälle linjalle valitaan vuosittain viisi oppilasta, ja hakijoita tuntuu riittävän. Usein linjan oppilaat ovat ulkomailta Ruotsiin palanneita 20-jotain-vuotiaita, jotka tahtovat syventää osaamistaan yrittäjyyden ja hevososaamisen saralla.

Kengittäjälinja on... no, kengittäjälinja. Kengittäjät ovat sen verta eristyksissä verstaallaan, etten ole kerennyt haastattelemaan heitä sen enempää koulutuksen sisällöstä. Mielettömän fiksu veto Flyingeltä laittaa opiskelijat kengittämään hevosensa; todellinen win-win-järjestelmä.

Lukiot ovat Flyingessä vain muutamina päivinä viikossa, Sveriges ridgymnasiumia lukuunottamatta. Lukioita on paikalla yhteensä kaksi (Polhem ja SRG), linjoja taas on kolme (NIU, Naturbruk ja hippologi).

A-hevoseni My Fair Lady -11 (Dionysos - Nocturne).
Omistaja Maria Gustafson.

Käytännössä lukujärjestyksessämme on päivittäin ratsastusta ja tallivuoroja. Viikonlopputalli osuu kontolle n. joka kolmas viikko ja iltaruokintoja on suunnilleen samalla aikavälillä. Bokseissa käytetään olkea (huoh), mutta hevosten kannaltahan se on vain hyvä asia. Tarha-aikaa on noin 4h / hevonen, mikä on mielestäni liian vähän, mutta toisaalta tyhjää parempi. Pihattohevosilla on mitä luultavimmin mukavimmat oltavat; vapaa pääsy karkearehuihin ja olkipatjalla varustettu makuuhalli takaavat asukkailleen melkoiset luksusoltavat.

Tämänhetkinen b-hevoseni Wallstreet -13 (Parco - Electro), asuu pihatossa. Tuo musta rinkula taustalla on heinämesta, eli tuossa keskellä on yleensä säilöpaali. Tätä nykyä niitä tosin on kaksi, sillä mm. ruunalauman kimorasismi alkoi muodostua jonkinlaiseksi ongelmaksi. Wallstreet on Flyingen Ab:n omistuksessa. 

Grace ei asu Flyingessä, vaan majailee n. 2km päässä pienellä yksityistallilla. Hänen ylhäisyytensä tarhailee päivästä 10-12h ruohotarhassa ja treenaa Flyingen maneeseissa, kun oman tallin kenttä muuttuu Skånen sateiden ansiosta vesipuistoksi. Näin sneak peekinä voin paljastaa Gracelle olevan pienimuotoisia vauvasuunnitelmia, mutta siitä lisää myöhemmin :).

Hän on herännyt horroksestaan!

Tervepä terve, hyvinkin pitkästä hiljaisuudesta huolimatta en ole toistaiseksi karannut Ruotsia pidemmälle ja vointi on hyvä. Tuosta edellisestä kirjailusta näyttäisikin olevan jo sen puolisen vuotta aikaa, jotenka muutamia muutoksia on kerennyt tälle välille.

Aloitetaan vaikkapa Rubinista. Pikkuherra matkusti toukokuussa takaisin omistajalleen Göteborgiin, jotta koulun lopettajaiset / Suomeen matkustaminen / kämpästä muutto helpottuisivat osaltani, kun yksi aikaa syövistä tekijöistä olisi ns jonkun muun ongelma :D. Lopetimme yhteisen taivalluksemme puhtaaseen 90-rataan pay&jumpissa, mikä oli meille todellinen työvoitto.

Rubin opetti ennen kaikkea sen, että liian iso ja vihreä hevonen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Hänhän ei siis ollut ainoastaan korkea, vaan myös iso, siis raskas rakenteeltaan. Tämä yhdistettynä "teen mitä haluan" -asenteeseen ja heikkohermoisuuteen johti jos jonkinmoisiin kommelluksiin, mutta ainakin hänelle saatiin rakennettua jonkinlainen lihaksisto sen laardikasan tilalle :D. Oli sillä hyvätkin päivänsä, mutta nykyiseen osaamiseeni nähden Rubin oli kuitenkin ehkä vähän liian haastava hevonen.

