Hän on herännyt horroksestaan!

Tervepä terve, hyvinkin pitkästä hiljaisuudesta huolimatta en ole toistaiseksi karannut Ruotsia pidemmälle ja vointi on hyvä. Tuosta edellisestä kirjailusta näyttäisikin olevan jo sen puolisen vuotta aikaa, jotenka muutamia muutoksia on kerennyt tälle välille.

Aloitetaan vaikkapa Rubinista. Pikkuherra matkusti toukokuussa takaisin omistajalleen Göteborgiin, jotta koulun lopettajaiset / Suomeen matkustaminen / kämpästä muutto helpottuisivat osaltani, kun yksi aikaa syövistä tekijöistä olisi ns jonkun muun ongelma :D. Lopetimme yhteisen taivalluksemme puhtaaseen 90-rataan pay&jumpissa, mikä oli meille todellinen työvoitto.

Rubin opetti ennen kaikkea sen, että liian iso ja vihreä hevonen ei välttämättä ole kovin hyvä idea. Hänhän ei siis ollut ainoastaan korkea, vaan myös iso, siis raskas rakenteeltaan. Tämä yhdistettynä "teen mitä haluan" -asenteeseen ja heikkohermoisuuteen johti jos jonkinmoisiin kommelluksiin, mutta ainakin hänelle saatiin rakennettua jonkinlainen lihaksisto sen laardikasan tilalle :D. Oli sillä hyvätkin päivänsä, mutta nykyiseen osaamiseeni nähden Rubin oli kuitenkin ehkä vähän liian haastava hevonen.

Omistaja oli kuitenkin tyytyväinen ja sanoi, että enää hän ei voi syyttää hevosta jaksamattomuudesta. Rubin pääsi laitumelle lähes saman tien minulta palattuaan, jotenka arvioisin hänen vatsanympäryksensä lähentelevän (taas) noin kahta metriä :).


Herran muutettua käväisin Suomessa pitämässä "ylppärit" sukulaisille ja moikkaamassa vanhoja tuttuja, ennen kuin pidimme omat ylppärit Ruotsissa. Omat ylppärini olivat yksi tähänastisen elämäni ikimuistoisimpia päiviä! Niin hauskaa mulla ei ole ollut vielä ikinä ja luokkakavereideni riemuitsemisesta päätellen heillä oli ainakin samansuuntaiset fiilikset :D.

Ruotsissa ylioppilaita juhlitaan ulosjuoksulla (utspring) ja myöhemmin "penkkareilla" (flak). Ryyppääminen Päivä alkoi shampanja-aamiaisella, joka nimensä mukaisesti käsitti aamupalan ja kuplivaa, sekä mahdolliset omat juomat. Tämän jälkeen siirryttiin Varbergin sparbankshallille, josta toisen paikallisen lukion oppilaat ja meidän luokkamme juoksivat luokka kerrallaan ulos itse valitun musiikin mukana. Käytännössä siis juoksimme ulkona olevalle lavalle sukulaisten, kavereiden ja about koko Varbergin silmien eteen ja hypimme, tanssimme ja kiljuimme :D.

Ulosjuoksulta siirryimme suoraan rekoille, joiden kyydissä ajelimme koko Varbergin läpi kahteen kertaan. Musiikki pauhasi täysiä ja me kiljuimme ja nauroimme kuin viimestä päivää, ei paljoa muuta voisi ylppäreiltä toivoakaan!

Vain muutamia päiviä ennen tuota biletystä istuin autossa kello viideltä aamulla matkalla etelään, tarkemmin sanottuna Flyingeen. Matka sinne taittui (luojan kiitos) ajokortillisen kaverini kyydissä, joka oli hakenut kanssani samalle linjalle ja ratsastaisi kokeessa samana päivänä kanssani. Meillä kävi ihan mieletön tuuri ja osuttiin vielä samaan ratsastusryhmäänkin, joten päivästä tuli sikäli mutkaton.

Haimme molemmat unghäst-linjalle, eli nuoria hevosia opiskelemaan. Ratsastuskokeessa ratsastimme kaksi eri hevosta, molemmat ensin tasamaalla ja myöhemmin yksinkertaisella esteradalla. Tämän jälkeen "tuomarit" kävivät yksitellen luonamme kysymässä, mitä mieltä olimme omasta ratsastuksestamme tänään ja mitä voisimme parantaa jne. Ensimmäinen ratsastamani hevonen oli ihan unelma, mutta toinen oli vähän kenkkulimpi tapaus. Uskon tosin, että tämä oli tarkoituskin; nähdä hakijat kahden aivan vastakohtaisen hevosen selässä.

