20/08/2015

Yyh

Hyhhyh miten kylmä aamu tänne lävähti tänään (+13°C). Istun sen kunniaksi tallin päädyssä olevassa oleskeluhuoneessa/kotibaarissa rustaamassa postausta, kun työtkin alkavat varsinaisesti vasta vartin päästä (tulin talliin anyways kesätyöntekijöiden mukana auttamaan muutaman hevosen kanssa).

Oon nyt päässyt ratsastamaan ihan mukavissa määrin joka päivä, yleensä 1-3 ponia / hevosta päivittäin. Pääasiassa liikutamme (isoja) poneja, jotka toimivat ratsastuskoulukäytössä eivätkä tämän vuoksi pääse välttämättä päivittäin tunneille. Asiaa hieman avatakseni on italialainen ratsastuskoulu jo lähtökohtaisesti hyvin erilainen verrattuna vaikkapa Suomen tai Ruotsin ratsastuskouluihin. Oppitunnit ovat aina yksityis- tai miniryhmätunteja (max 3 ponia samaan aikaan) ja ne maksavat ainakin tällä tallilla suunnilleen saman verran, kuin yksityistunti nimekkäällä valmentajalla Suomessa. Tämän vuoksi ratsailla näkee lähes ainoastaan varakkaiden / hyvätuloisten perheiden jälkikasvua, joista monella on mukanaan esimerkiksi oma merkkisatula, rintaremmi, satulahuopa.. Ei huono!

Meidän groomien tehtävä ratsastuskouluponien osilta on fiksata ponit kuntoon asiakkaille ennen ja jälkeen ratsastuksen. Luit oikein - me harjaamme, satuloimme ja suitsitamme ponit valmiiksi tallille saapuville tenaville ja puramme ne ratsastuksen jälkeen, huuhdomme hevoset hiestä, pesemme varusteet ja hoidamme kaviot huolella kuntoon. Toki asiakkaiden joukossa on poikkeuksiakin, jotka tahtovat hoitaa ponin kuntoon ja pois itse (yleensä varusteiden putsaus jätetään kuitenkin groomeille). Pääasiassa nuo tylsemmät hommat jätetään kuitenkin meille ja ratsastamaan halajavan tallikäynti käsittää kirjaimellisesti vain ratsastuksen.

Luojan kiitos suurin osa lapsista on kohteliaita ja he muistavat kiittää niska limassa raatavia orjiaan, eivätkä vain pyyhällä tallikäytävän läpi nokka pystyssä :D. Välillä päivät ovat aika stressaavia, kun pitäisi revetä kahteen talliin yhtä aikaa, mikäli kuntoon laitettavia hevosia on paljon sekä kilpahevos-, että ratsastuskoulun puolella. Tähän vaikuttanee myöskin se seikka, että osa harjoittelussa olevista kanssatyöntekijöistä luulee olevansa kivalla Italianlomalla, jonka aikana voi istuskella auringonpaisteessa tupakalla sillä välin, kun muut juoksevat tuli hännän alla edestakaisin. Onneksi tämä pienehkö hidaste on työn alla niin tallin omistajan, kuin SRG:n toimesta, joten ehkäpä ne löysäilystäkin tykkäävät saataisiin patistettua liikkeelle.
Pääasiassa tallin meininki on kuitenkin tosi kiva ja ihmiset ovat ihanan rentoja aina kilparatsastajista tallin omistajiin asti. Täältä puuttuu sellainen tietynlainen verenmakuinen suorituspaineisuus, johon törmäsin mielestäni Hollannissa lähes jatkuvasti. Toki jo lämpötilatkin (+25-40) vaikuttavat siihen, ettei ylimääräiseen stressaamiseen ole järkeä kuluttaa energiaansa :D.