Omistaja oli kuitenkin tyytyväinen ja sanoi, että enää hän ei voi syyttää hevosta jaksamattomuudesta. Rubin pääsi laitumelle lähes saman tien minulta palattuaan, jotenka arvioisin hänen vatsanympäryksensä lähentelevän (taas) noin kahta metriä :).


Herran muutettua käväisin Suomessa pitämässä "ylppärit" sukulaisille ja moikkaamassa vanhoja tuttuja, ennen kuin pidimme omat ylppärit Ruotsissa. Omat ylppärini olivat yksi tähänastisen elämäni ikimuistoisimpia päiviä! Niin hauskaa mulla ei ole ollut vielä ikinä ja luokkakavereideni riemuitsemisesta päätellen heillä oli ainakin samansuuntaiset fiilikset :D.

Ruotsissa ylioppilaita juhlitaan ulosjuoksulla (utspring) ja myöhemmin "penkkareilla" (flak). Ryyppääminen Päivä alkoi shampanja-aamiaisella, joka nimensä mukaisesti käsitti aamupalan ja kuplivaa, sekä mahdolliset omat juomat. Tämän jälkeen siirryttiin Varbergin sparbankshallille, josta toisen paikallisen lukion oppilaat ja meidän luokkamme juoksivat luokka kerrallaan ulos itse valitun musiikin mukana. Käytännössä siis juoksimme ulkona olevalle lavalle sukulaisten, kavereiden ja about koko Varbergin silmien eteen ja hypimme, tanssimme ja kiljuimme :D.

Ulosjuoksulta siirryimme suoraan rekoille, joiden kyydissä ajelimme koko Varbergin läpi kahteen kertaan. Musiikki pauhasi täysiä ja me kiljuimme ja nauroimme kuin viimestä päivää, ei paljoa muuta voisi ylppäreiltä toivoakaan!

Vain muutamia päiviä ennen tuota biletystä istuin autossa kello viideltä aamulla matkalla etelään, tarkemmin sanottuna Flyingeen. Matka sinne taittui (luojan kiitos) ajokortillisen kaverini kyydissä, joka oli hakenut kanssani samalle linjalle ja ratsastaisi kokeessa samana päivänä kanssani. Meillä kävi ihan mieletön tuuri ja osuttiin vielä samaan ratsastusryhmäänkin, joten päivästä tuli sikäli mutkaton.

Haimme molemmat unghäst-linjalle, eli nuoria hevosia opiskelemaan. Ratsastuskokeessa ratsastimme kaksi eri hevosta, molemmat ensin tasamaalla ja myöhemmin yksinkertaisella esteradalla. Tämän jälkeen "tuomarit" kävivät yksitellen luonamme kysymässä, mitä mieltä olimme omasta ratsastuksestamme tänään ja mitä voisimme parantaa jne. Ensimmäinen ratsastamani hevonen oli ihan unelma, mutta toinen oli vähän kenkkulimpi tapaus. Uskon tosin, että tämä oli tarkoituskin; nähdä hakijat kahden aivan vastakohtaisen hevosen selässä.

Olin kokeen jälkeen vähän hermostunut, mutta fiilis oli silti hyvä. Parin viikon kuluttua sain sähköpostiini viestin, että minut oli sijoitettu kuudennelle varasijalle hieman reilu 40:n hakijan joukosta. Fiilikset oli vähän ristiriitaiset, koska mahikset päästä sisään kuudennelta varasijalta on niin siinä ja siinä, mutta toisaalta hienoa, että pääsin edes varalle.

Noh, viikot vierivät ja eräänä iltana huomasin yhtäkkiä nousseeni varasijalle 2. Seuraavana iltana olin ensimmäisellä varasijalla ja saman yönä sain sähköpostiini viestin, että olin kuin olinkin päässyt linjalle :D! En ole vieläkään ihan sisäistänyt, että olen ihan oikeasti päässyt suoraan lukiosta jatkamaan opiskelua omalla unelma-alallani. Flyingessä on kaiken lisäksi tosi paljon valmentajia, hevosia, samanhenkisiä ihmisiä.. Tällä hetkellä metsästyksessä onkin enää asunto ja tallipaikka, mutta niitäkin tuntuu riittävän.