Olin kokeen jälkeen vähän hermostunut, mutta fiilis oli silti hyvä. Parin viikon kuluttua sain sähköpostiini viestin, että minut oli sijoitettu kuudennelle varasijalle hieman reilu 40:n hakijan joukosta. Fiilikset oli vähän ristiriitaiset, koska mahikset päästä sisään kuudennelta varasijalta on niin siinä ja siinä, mutta toisaalta hienoa, että pääsin edes varalle.

Noh, viikot vierivät ja eräänä iltana huomasin yhtäkkiä nousseeni varasijalle 2. Seuraavana iltana olin ensimmäisellä varasijalla ja saman yönä sain sähköpostiini viestin, että olin kuin olinkin päässyt linjalle :D! En ole vieläkään ihan sisäistänyt, että olen ihan oikeasti päässyt suoraan lukiosta jatkamaan opiskelua omalla unelma-alallani. Flyingessä on kaiken lisäksi tosi paljon valmentajia, hevosia, samanhenkisiä ihmisiä.. Tällä hetkellä metsästyksessä onkin enää asunto ja tallipaikka, mutta niitäkin tuntuu riittävän.

Koska hyvä tuuri ei vielä tuohon voinut tietenkään loppua, niin löysin myös 5-vuotiaan ylläpitohevosen, jonka voin ottaa mukanani Flyingeen! Kyseessä on rautias tamma (Dionysos - Nocturne) ja hän on hiiilppasen jäljessä koulutuksessaan, mutta ei nyt ihan samalla levelillä kuitenkaan, kuin aiemmin seuranani ollut herra viisvee. Tässä diilissä on tosin se ero, että omistaja maksaa viulut puolestani ja saa vastineeksi hevoselleen asianmukaista hoitoa ja liikutusta. Ihan mieletön onnenpotku minun puolestani, toivottavasti myös hän tulee olemaan tyytyväinen!


Jollekulle ehkä heräsi jo tässä vaiheessa seuraava kysymys: Missä ihmeessä Ida 'Finskan' Hyvönen luuraa juuri nyt?

Tämänhetkinen sijaintini on pienehkö kaupunki nimeltä Ängelholm. Lääninä toimii tietenkin Skåne, eli olemme nyt hieman lähempänä Flyingeä, kuin Varbergissa asuessamme. Työskentelen Elisabeth Östberg-nimiselle kouluratsastajalle ja saan vastineeksi ilmaisen asunnon, tallipaikan rehuineen, safkat lounaalla ja päivällisellä + 4000 kruunua taskurahaa :D. Valmennukset kuuluvat myöskin diiliin, mutta juuri tällä hetkellä tallissa on hieman kiireistä isojen kilpailuiden vuoksi, jotenka meidän treenit ovat toistaiseksi taka-alalla. Tehdään kun keretään!

Oon viihtynyt tosi hyvin ja pomo on ehkä maailman mukavin. Työmäärä on juuri sopiva ja saan pomolta ja hänen mieheltään apua about kaikessa. Kuskasivatpa minut ja Gracen kilpailuihinkin eilen, joista lähdimme sijoituksen kanssa!! Luokkana toimi seurametri ja sijoitus oli viimeinen, elikkä 11/43 :). Tavoitteena oli 0/0, mutta eipä tuo sijoituskaan nyt varsinaisesti haitannut. Ensi kerralla laukataan vähän nopeammin, niin ehkäpä päästäisiin nousemaan palkintopallilla vähän korkeammalle.

Ei tässä äkkiseltään tule enempiä mieleen viimeaikaisista tapahtumista. Pieni elonmerkkien näyttäminen muuallakin kuin Facebookissa tuntui kuitenkin olevan paikallaan, varsinkin kun oon vähän laiska kertoilemaan samaa tarinaa kymmenille eri ihmisille uudestaan ja uudestaan. Helpompi pitää porukka ajan tasalla blogin kautta, tai ainakin ne suomea osaavat. Ruotsalaiset yms saavat jatkossa tyytyä arvailemaan tekstin sisältöä, koska toi englanniksi kirjoittaminen ei kuitenkaan tuntunut ihan siltä omalta jutulta. Helpompihan tätä tekstiä on suoltaa, kun grammatiikka on ainakin joten kuten hallussa :D.