Lämpötilasta tuli mieleen kolmen päivän järkyttävä helle, jonka aikana - kuinka ollakaan - pääsin Arezzoon kisagroomiksi kymmenelle hevoselle.. Toki mukana oli toinenkin groomi, mutta tämän olemattomasta työpanoksesta (asiasta huomautti jokainen mukana ollut kilpailija..) johtuen tunsin itseni aika yksinäiseksi siellä läkähdyttävän kuumassa tallissa stressatessani.
  Mukana oli tallin ykköshevosten lisäksi muutama muu asiakas, joille groomasimme hepat samaan tapaan ennen ja jälkeen suorituksen, kuin kotioloissakin. Jouduimme myös silloin tällöin huuhtomaan hevoset myös ennen ratsastusta, sillä kilpailupaikan tallin hyvin umpinaisissa karsinoissa tuli +38 _ulko_lämpötiloissa melkoisen hikiset oltavat itse kullekin. On muuten melko villi tunne, kun hevoselle hokkeja vääntäessään tuntee hien valuvan noroina selkäänsä pitkin niskaan :D.. Lähettelimmekin nestehukan välttääksemme toisen groomin kanssa toisiamme melko tiuhaan tahtiin viereiseen ravintolaan hakemaan kokista. Ilmeisesti tahti oli sen verran tiuha, että tarjoilijakin oppi hakemaan saman tien jomman kumman nähdessään kaks tölkkiä sen enempää kyselemättä :D.

Hanavettä täällä ei voi juoda, joten jokaisella kauppareissulla on muistettava ostaa litratolkulla vettä (ja kokista), koska muuten tuupertuu töihinsä. Toki pidämme päivän kuumimpaan aikaan lounastaukoa, mutta varsinkin ratsastuksen jälkeen hiessä uiva kypäränalus muistuttaa juomaan töiden ohessa litran-kaksi vettä.
  Toinen miinus hanaveden juomakelvottomuuden lisäksi on täkäläisten ällöttävä tapa tupakoida sisätiloissa. Tätä toimintoa harrastavat myös muut mukana olevat harjoittelijat, joten siinähän sitten ainoana savuttomana köhin muiden nikotiinihöyryjä keuhkojen pohjilta kuin pahempikin astmaatikko. Yleensä häivyn pihalle kuullessani sytkärin käyvän kämpillämme, koska se tupakankatku on ihan kammottava. Yäk!

Oon anyways viihtynyt Italiassa ihan loistavasti, vaikka mulla onkin ikävä omia koneja ja - niin hullulta kuin se kuulostaakin - pyöräilyä. Lupaan, etten koko loppuvuotena valita kertaakaan vastatuuleen pyöräilystä, kunhan pääsen täältä takaisin rakkaaseen Varbergiin. Vaikka täällä voikin hillua koko päivän t-paita päällä, niin kyllä mä tunnen olevani enemmän kotona +10 vesisateessa hullunkiilto silmissä pyöräillessäni :D.
  Onneksi eräs kaverini on pitänyt hyvää huolta kaakista ja paksukaisesta ja oon sille ihan mielettömästi velkaa siitä hyvästä. Pyrin yleensä korvaamaan muiden mulle antaman työpanoksen asioilla, joista on heille mahdollisimman paljon hyötyä. Tää kyseinen kaveri kertoi jo jonkin aikaa sitten haaveilleensa Vereduksen suojista omalle hevoselleen, joten ne hänelle suotakoot. Nyt vaan sormet ristiin et mun kesätyön palkka on löytänyt perille, itse kun en ole saldoani pystynyt tarkistamaan sitten Ruotsista lähdettyäni. Ainakaan työnantaja ei enää ole lähetellyt perään tekstiviestejä tilinumeron saralta, joten eiköhän sinne muutama ropo ole kertynyt :).

Ulkomaanharjoittelun aikana ruoat ja asumisen maksaa Erasmus-järjestö, joten siitä mun ei oo tarttenut kantaa huolta. Tietenkään mun Ruotsin asuntoon ei keskellä kuukautta saatu ketään sijaistavaa asukkia, joten siitä menee valitettavasti vuokra, vaikken siellä viiteen viikkoon kolisekaan. Noh, ainakin säästyy sitten ruokakuluissa jos ei muussa.