Koska hyvä tuuri ei vielä tuohon voinut tietenkään loppua, niin löysin myös 5-vuotiaan ylläpitohevosen, jonka voin ottaa mukanani Flyingeen! Kyseessä on rautias tamma (Dionysos - Nocturne) ja hän on hiiilppasen jäljessä koulutuksessaan, mutta ei nyt ihan samalla levelillä kuitenkaan, kuin aiemmin seuranani ollut herra viisvee. Tässä diilissä on tosin se ero, että omistaja maksaa viulut puolestani ja saa vastineeksi hevoselleen asianmukaista hoitoa ja liikutusta. Ihan mieletön onnenpotku minun puolestani, toivottavasti myös hän tulee olemaan tyytyväinen!


Jollekulle ehkä heräsi jo tässä vaiheessa seuraava kysymys: Missä ihmeessä Ida 'Finskan' Hyvönen luuraa juuri nyt?

Tämänhetkinen sijaintini on pienehkö kaupunki nimeltä Ängelholm. Lääninä toimii tietenkin Skåne, eli olemme nyt hieman lähempänä Flyingeä, kuin Varbergissa asuessamme. Työskentelen Elisabeth Östberg-nimiselle kouluratsastajalle ja saan vastineeksi ilmaisen asunnon, tallipaikan rehuineen, safkat lounaalla ja päivällisellä + 4000 kruunua taskurahaa :D. Valmennukset kuuluvat myöskin diiliin, mutta juuri tällä hetkellä tallissa on hieman kiireistä isojen kilpailuiden vuoksi, jotenka meidän treenit ovat toistaiseksi taka-alalla. Tehdään kun keretään!

Oon viihtynyt tosi hyvin ja pomo on ehkä maailman mukavin. Työmäärä on juuri sopiva ja saan pomolta ja hänen mieheltään apua about kaikessa. Kuskasivatpa minut ja Gracen kilpailuihinkin eilen, joista lähdimme sijoituksen kanssa!! Luokkana toimi seurametri ja sijoitus oli viimeinen, elikkä 11/43 :). Tavoitteena oli 0/0, mutta eipä tuo sijoituskaan nyt varsinaisesti haitannut. Ensi kerralla laukataan vähän nopeammin, niin ehkäpä päästäisiin nousemaan palkintopallilla vähän korkeammalle.

Ei tässä äkkiseltään tule enempiä mieleen viimeaikaisista tapahtumista. Pieni elonmerkkien näyttäminen muuallakin kuin Facebookissa tuntui kuitenkin olevan paikallaan, varsinkin kun oon vähän laiska kertoilemaan samaa tarinaa kymmenille eri ihmisille uudestaan ja uudestaan. Helpompi pitää porukka ajan tasalla blogin kautta, tai ainakin ne suomea osaavat. Ruotsalaiset yms saavat jatkossa tyytyä arvailemaan tekstin sisältöä, koska toi englanniksi kirjoittaminen ei kuitenkaan tuntunut ihan siltä omalta jutulta. Helpompihan tätä tekstiä on suoltaa, kun grammatiikka on ainakin joten kuten hallussa :D.

Ps. Marellallakin pyyhkii aika hyvin, tuossa alla kuva nyt jo 19-vuotiaasta mummosta ja hänen varsastaan. Aika makeen värinen turkki orilla!

Thoughts about the bit

Sometimes, when you're slightly bored, you just get into this weird flow with dosens of creative ideas for posts, drawings and other things like that. As I got into this flow about fifteen minutes ago, my brain gave me two topics to write about: bit and/or rider's seat while jumping. I'll start with talking about the bit because I still need to get more information and experience about the 'perfect jumpseat' before I can write a good post about it.

The reason my brain found this subject important enough to talk about is mostly my penchant for what I like to call "the invisible riding", riding with as imperceptible and light aids as possible. I've been taught by both literature and several trainers, that riding can only be easy for both rider and the horse if it looks easy. This wisdom is often used especially in the wonderful world of dressage, but in my opinion it is true no matter what kind of riding we're talking about.

If the point is to ride as soft as possible, it should be a foregone conclusion that the bit should also be as 'friendly' as possible. I've understood that the reason we have what we call 'the strong bits' are poorly trained horses and most of all riders who haven't got enough experience / interest / time to fix the problems in horse's earlier training.

I think the best advice for bit-dilemmas is that the simplest solution is usually the best. I used to ride Grace with a double bridle every day because of the issues we had with the corners of her mouth - and it worked quite fine with her - but I was happy that I was able to change back to a snaffle bit after we moved to Sweden. Back in Finland the double bridle was however the only solution we got, although I never thought it was too nice for the horse.