Ps. Marellallakin pyyhkii aika hyvin, tuossa alla kuva nyt jo 19-vuotiaasta mummosta ja hänen varsastaan. Aika makeen värinen turkki orilla!

Thoughts about the bit

Sometimes, when you're slightly bored, you just get into this weird flow with dosens of creative ideas for posts, drawings and other things like that. As I got into this flow about fifteen minutes ago, my brain gave me two topics to write about: bit and/or rider's seat while jumping. I'll start with talking about the bit because I still need to get more information and experience about the 'perfect jumpseat' before I can write a good post about it.

The reason my brain found this subject important enough to talk about is mostly my penchant for what I like to call "the invisible riding", riding with as imperceptible and light aids as possible. I've been taught by both literature and several trainers, that riding can only be easy for both rider and the horse if it looks easy. This wisdom is often used especially in the wonderful world of dressage, but in my opinion it is true no matter what kind of riding we're talking about.

If the point is to ride as soft as possible, it should be a foregone conclusion that the bit should also be as 'friendly' as possible. I've understood that the reason we have what we call 'the strong bits' are poorly trained horses and most of all riders who haven't got enough experience / interest / time to fix the problems in horse's earlier training.

I think the best advice for bit-dilemmas is that the simplest solution is usually the best. I used to ride Grace with a double bridle every day because of the issues we had with the corners of her mouth - and it worked quite fine with her - but I was happy that I was able to change back to a snaffle bit after we moved to Sweden. Back in Finland the double bridle was however the only solution we got, although I never thought it was too nice for the horse.

I took this up mainly because I have recently changed Rubin's bit to a straight rubberbit. His 'normal' snaffle was too short for his wiiiiide mouth and he started to get a tiny wound in the corner of his mouth because of that. The bit we're using now is 13,5 cm wide and it seems to fit better than the earlier one. I also think he likes this one more than the other one, but we'll see about that! Maybe he'll change his mind or something..

My goal with this post was to give something to think about when choosing a bit for your horse. To be honest, I don't have too much experience about strong bits (if the curb in the double bridle doesn't count), because I've never had a real need for one. This is why i strongly believe that there is very few (if any) horses that actually need a stronger bit for the best possible outcome, but I'd love to hear your opinions about this!

Don't hesitate to comment about your opinions if you feel like it! It tends to be so that people speak for the method they're currently using theirselves, so it would be wonderful if someone would bring some other points of view 'on the stage'. I do like to read (and answer) your comments guys, so don't feel shy about writing them down here :). Just remember that a stupid comment will lead into a sarcastic answer, so please do not write anything in the name of offending someone.

Throwback to the sunny days when there was no snow on sight...

Christmas break á la Finski

For most of the people (judging by the content of my Facebook-feed) Christmas break means nice and cozy time with relatives, a shitload of gingerbread and sitting/singing next to a beautiful Christmas tree. For some people hearing a word "break" means less time on a schoolbench and more time in the stables instead. As a confirmed maniac I belong to that second group of people. How surprising.

In other words you could say that I spend all of my awake-time at the stables. At the moment it's pretty much because of my work, but also because I have no life and I like to take care of other people's horses while they're home with their families.

As an example of my day on any kind of break (summer, Christmas, waffleday...) I shall now reveal my Christmas eve's schedule!

5:30 - Wakey wakey! I always try to eat some breakfast but it's hard when it's so early in the morning..
6:00 - I get on my bike to drag my sleepy self to the stables
6:30 - I feed all the private horses, and then clean 3-4 boxes while waiting they've eaten up everything
7:00 - I turn out all the horses I'm taking care of, usually something like 3-5
7:30 - We start working in the other stable (this is the one I get paid for :D)
~10:00 - We have a short break (15-30min). I usually clean the boxes I didn't have time for in the morning
10:30 - We finish the "boring part" in the other stable (mostly cleaning and packing hay in plastic bags)
~11:30 - We feed school's horses
12:00 - Lunchtime! We feed our own horses and pack the haybags ready for them. And eat something.
13:00 - Working continues, we usually ride some schoolhorses and do some extra cleaning
16:00 - Working is finally over!
16:30-20:00 - I ride 2-3 private horses, usually one of my own ponies and later 1-2 other's
20:00-21:00 - I clean every bridle and girth I've used before closing the stable
21:30 - I come home, eat a terrifying amount of food and shower before going to sleep
22-23:30 - I actually begin to give an effort to get some sleep

This might look like a horror story for someone, but for me it's just fine. Of course I feel absolutely exhausted every now and then with these routines, but it's pretty much my own "fault". I love riding more than anything and that's why I barely ever say no if someone offers me a horse to ride. That's the main reason why I often have a shitload of "saddletime" in my plans, even when I probably should be getting some rest. Luckily my body is hyperactive and it's mostly the food I need to take care of to keep myself going.