Yritän kovasti ettiä itelleni viikonlopputöitä Varbergistä, jotta kahden hevosen kustantaminen tulisi vähän helpommaksi. Mikäli saan joskus sen ajokortin hoidettua, niin voinen katsella töitä myös laajemmalta alueelta. Sattuneesta syystä tiedän aiemmalla kesätyöpaikallani olevan tarvetta satunnaiselle avulle, joten mahikset päästä sinne viikonloppuduuniin ovat aika hyvät. Peukut pystyyn vaan, sillä mä oon ennenkin pärjännyt :D!

Itse abivuosi ei mua pahemmin stressaa, koska oon lukenut kolmosten kursseista varmaan puolet. Tiedossa on siis tuttuun tapaan paljon ratsastusta ja hevos-/maatalousaiheisia kursseja, joihin en vielä oo päässyt tutustumaan. Yritän järjestellä lukkarit jotenkin fiksusti, ettei mulla tulisi yhtä typeriä taukoja, kuin edellisessä aikataulutuksessa. Esimerkiksi 45min pitkillä tauoilla sitä jää helposti rullailemaan puhelintaan, kun hevoset on hoidettu ja ratsastamaankaan ei noin lyhyessä ajassa kerkeä. Ehkäpä voisin keskustella jonkun aineen opettajan kanssa tenttimismahdollisuuksistakin, mikäli tulee ihan dorkaan väliin oppitunteja. Vi får se!

Ps. Pahoittelut kaikista mahdollisista typoista, ei oo helppoa nakkisormen elämä kosketusnäyttöluurin kanssa.

19/08/2015

Italiassa

Ja näin hän on saapunut Italiaan viiden viikon työharjoittelua varten. Toisin sanoen abien kesälomaa on pidennetty viidellä viikolla. Nice.

Saavuimme Firenzen kentälle lauantaina ja teimme sunnuntaina puolikkaan päivän töitä. Tallin omistaja on ruotsalainen ja hän pahoitteli kovasti, kun jouduimme siivoamaan karsinoita ("meillä on vähän pulaa työvoimasta"). Oltiin kaikki kolme vähän että häh, sitähän varten meidät on tänne kuljetettu, mutta ilmeisesti työharjoittelijat ovat täällä yleensä vain pienenä apuna (putsaavat suitsia ja ratsastavat).
   Ratsastamaan pääseminen on kuitenkin tosi jees ja vielä enemmän jees on se, että yksi tallin menestyneimpiä hevosia ratsuttava tahtoi mun ratsastavan muutamia liikutettaviaan hänen tehdessä töitä toisaalla. Olin ihan et win-win, tästä tää lähtee!

Ensivaikutelma tallista oli vähän semmoinen "no okei, aika likaista siellä täällä", mut äkkiäkös siihenkin tottui. Jotenkin SRG:n tallissa vallitsee aina niin tiukka kuri ja järjestys, että rennompaan elämänasenteeseen on vaikea loikata näin äkkiseltään.
  Meidän kämppä joutui kuitenkin supersiivoukseen, koska siellä oli ihan järkyttävän likaista. Siis mä oon itekin välillä ihan supersotkunen, mut herrajestas sitä kärpäsenkakan, kuolleiden ötököiden ja epämääräsen möhnän määrää.. Lattiapinnat on nyt saatu pääpiirteittäin imuroitua ja jääkaappi on pyyhitty kauttaaltaan, mut kyllä siellä työmaata riittää vielä pitkäksi aikaa.. Mm. Kuivauskaapin homeinen alushylly pääsi tiskaukseen ja kalkin + lian peittämä poreamme talon ulkopuolella kuuraukseen. Joudumme todennäköisesti myös pyyhkimään kaikki kaapit ja laatikot, koska nekin haisevat avatessa vähän epämääräisiltä.
   Eniten ihmetyttää, miten paikan päällä kolme viikkoa asuneet kesätyöläiset (2 kpl) ovat pystyneet asumaan kaiken sen törkyisyyden keskellä ilman jatkuvaa oksennusrefleksiä. Katto on myöskin täynnä kärpäsiä, niin kuolleita kuin eläviäkin, ja voi jestas miten rasittavia ne osaavat olla! Öisin ne ovat onneksi aika rauhallisia, mutta päikkäreistä ei kannata edes unelmoida, kun korvan juureen tulee heti pörisemään 2-3 kärpästä.