I took this up mainly because I have recently changed Rubin's bit to a straight rubberbit. His 'normal' snaffle was too short for his wiiiiide mouth and he started to get a tiny wound in the corner of his mouth because of that. The bit we're using now is 13,5 cm wide and it seems to fit better than the earlier one. I also think he likes this one more than the other one, but we'll see about that! Maybe he'll change his mind or something..

My goal with this post was to give something to think about when choosing a bit for your horse. To be honest, I don't have too much experience about strong bits (if the curb in the double bridle doesn't count), because I've never had a real need for one. This is why i strongly believe that there is very few (if any) horses that actually need a stronger bit for the best possible outcome, but I'd love to hear your opinions about this!

Don't hesitate to comment about your opinions if you feel like it! It tends to be so that people speak for the method they're currently using theirselves, so it would be wonderful if someone would bring some other points of view 'on the stage'. I do like to read (and answer) your comments guys, so don't feel shy about writing them down here :). Just remember that a stupid comment will lead into a sarcastic answer, so please do not write anything in the name of offending someone.

Throwback to the sunny days when there was no snow on sight...

Christmas break á la Finski

For most of the people (judging by the content of my Facebook-feed) Christmas break means nice and cozy time with relatives, a shitload of gingerbread and sitting/singing next to a beautiful Christmas tree. For some people hearing a word "break" means less time on a schoolbench and more time in the stables instead. As a confirmed maniac I belong to that second group of people. How surprising.

In other words you could say that I spend all of my awake-time at the stables. At the moment it's pretty much because of my work, but also because I have no life and I like to take care of other people's horses while they're home with their families.

As an example of my day on any kind of break (summer, Christmas, waffleday...) I shall now reveal my Christmas eve's schedule!

5:30 - Wakey wakey! I always try to eat some breakfast but it's hard when it's so early in the morning..
6:00 - I get on my bike to drag my sleepy self to the stables
6:30 - I feed all the private horses, and then clean 3-4 boxes while waiting they've eaten up everything
7:00 - I turn out all the horses I'm taking care of, usually something like 3-5
7:30 - We start working in the other stable (this is the one I get paid for :D)
~10:00 - We have a short break (15-30min). I usually clean the boxes I didn't have time for in the morning
10:30 - We finish the "boring part" in the other stable (mostly cleaning and packing hay in plastic bags)
~11:30 - We feed school's horses
12:00 - Lunchtime! We feed our own horses and pack the haybags ready for them. And eat something.
13:00 - Working continues, we usually ride some schoolhorses and do some extra cleaning
16:00 - Working is finally over!
16:30-20:00 - I ride 2-3 private horses, usually one of my own ponies and later 1-2 other's
20:00-21:00 - I clean every bridle and girth I've used before closing the stable
21:30 - I come home, eat a terrifying amount of food and shower before going to sleep
22-23:30 - I actually begin to give an effort to get some sleep

This might look like a horror story for someone, but for me it's just fine. Of course I feel absolutely exhausted every now and then with these routines, but it's pretty much my own "fault". I love riding more than anything and that's why I barely ever say no if someone offers me a horse to ride. That's the main reason why I often have a shitload of "saddletime" in my plans, even when I probably should be getting some rest. Luckily my body is hyperactive and it's mostly the food I need to take care of to keep myself going.

I guess it's better to say something about the ponies too, and at the moment everything seems pretty normal. Grace had one of those killer heats (again..) and she was basically just a pissing meatball on four legs. This is why she was taking a mini break from working because seriously, it is literally near to impossible to work with a horse that pees herself when she's asked to slightly extend her trot. Mares..

We've been doing a lot of groundwork with Rubin and I think he's getting a bit better now. The problem seems to be all of the "scary" jumps, like planks and so on. We've been working with these things and hopefully he will in some point understand that he is quite a bit larger than those tiny obstacles he's so frightened of. Why is it always the biggest horses that are afraid of the tiniest things?

I was also working with two other horses during the break, mainly with my favourite grey mare Cindy. Riding that little beastie is basically like driving a Lamborghini; most of the time you can just sit there and smile! Of course there is some slight flaws in both me and her but luckily they don't count ;).

Cindy got the swag.

Winterfashion 2016, we had to borrow a neckpiece from my friend
because it's pretty cold outside and Rubin doesn't have any blanket
with a full-neck. 

This is how happy I looked like before the snow fell down..