I guess it's better to say something about the ponies too, and at the moment everything seems pretty normal. Grace had one of those killer heats (again..) and she was basically just a pissing meatball on four legs. This is why she was taking a mini break from working because seriously, it is literally near to impossible to work with a horse that pees herself when she's asked to slightly extend her trot. Mares..

We've been doing a lot of groundwork with Rubin and I think he's getting a bit better now. The problem seems to be all of the "scary" jumps, like planks and so on. We've been working with these things and hopefully he will in some point understand that he is quite a bit larger than those tiny obstacles he's so frightened of. Why is it always the biggest horses that are afraid of the tiniest things?

I was also working with two other horses during the break, mainly with my favourite grey mare Cindy. Riding that little beastie is basically like driving a Lamborghini; most of the time you can just sit there and smile! Of course there is some slight flaws in both me and her but luckily they don't count ;).

Cindy got the swag.

Winterfashion 2016, we had to borrow a neckpiece from my friend
because it's pretty cold outside and Rubin doesn't have any blanket
with a full-neck. 

This is how happy I looked like before the snow fell down..

Climbing over everything

Oh yeah, all this climbing can literally be felt in my sore arms now, a day after my first time of bouldering. Of course it's not the only thing I'm pointig at when talking about climbing, but let's focus on it first.

So, we went to this 'climbing club' yesterday. Of course the guy who works there had forgotten that we were coming so we waited in the rain (or packed ourselves in each others cars) in half an hour before getting to the real business. Luckily the climber-guy was very kind - as all of the swedes - and he promised us that we can come there on saturday and climb for free if we wanted to. Who would say no for such an opportunity?

The bouldering was kind of a new thing for me, even tho I've been climbing for several times in Finland. The difference is that while bouldering you won't use any kind of safety equipment and while climbing a "regular" wall you'll have this rope keeping you on the wall in case you lose your grip and start falling. The walls used in bouldering were of course a lot lower than the walls that people climb with ropes, but it was still pretty wild to jump from like seven meters on a soft mattress. I didn't have enough balls to jump from the highest point of the wall so I always had to climb downwards a few steps before letting go.

I'm the plump one in blue, trying to figure out how to keep going upwards.

This picture wins them all! It's one of my classmates getting down from the wall.

We're totally going there again tomorrow to see if it's possible to get anywhere with all this ache in arms, butt and thighs but hey, it's free! Tomorrow will also be my first sleep-in morning in like... months? I don't even know anymore, feels like I rarely go up after seven in the morning. Oh well, better late than never.

The other 'climbing' I kinda mentioned earlier was about jumping with Rubin, although the most recent 'jumping' we did was nothing near to climbing. We did this simple exercise with some ground poles and a tiny in-and-out combination on a bent track. The main point with this was to improve his balance, speed and coordination with a simultaneous goal to get him to jump a little bit better in the first place. Right now jumping with him is a prio-1 because he clearly needs some training in it.

The groundwork however went well, at least if compared to the latest lesson we completely screwed up. This time Rubin had no problem with jumping and he seemed to be kinda glad that we did something different. He is so eager to learn new things but sometimes his insecurity kicks in and there we are, standing in front of an obstacle size of an egg and wondering what the hell did we do wrong this time. But I'm not losing my hope with him, he just needs some more training as well as I need to get better as a rider.

I'm not saying our dilemmas are the result of poor riding, but I'm not saying I couldn't do anything better either. I would like to describe myself as a rider who is in a constant state of learning and getting better than before - there will never be a day when I'll say I've mastered all there is to master about riding. I can always have a better seat, softer hand, better control on my body and I can always learn something new about horses. It's so delightning to get better and see the results in the horses you're riding. I would never change it for anything!

Of course it won't always feel like I was getting any change towards a better-trained horse, but eventually the change will come. This is exactly what has happened with Grace; sometimes I feel like she still was the sluggish little mare I got four years ago, but then I remember how little we both could at that time and feel immediately very happy about all the progress we've got through together. I believe that Rubin will also become an excellent jumper as soon as we get more routine in it. We'll keep up the good work!