Kärpästen lisäksi talosta on löytynyt myös peukalon kokoisia hämähäkkejä ja kaikkea muuta mukavaa, mutta imuroinnin jälkeen jäljelle jäivät pääasiassa kärpäset. Katotaan montako niistäkään on jäljellä, kun siivouspakkomielteinen suomalainen käy talon läpi suurennuslasin kanssa.

Mutta takaisin niihin isompiin otuksiin! En oo vielä kerennyt ratsastamaan kauhean montaa hevosta, mutta niidenkin vähäisten perusteella pystyi jo aika selvästi sanomaan päätyneensä estetallille. Onneksi gramaanien käyttö ei täällä ole kuitenkaan vastaavassa suosiossa, kuin Hollannissa, vaan ratsastus on yleisesti ottaen paljon rennompaa. Moni hevonen mm. alkuverrytellään aika pitkässä muodossa (lue: ohjat löysällä laukkaa kentän ympäri) ja niitä ei pressata kovin paljoa. Harvapa niistä paljoa osaakaan, mutta ainakin niiden asennoituminen ratsastajaa ja työntekoa kohtaan tuntuu olevan Hollantia paremmissa uomissa.
   Yksi tosiseikka on se, että maassa vallitseva lämpö tekee useimmista hevosista vähän löysän tuntuisia ratsastaa. Ei sillä, etteikö sitä välillä tahtoisi itsekin vain lysähtää kentän laidalle varjoon huohottamaan, kun aurinko alkaa aamupäivästä nousta kohti korkeuksia. Ehdottomasti lämpimimmillään päivä on kuitenkin joskus kahden ja kuuden välillä, jolloin yleensä vietetäänkin siestaa (12-17). Työharjoittelijat saavat täällä nukkua pitkään, sillä aloitamme työt vasta kahdeksalta. Työntekijät aloittavat seiskalta, mutta tuon extratunnin aikana he lähinnä ruokkivat hevoset ja laittavat niitä kuntoon ratsastajille.

Harjoittelijat ovat kuitenkin apuna 8-12 ja siestan jälkeen vielä pari tuntia (yleensä 17-19). Paljoa tekemistä meille ei kuitenkaan suoda, minkä takia siivoamiselle jääkin reilusti aikaa. Maanantait ovat vapaita ja kävimmekin Firenzessä turistikävelyllä ja aamupalalla - enemmän kuvia tästä tulee myöhemmin, kun saan kotona kytkettyä puhelimen tietokoneeseen.

Nyt mun on kuitenkin aika rientää töihin oleskeluhuoneen sohvalta (tallin maskotti Quadrotto-koira seurana), joten lisää seuraavassa postauksessa. Ciao!

09/08/2015

Tervetuloa tiimiin, Rubin!

Noniin, ensimmäinen viikko Rubinin kanssa on nyt takanapäin ja voin sanoa olevani vain tyytyväinen tähän onnenpotkuun.
   Kaikki on sujunut tosi hyvin ihan ensimmäisestä lastauksesta asti. Olin aluksi hieman skeptinen omistajan huomautettua, että kyseinen herra on joskus muuttunut lastauksen yhteydessä hieman "kevyeksi etupäästään", mutta sehän käveli suoraan koppiin sen enempää kyselemättä. Rubin seisoi koko matkan aivan hipihiljaa (vaikkakin auton moottori saikin tehdä kovasti töitä saadakseen tuon järkäleen vedettyä Varbergiin..) ja miettittiinkin siinä kaverin kanssa, että se on varmaan delannut sinne. Sieltä se punkero kuitenkin lyllersi iloisesti ulos perille päästyämme ja siirtyi suoraan talliin mässyttämään heinää kavereiden viereen.

