Ja sit pilvilinna tippui maahan

Noh, se yp-heppa lähtikin sitten jollekin toiselle, ennen kuin ehdin käydä koko otusta edes paikan päällä katsomassa. Näin se vaan menee, mut en vajonnut ikuiseen synkkyyteen vaan laitoin eilen viestiä eräälle toiselle tyypille, jolla olisi tarjolla tämänlainen otus. Saimme jo sovittua kokeilupäivänkin lauantaiksi, jolloin mun oli siis alunperin tarkoitus mennä katsomaan tuota aiempaa örkkiä. Tää uusi tapaus ois sitten nelivuotias, vastikään varsonut tamma :D.. Mielenkiinnolla odotan, minkälainen turilas mua siellä jossain sitten odottaakaan.

Gracen kanssa ollaan menty nyt oikeastaan pelkästään kolmipalanivelellä Janin suosituksesta ja suupieletkin ovat uusimman kokeiluni myötä pysyneet ehjinä ja jopa parantuneet! Kirjoitin siis ihan googleen "hevosen suupielet hajalla" tms. ja ensimmäistä kertaa vastaan tuli hunaja. Siis ihan normaali, juokseva ruokahunaja. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin se on todella auttanut!

Taistelu Gracen suupielien kanssa on kolmivuotisessa historiassamme ollut milloin mitäkin sotaa luontoa vastaan. On kokeiltu vaikka mitkä vaseliinit ja mehiläisvahat ja liukuvoiteet - jota käytimme kankisuitsituksen kera aina hunajan löytymiseen asti -, mutta mikään niistä ei ole varsinaisesti auttanut. Liukuvoide piti suupielien ihon kuitenkin sen verran ehjänä, ettei se koskaan päässyt vereslihalle, kuten muiden tököttien kanssa tuppasi käymään. Myös kuolaimen pituutta ja materiaaleja koetettiin muuttaa, käytettiin sinkkivoidetta ja syötettiin sinkkiä ja vaikka mitä, mut nyt vasta löytyi se todellinen apu tähän ongelmaan. Onneksi niin, Grace kiittää kovasti!

Uusi ihanan pehmee turpis ja tyytyväinen Kaakken :)

Erityisesti tää helpottaa mun elämää, koska mä tykkään ratsastaa hevosia mahdollisimman simppeleillä kuolaimilla, tavallaan ratsastaa "rehellisemmin". Jostain syystä Gracen suupielet pysyivät paremmassa kunnossa kankisuitsituksen, kuin nivelten kanssa, ja olemme sen vuoksi menneet varmaan kaksi vuotta pelkästään kangilla ja kuolaimettomilla.. Voin kuitenkin rehellisesti myöntää, ettei Grace nyt varsinaisesti mikään ihan unelma ollut ensimmäisinä päivinä nivelillä, mutta se on kuitenkin huomattavasti parempi, kuin joku vuosi sitten niillä viimeksi työskenneltyäni.

Myös kouluvalkkumme käväisi eilen satulan puolella ja hän kehui kovasti Gracen ratsastettavuutta. Kuulema riiviö on hyvin ratsastettu ja muutenkin mukava ratsastaa, vaikkakin tyypilliseen tapaansa hieman tahma takaa. Lisäksi G oli löysäilyviikon jäljiltä vähän jähmeä vasemmalle, mutta tänään sekin oli pehmennyt reilusti.

Mökö syö puuroo. Sillä oli vähän turvonneet takaset, mut onneks
bäkkärit pelasti!

Pääsimme eilen myöskin ns. ekstraratsastuksessa toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni, eli istumaan liinassa ilman jalkkareita ja ohjia. Jostain syystä tuota ei ole tullut toteutettua aiemmin, vaikka oon siitä kuullut harjoituksena ainoastaan hyvää.

Ehkä parhaiten mieleen jäi se, että juoksuttajan täytyy todella osata pitää kätensä tasaisena! Jotenkin kävi vähän heppaakin sääliksi, kun välillä keskeltä tuli kummallisiin aikoihin nykäisyjä ja ympyrä muuttui pikemminkin monikulmioksi. En tosin kysynyt parinani toimineen henkilön mielipidettä mun juoksutuksesta, joten piruako mä täällä valitan :D. Istunnan kannaltahan pienet sivuliikkeet kai ovat ihan tervetulleitakin, niin osaa sitten pysyä niissäkin mukana..

Vaikein tehtävä oli ehdottomasti käden vieminen sen diagonaaliparina toimivan jalan luo. Siinä oli mullakin jo vähän kyydissä pysymistä, vaikka tuo toteutettiinkin vain käynnissä. En huomannut kysyä, oliko tarkoituksena todella koklata napata varpaat sieltä metrin päästä, mutta ainakin tehtävä muuttui siten hieman haastavammaksi :D. Laukassa haastetta toi hevosen yhtäkkinen vetopaniikki, joka nyt ei sinänsä tullut yllätyksenä. Kyllä muakin ahdistaisi sivuohjien, juoksutusliinan ja ilman jalustimia heiluvan ratsastajan kanssa!

Tämän sivunumeron nähtyään parini ei halunnut tällä kyseisellä kopukalla edetä käyntiä suuremmissa nopeuksissa, joten hän siirtyi toisen juoksutettavana olevan hevosen selkään ja mulle annettiin tehtäväksi juoksuttaa liinan päässä hieman hölmistyneenä seisova hevonen "loppuun".

 Oon täällä ollessani oppinut hyödyntämään vähän uusia juttuja juoksutuksen yhteydessä. Mm. niinkin arkipäiväinen asia kuin ympyrän koon vaihtelu ei todellakaan kuulunut mun juoksutusrutiineihin, vaan yleensä pyöritin Gracea vaan sillä 15m voltilla ja otin pienemmälle korkeintaan silloin, kun piti saada se laukkaamaan :D.. En ollut myöskään ennen tajunnut, että sillä liinalla voi tosiaankin vaikuttaa hevoseen muutenkin, kuin jarruttavasti.
   Vielä riittää kuitenkin paljon opittavaa, koska mulla ei edelleenkään ole aavistustakaan, miten hevosen saisi jarruttamaan liinassa niin hienoeleisesti, kuin mahdollista. Ääni nyt on tietenkin touhussa mukana, mutta jotenkin se ympyrän pienentäminen ja liinan nyppiminen tuntuu vähän kummalliselta. Pitää varmaan opetella puhumaan vähän paremmin hevosta ;D.

Opettajalta ei tullut sen "bra Ida" -mantran lisäksi oikein muuta kommenttia, mutta hän ei varmaankaan ehtinyt siinä toista oppilasta juoksuttaessaan sen kummemin kommentoimaan. Pitää joku kerta pyytää joku kanssaopiskelija pyörittämään ja neuvomaan, niin sais munkin istuntaan vähän vinkkejä! Tai edes hokemaan mulle "katso ylös" tai "älä nojaa eteen" tai "kanna kädet".

Lauantaina kuitenkin nähdään, tuleeko mulle toinen kopu käyttöön! Jännittää jo valmiiksi, saas nähdä mitä mä sönkötän sille omistajalle. Apua.