Okay, let's try in English then

As the result of the feedback I got from some of my readers I'm from now on writing in English. To be honest I haven't written anything "big" in English for a while, so there's quite likely going to be some typos and mistakes in grammar every now and then. Just in case you need to be prepared for those.

I participated in a competition with Grace a week ago (or something) and it was a complete disaster. We were supposed to jump only 1.10m class and as I got a bit in hurry after I'd jumped with another horse in 0.90m we didn't get that much time for warm up. It usually works best for Grace to warm up for a really long time before entering the arena, like something between 30-40 minutes, even tho she's one of the laziest creatures on the entire globe. She just needs her time to get all her joints and muscles rolling and that's not exactly what happened this time.

As the result of half-panicked warm up, Grace became very suspicious when entering the arena and she really lost her self-confidence as soon as we crossed the startline. I felt so stupid because it was entirely my own fault that she wasn't properly prepared and as soon as she refused to jump the sixth vertical I cutted the game off. It didn't feel fair to keep on jumping when she clearly tried to tell me it didn't feel allright. What did I learn? One should always have someone to help with horses if they're jumping with more than one!

Oh well, shit happens and I'm glad I learned this lesson in such a "little" competition. Speaking about competing, I finally managed to get myself a Swedish Green Card, which basically means that as soon as I get my licenses fixed I can start competing for real. So far I've just been jumping in practices we call "pay & jump", where the Green Card or licenses are not required. It has however been excellent practise for me as a rider because I can sometimes get like super excited about competing and be focusing on wrong things. This has definitely improved under the time here in Sweden and hopefully I can keep improving it even more.

Rubin decided to throw away all the blankets from his door so you could see his precious face better ;).

Even when jumping with Grace didn't go that well, our team got a feeling of tiny success when Rubin went through his life's first dressageprogramme ever. The programme was very simple, basically just trotting and cantering in nice big circles and changing the direction every now and then. The easyness can be explained with the fact that in our school the students get to know a little bit about young horses while studying the last year. The programme was made for four-year-old horses and it was perfect start for Rubin who has very little experience of any kind of special events. I understood he has been in a test for 3-year-old horses but I don't really know if he's been in any other 'competitions'.

However, he managed to gather something like 65% and I was soooo proud of him! Even when he thought the dressage fence was a bit scary in one specifik corner he was as cool as always and did exactly as I asked him to do. We still have some work to do with transitions between trot and canter but hey, that's why we keep on practising! His frame is quite okay even tho it shouldn't really matter in this early stage. It feels like he was born to carry himself in a round form and I don't really need to think about it as much as I have to do with Grace every now and then.

Jumping with Rubin has sometimes been a little bit sketchy. Every time I try to jump with him on a lesson he just gets some kind of a "lock" in his mind and he simply doesn't want to jump. I don't really understand this because when I jump by myself he technically flies over every obstacle with no problem at all. I don't however find this as a permanent problem, he simply needs more practice. Our trainer told us to keep jumping more often, especially the tiny obstacles he usually sees as some kind of jokes.

It's anyhow a bit weird with his behavior because even when we jump by ourselves we jump colourful (scary) obstacles and the indoor arena is almost full with other horses. But on the other hand it's good that he gives me a little bit challenge; it teaches me so much more than a horse that would just do everything perfectly as soon as I sit on the saddle.

It's only few days until the Christmas break which means a lot of physical work for me. I'll be working at our school's stables (as usual) and I will take care of at least three horses (mine + Cindy) which is the absolutely best way to spend the holidays. My family was a little bit disappointed when I told them I wouldn't come to Finland for the Christmas eve but it felt like they were more okay with it after I visited Finland a couple of weeks ago on my father's birthday. They kinda need to see my face every now and then to make sure I'm still alive ;).

I will probably visit Flyinge some day in January because I really want/need to talk with the teachers about studying in there. I have this slight obsession with training horses and I really, really want to continue my studies with young horses. Flyinge has this one-year-program for those who are interested in young horses and when I heard about it I was like "That's it. That's what I'm going to do". But I'll talk more about it later if I get my darn butt there.

Ps. My computer's screen got broken on the flight between Helsinki and Gothenburg so there won't be that much pictures this time..

I just had to take picture of the oxer we jumped with Rubin one day.
It's ridiculous that he can jump this high with no problem but as soon as we're on a lesson he suddenly can't get over a verticle that's like 0.30m tall..