Ensimmäiset kaksi päivää Rubin päätti testata, mitä kaikkea uudessa kodissa saa tehdä. Koeratsastuksessa ja hakureissulla kävi melko selväksi, että R on saanut hoitopaikalla sählätä ilman sen enempiä sanktioita, joten se oli ensimmäinen surutta eliminoitava ominaisuus. Tämä meni onneksi helposti perille ja seuraava operaatio olikin sitten suihkepulloihin totuttelu. Hännän upottaminen showshineen oli ok, mutta kylmä ötökkämyrkky oli aivan liikaa hänen herkälle hipiälleen. Ei muuta kuin suihkepullo täyteen lämmintä vettä ja siedätyshoitoa kaksi päivää, niin opittiin pois siitäkin. On noi ruunat vaan niin paljon tammoja yksinkertaisempia!

Pesulle Rubin on päässyt jo kahdesti, sillä sen karvassa oli valehtelematta koko kesän ajalta kerätyt laidunpölyt. Pieni tuokio kiiltoa tuovan shampoon kanssa teki ihmeitä ja parturoinnin ja kääntölettien jälkeen se alkoi muistuttaa vähän vakavammin otettavaa otusta. Toi maha saa sen tosin näyttämään vielä pitkään aika urpolta, mutta eiköhän se siitä joskus sula.
   Ratsastuksellisesti pieni poika on päässyt jo viikossa vähän kohti parempaa. Olemme esimerkiksi aloitelleet pohkeenväistöjen harjoittelua ja "neliöharjoitukset" eli kulmanratsastuksen jumalaton hinkkaaminen tekivät tehokkaasti selvää alussa esiintyneestä kulmien liiraamisesta. Toistaiseksi ehdoton maksimiaika ravissa ja laukassa on yhteensä 20 minuuttia, sillä muuten tolta katkee jalat ja se kuolee lämpöhalvaukseen. Yritän myös ratsastaa aika maltillisesti ja painottaa vähän enemmän juoksuttamiseen, jottei nyt lähdettäisi liian rajusti liikenteeseen.

"Onneksi" se Italianmatkani alkaa tuossa viikon päästä, jolloin Grace pääsee kesälomalle ja Rubin jatkaa dieettiään / peruskunnon kasvattamista (orjuutin kaverini tähän duuniin). Ehkä sitä voisi jopa yllättyä iloisesti kotiin palatessaan.

Ennen ja jälkeen ensimmäisen pesun.
Noin muuten kesälomani on raahustanut varsin pitkäveteisesti eteenpäin. Lähes kaikki luokkakaverit ovat kotona hevosineen, joten ihan hirveästi tekemistä ei ole viikonlopputöiden lisäksi ollut. Tottakai tallilla menee jo yhdenkin hevosen kanssa se nelisen tuntia, mutta ei sillä niitä loppuja vuorokauden hetkiä täytetä. Onneksi duunista on saanut vähän potkua loma-arkeen, vaikkakin olen tietenkin missannut kylän parhaat karnevaalit juurikin työaikojeni sijoittumisen vuoksi. Ehkä ihan hyvä niin.

Koska olen kiltti ja harrastuksiini ei kuulu nukkuminen, heitän omat ja kaverien hevoset tarhoihin myös työpäivinäni noin kuuden aikaan aamulla. Tämä luonnollisesti tarkoittaa herätyksen asettamista kello viiteen ja matkani pyörän satulassa muuttuu tavanomaisesta kymmenestä kilometristä kahteenkymmeneen. Eipä se ole mulle mitään haittaa suonut osakseen, lähinnä meni jalat vähän jumiin ekoina päivinä, kun sitä marjapuuro-Nishikiä kiikutti vastatuulessa edestakaisin. Iskäkin totesi käydessään, että tuuli pyörii täällä ihan miten sattuu ja koko ajan puhaltaa eri suunnista.