Running forward

Otetaan tällä kertaa suomeksi nopeahko kurkkaus sekä meitsin, että poninketaleiden elämään. Nopeahko siksi, että kirjoitusajankohdaksi valikoitui tällä kertaa puolikiireinen aamiaispöytä.

Mulle kuuluu kai ihan hyvää, vaikka koulu-, työ- ja heppastressi kivisteleekin pienenä piikkinä lihassa. Päivät olivat aika hektisiä aina kouluun paluusta viime viikkoon asti ja siksi jouduinkin tietyssä mielessä vähän pysäyttämään arkea - käytännössä ottamaan koulun hevoset pois liikutettavien listalta tämän viikon ajaksi. Tästä huolimatta onnistun usein viipymään tallilla koko päivän, kun jään koulun jälkeen ratsastamaan ja hoitamaan niitä omia kopuja. Onneksi yöt ovat pitkiä ja untahan teinit eivät tunnetusti tarvitse (heh heh), joten läksyjen teko menee usein yökyöpelöinniksi.
 

Grace on ollut viime aikoina tosi hyvä. Ratsastan tälläkin lukukaudella kouluratsastukseen painottavien NIU-oppilaiden kanssa yksin / kahden ratsukon pienryhmässä, mutta opettajamme on vaihtunut ja olemme saaneet vähän erilaisia tehtävänantoja ja ideoita sen myötä. "Purukumi"-Gracelle ratsastukoulumaiset tötsätehtävät ovat tehneet oikein terää ja siitä on tullut paljon notkeampi koko kropan pituudelta. Myös muoto on parantunut ja hänen ylhäisyytensä hakee nykyään automaattisesti aiempaa pyöreämpään muotoon pysyen kuitenkin nätisti luotilinjalla nenänsä kanssa.

   Estetunnilla emme ole vähään aikaan olleet, sillä tuntien teemana toiminut "nuori hevonen" sopii mitä parhaiten Rubinin koutsaamiseen. Sen sijaan hyppääminen Gracen kanssa on toteutettu itsenäisesti ja huomio on lähinnä pysynyt askelten sovittamisessa suhteutettuihin väleihin ja etäisyyksien hahmottamisessa. Toisin sanoen estetreeni Gracen kanssa on ollut aika pitkälti pelkästään mun estesilmän kehittämistä, koska heppahan nyt selkeästi osaa hommansa (eri asia huvittaako!).

Gracen kanssa hyppääminen on loppujen lopuksi aika tarkkaa puuhaa, koska neidillä on tapana pysähtyä heti, jos se huomaa ratsastajan epäröivän vähääkään. Lisäksi askelen täytyy osua n. 30cm kokoisen ponnistusalueen sisälle, koska kaukaa se ei hyppää ikinä. Mikäli askel tulee pohjaan, on ylitse selviytyminen vielä mahdollista. Viime vuonna irtohypätessäänkin Grace hakeutui aina tosi lähelle estettä ja hyppäsi siitä näppärästi yli salamannopeiden etujalkojensa kanssa. Ollaan me pari kertaa tultu liian pohjaankin, jolloin seurauksena on pysähdys puoleen väliin hyppyä ja muutaman ylimmäisen puomin keilaaminen ihan vain varmuuden vuoksi.

Rubininkin kanssa pyyhkii ihan loistavasti! Sen kunto on parantunut ihan huimasti ja kesämaha sulaa hiljalleen pois. Koulumme hankki vihdoinkin myös olkipaaleja, minkä johdosta pystyin ottamaan sen viimeisen "ylimääräisen" heinäkilon pois ja laittamaan tilalle pari kiloa olkea. Se on toiminut ruunanpahasen kanssa tosi hyvin, koska kaksi kiloa heinää katoaa reilussa vartissa - vastaava määrä olkea vaatii yleensä koko yön.

Edellisellä estetunnilla jouduimme ottamaan pienen muistutuksen siitä, kumpi meistä päättääkään suunnan. Rubin pysähtyi kolmesta viiteen kertaa pienelle ristikolle, koska muut tunnilla olevat hevoset seisoivat takanamme, jolloin niistä pois päin hyppääminen olisi laumaeläimelle typerä teko. Näinollen teimme kahdesta hevosesta johteet ristikon viereen ja kas kummaa - ylitse liitää hevosen muotoon uudestisyntynyt Titanic. Tämän estetreenin jälkeen herra lepäsi kaksi päivää, jonka jälkeen tunne satulassa oli suorastaan maaginen. Rubin ei ole vielä koskaan liikkunut niin hyvin itseään kantaen ja suhteellisen koottuna, kuin eilisessä työskentelyssämme! Ihan sika kivaa, kun heppa oppii näin nopeasti!

Työskentely jatkuu näissä merkeissä molempien kopujen kanssa ja meikäläinen jatkaa ajokortin kanssa puuhastelua. Yksi (tappavan tylsä) teoriatunti on jo takana ja ratin taakse pääsen heti, kun oon saanut mun luvat postissa. Jännäksi menee, mutta enköhän mä tässä vaiheessa jo sen verran ymmärrä / puhu ruotsia, ettei tarvitse stressata :D.

Ostin Gracelle uudet suojat. Vertailun vuoksi
vanhat, nyt ainoastaan treenisuojiksi jääneet vastaavat.

Flyinge Breeders 2015

Här kommer den första "vanliga" post på svenska då några mina klasskamrater har frågat mig om jag skulle kunna blogga på någon språk de fattar. Som ni troligen inser kan jag fortfarande inte snacka/skriva som en äkta svensk men jag försöker skriva någonting ni ungefär förstår.

Idag fick jag gå upp klockan fem på morgonen och åka till stallet så att jag skulle hinna mocka mina boxar och packa lite höpåsar innan det var dags att hoppa på busset och åka till Flyinge. Några av mina (finskspråkiga) vänner kanske vet att den här var inte min första gång när jag kollade de duktiga unghästar och deras ryttare i Breeders då jag åkte dit med treorna förra året. Det kändes i alla fall lika konstigt att åka till stallet i vanliga kläder som det gjorde förr. Man börjar bli alldeles för van att alltid ha ridbyxor på sig!

Som sagt började resan med en partimme morgonkoma i bussen. Hela klassen somnade typ direkt när vi hade suttit ner och upptäkt att det går att sänka ner ryggstöd i stolarna. Det var även en tjej på våran klass som hade varit klok nog att ta en egen kudde med sig så att det blev en riktig mysresa för henne. De flesta fick använda jackor, varandras axlar och andra lika kreativa saker som kuddar men den funkade bra nog för mig att somna för en dryg halvtimme.

Så här brukar vi i SRG se ut kl 8 på morgonen.

När vi äntligen var framme gick vi direkt till toan till mässan och kollade lite läget där inne. Den första mässan vi hittade var precis vid entrén och den var inte speciellt stor men det fanns jätte massa snygga (och dyra..) grejerna där i alla fall.
   Efter den snabba besöken till den "farlig-för-din-bankkonto" -områden av Breeders gick vi och satt ner oss i läktaren för att kolla hoppningen. På morgonen var det 6-åriga hästar som hoppade i 130cm. Det var våran uppgift att observera hästarna extra noggrann då vi har en slags unghästtema i ridteori nu när vi går på trean. Vad vi alla tyckte var att de 6-åriga hoppade nästan som vuxna hästarna fast ändå lite på "grönare" sätt.
    Framförallt galoppen hos hopphästarna avslöjade att de hade inte så himla mycket kondition för banhoppning. Det kändes att de flesta hästarna visste hur man gasar men inte riktigt hur det går att bromsa / samla galoppen. Många av dem hade i alla fall jätte fin galopp och det var inte jätte många gånger någon fick en "oh shit" -distans på hindren.

Efter vi hade kollat hoppningen för ett tag gick vi på väg för att leta efter en väg till dressyrridhus. När vi gick i korridoren som går runt huvudridhuset fastnade vi till en större mässa som vi hittade på andra sidan. Där hittade jag mig en ny armbandsur då jag glömde min gammal till flygplatsen när jag åkte till Finland sist. Tycker det var en väl spenderat 200kr då jag glömmer alltid min mobil i väskan / skåpet / var som helst när jag rider eller pysslar i stallet och då kan man vara 100% säker att jag har ingen koll på hur mycket klockan är.

Jag älskar HV-Polo produkter! Och nej, jag är inte sponsorerad av dom.
Tycker bara att de har så himla fina kläder och såna här smågrejer :D.