Jep.

Kotitalli on kovin tyhjä tähän aikaan vuodesta. Purukäytäväkin kaavitaan pois ennen kesälaitumille siirtymistä.

Pyyhin töissä maneesin laitoja ja sieltä löytyi kiva kyltti!

Jännitystä kesään toi kautta aikain ensimmäinen Varberg Summer Horse Show, jonka pääluokkana toimi sunnuntaina hypätty Volkswagen Grand Prix. Voiton tuosta luokasta nappasi Peder Fredricson hevosella H&M All In. Peder piti taannoin sen klinikan Kungsbackan lukiolla Malinin kanssa, jota myös muutama meidän koulumme oppilas oli seuraamassa. Multa jäi toi sunnuntai väliin, kun kävimme juuri silloin hakemassa Rubinin Göteborgista. Olin kuitenkin paikan päällä lauantaina ja shoppailin mm. kuvassa näkyvän pinkin lippiksen, johon kavereiden yllyttämänä brodeerasin tunnistustekstin. Eivätpähän mene uudet ykköset hämilleen, kun joku kysyy mihin "Finskan" on taas hävinnyt.



Olimme kavereiden kanssa yhtä mieltä siitä, että radan kammottavin este oli vasemmalla näkyvä sinikeltainen Gekås-okseri.
Ko. esteelle ratsastettiin kaareva tie siitä oikealla ylhäällä näkyvältä pystyltä, minkä seurauksena moni hyppäsi sen kaiken kukkuraksi vinoon.. Kyllähän siinä vähän jännitti jo katsoessakin :D.

Grace on jatkanut normaaleja treenejä koko kesän ajan, minkä takia viiden viikon kevyempi pätkä tulee varmasti tarpeeseen. Suunnitelmissa olisi, että kaverini ratsastaa sitä 2-3 viikkoa ja loppuajan neiti on tarhaterapiassa. Ennen lähtöä olen kuitenkin toivottavasti maksanut tällä hetkellä kokeilussa olevan Prestige Roma -estesatulan, josta Grace tykkää ihan älyttömästi. Äiti oli säästänyt salaa rahat penkkiin, joten joskohan me viimeinkin saataisiin se hankittua kotiin asti :). Ainoa huono puoli on se, että satula on väriltään ruskea. Siitä vaan sitten hankkimaan ruskeaa panssaria, jalustinhihnoja, suitsia..

Tuo rintaremmi tuntui tämän kanssa olevan enempi vähempi tiellä, muttta laitoin silti kun se on niin kivan näköinen.
Hankkinen myöhemmin satulaan paremmin matchaavan version, mikäli budjetti antaa periksi..
Jalkkarit remmeineen lainasin Rubinin estesatulasta, joka tuskin pääsee ihan näillä hetkosilla muuhun, kuin juoksutuskäyttöön.
Ei meille sen erikoisempia kai kuulu. Mulla ei enää ole lastausongelmaa ja Grace käveleekin nykyään helposti koppiin. Lähettäminen ei (vielä) onnistu, mutta onneksi kiltti tammani seisoo nätisti paikoillaan, kun juoksen äkkiä sen taakse laittamaan takapuomin kiinni. Aloitan Italian jälkeen ajokortin hankkimisprosessin, jonka pitäisi nyt id-kortin saatuani helpottua huomattavasti. Tulee varmasti jänniä hetkiä liikenteessä, kun vielä ruotsinosaamistaan hiova likka laitetaan rattiin :D. Noh, näyttäisivät siitä kaiken maailman totaali-tanelitkin selviävän, joten eihän tässä mitään maailmaa kaatavaa ongelmaa pitäisi olla. Toivottavasti.

Maybe she's born with it - maybe it's NEIGHbelline.