När jag hade handlat en paket ridstrumpor (den har blivit lite standard för mig för att jag gör alltid sönder mina strumpor i några månader) gick vi äntligen till den andra ridhuset och kollade lite dressyrhästar. De var 5-åriga hästar och jäklar vad fina dom var!
     Jag blir varje gång lika imponerad när jag ser hur fint de bebishästarna i Sverige kan röra sig. Visst har jag fått lite mer kunskap om sakerna nu och alla hästar såg inte ut som magiska enhörningar som jag tyckte förra gången när jag var där. Men det betyder inte att jag skulle tacka nej om någon frågade om jag skulle kunna sitta på en sådan häst. Fast jag brukar aldrig tacka nej överhuvudtaget om någon ber mig att rida.

Efter dressyren var det dags att gå och äta lunch tillsammans. Förstås väntade jag och min klasskamrat i fel restaurang i några minuter innan vi insåg att de andra hade inte dykt upp i tid. Då gick vi på en liten äventyr när vi letade efter våran klass & elever från Kungsbackas ridgymnasium men så småningom hittade vi dom (eller tvärtom) och fick äta pasta & köttfärs på läktaren högst upp i ridhuset.
    Då det inte fanns någon slags vegetarisk mat så fick jag också äta köttfärs för jag brukar bli lite småsur i fall jag inte får protein i någon form. Okej, småsur är relativt snäll ord att beskriva den finskan som avslöjar sig när jag blir hungrig..

Helt okej att komma till reserverade bord!

Sen efter lunch satt vi kvar där uppe och kollade 5-åringar som hoppade 120. Skillnaden mellan 5- och 6-åringar syns jätte tydligt; femåringarna var mycket osäkrare med sina språng och galopp. Därför fick vi se lite fler "ojdå" och "härregud" -situationer.

Vad man tänkte mest när man kollade de 5-åriga hästar var att ryttarna måste ha otroligt bra balans att sitta kvar i sådana språng och stopp som några av hästarna gjorde. Förstås är ingen av oss perfekt och det var några som trillade av men det kändes att det var mest "hästarnas fel" då de fortfarande är väldigt gröna och ovana med tävlingarna.

Det var en mycket lärorik besök och nu känns det att jag har fått lite mer självförtroende vad det kommer att jobba med Rubin. Han är ju ändå bara fem år gammal och det var verkligen jätte bra för mig som en orutinerad unghästryttare att se lite grann hur de tävlande 5-åringarna ser ut. Jag har hört några gångar att hästarna brukar ha någon slags "trotsålder" när de fyller fem år och nu börjar jag hålla med på den ännu mer. Men jag ser inte det som en negativ sak för på sådan sätt lär man sig snabbt hur man måste göra för att få hästen att reagera som man vill.

På lördag blir det stalltjänst i skolans stall i stället av jobb hos Stefan. Förstås hade jag ingen aning att jag skulle ha stalltjänst (mvh ms. Nollkoll) och fick därför skicka medd till chefen att jag kan inte jobba på helgen. Lite pinsamt, men förhoppningsvis är det inte världens end. Tyckte bara synd om honom för han tävlar i Flyinge och då vill man helst inte ha extra stress över sakerna på hemmaplanen.
   På söndag blir det den första Pay & Jump med Grace efter skolavslutningen. Vi ska inte hoppa på den vanliga nivån utom liten och söt 90cm då hon har inte varit på gång så länge än. Rubin börjar komma tillbaka i arbete nu när han har vilat i ett bra tag. Så länge har vi bara skrittat ut i 3-4 dagarna men det har varit mycket bra för honom då han behöver bli lite självsäkrare när vi rider ute.

Själv har jag tänkt att börja gymma då det känns att jag inte får tillräckligt mycket styrketräning när jag rider och cyklar. Men innan jag skaffar mig gymkort måste jag börja fixa mig körkort. Jag har inte ens skrivit in mig än men jag jobbar på den. Det brukar bara bli lite så att de stänger kontoret i stan innan jag har ens åkt från stallet.. Tror att jag får rida lite mindre hästar någon dag och åka till stan i stället.

Men jag tror att det var allt på den här gången! Helt ärligt talat var det faktiskt jätte trevligt att skriva på svenska, får börja göra detta oftare. Om ni ens förstår vad jag skriver.

Köpte en ny kavaj idag!
Har planerat att köpa den här i minst två år..
Inser nu hur stel min pose är :D.

Skolan har köpt några nya skolhästar.
Den här heter Lotta, en jätte trevlig sto som har lite samma släkt som Grace.
Hon är stor som ett hus men otroligt snäll! 

Min vildhäst hälsar alla som orkade läsa hela texten. Heja er!