22/03/2015

Kevättä klipperissä

Vuoden turhake.
Toi keskiosa pyörii :D.
Matka Hollannista Düsseldorfin ja Kööpenhaminan kautta Varbergiin suorastaa hujahti ohi ja yhtäkkiä löysin itseni taas maailman parhaasta kämpästä. Sain mun pyörän korjaamolta (etukumi oli sanonut poks) puolenpäivän aikoihin saapumista seuraavana päivänä, joten pääsin moikkaamaan neiti lohikäärmettä vasta, kun olin purkanut laukun ja täyttänyt jääkaapin :D..

Minea oli pitänyt hyvää huolta Krakenista ja karsinassa odotti se sama poni-ilme, kuin aina ennenkin. Mun ennustukseni kuitenkin piti paikkansa ja lähetin äidille heti samana päivänä viestiä, että nyt muuten lähtee tolta konilta turkki. Vaan kuka olis arvannut, millanen hulabaloo siitä seuraiskaan!

Tiesin jo ennestään, että Gracea on klipattu elämänsä aikana palttiarallaa miljoona kertaa, joten aattelin vaan että täysiä vaan suristelemaan siltä vuoristokarva pois. Alkuun se menikin ihan hyvin, kun pysyttiin turvallisesti pehvan puolella - mitä nyt pientä tuohtunutta korahtelua kuului - mut voi jestas kun ruvettiin lähestymään kaulaa ja etujalkoja, siitäkös se riemu vasta ratkesi!

Grace nosteli etujalkoja ihan ku joku ois tyyliin piikittänyt sitä lapaan, steppas edestakas hoitopaikalla ja loppupeleissä yritti hyppiä pystyynkin huolimatta siitä, että se oli molemmilta puolilta kiinni. Mä en ollut uskoa silmiäni, siis oikeasti! Taistelin sen kanssa varmaan tunnin ja sinä aikana se kerkes potkasemaan mua molempiin reisiin ja vatsaan, mutta onneks mulla on tota iskuja vaimentavaa kerrosta jonkun verran niin ei sattunut, vaikkakin jalat näyttävät nyt hyvinkin sinimustilta :D.

Pöyristynyt lihapiirakka kolmantena päivänä.
"Voitit tällä kertaa, ihminen."
Kaverini katsoi siinä vieressä vähän tyrmistyneenä et "siis sä lensit just selälles tosta potkusta ja sä vaan jatkat klippaamista?". Menin vähän hämilleni tosta kysymyksestä, koska eihän touhua voi sillon lopettaa kun koni turvautuu väkivaltaan! Voi vaan arvata, miten se seuraavalla kerralla ratkasis tilanteen :D. Lopulta älyttiin kokeilla huulipuristinta ja yhtäkkiä mulla oli siinä hoitopaikalla joku Maatilan Mansikki, siis suunnilleen lehmään verrannollinen hevonen. Okei, kaulan klippaaminen aiheutti vieläkin sitä tuohtunutta puhinaa ja korahtelua, mutta ainakin mä sain koskettua siihen!

Noin vartti tän huulipuristimen keksimisen jälkeen klipperi sanoi poks ja mulla oli siinä sitten puoliksi klipattu hevonen ja rikkinäinen klipperi :). Jatkoin seuraavana päivänä klippaamista koulun toisella klipperillä, jolla sain sitten toisenkin puolen klipattua, tai ainakin melkein.. Myös tää toinen klipperi sanoi itsensä irti siinä vaiheessa, kun olin ehtinyt viimeistelyyn asti, mikä nyt tietysti jollain tapaa vähän kiukutti. Onneksi kolmas kerta toden sanoo ja kolmantena klippauspäivänä sain Gracen riittävän siistiksi ulkona liikkumista varten kolmannella käyttämälläni klipperillä. Ai miten niin klippaus ei oo ihan mun juttu?

No joo. Tän episodin jälkeen päätin, et seuraavalla kerralla Grace saa jotain rauhottavaa, jos tulee taas joku samanlainen show. Tosin viimeksi kun rauhotettiin se klinikalla et saatiin jaloista klipattua vähän karvaa pois ultraa varten, niin neiti lohikäärme putos polvilleen yrittäessään huitoa sitä klipperiä pois :D.. Joskus mä en vaan ymmärrä tota hevosta!

Ekana päivänä Grace tuntui ratsastaessa vähän jäykältä, mikä tosin saattoi olla seurausta sitä edeltäneestä vapaapäivästä. Pari päivää mulla kesti päästä henkisesti takasin Gracen selkään, mut sit alkoi taas löytyä vähän elastisuutta ja kohtalaista yhteisymmärrystä.

Onneks meillä oli paluusunnuntain jälkeinen maanantai vapaata (studiedag), joten ehdin palautua Hollanninreissusta ainakin vähäsen. Tosin mä pääsin heti ratsastamaan koulun hevosia, joten ratsastin saman tien kaks ylimäärästä hevosta Gracen lisäksi ja sain loppuviikkoa kohti vielä enemmän liikutettavia! Oli ihanaa päästä takaisin satulaan, vaikka mulla meni lähentäjät kyllä melkoseen junkkeliin noin ärhäkän muutoksen myötä. Nooh mut kipu on merkki siitä, että on elossa!


Kuolakallen kanssa iltakävelyllä treenin jälkeen.
Pääsimme perjantaina Mari Zetterqvistin istuntaklinikalle. Tai no, hänellä oli mukanaan laumallinen tulevia hevosfysioterapeutteja, satulansovittajia ja kiropraktikoita, jotka kuuntelivat klinikkaa ja keskustelivat sen jälkeen meidän klinikalla ratsastaneiden istunnoista ja satuloista.
   Sain ihan sikana hyviä vinkkejä ja mä oikeasti tunsin sen hevosen muuttuvan ihan erilaiseksi ratsastaa! Pääsin siihen flow-tilaan, missä Grace lopettaa hännällä huiskimisen ja liikkuu koko kropan läpi itse eteenpäin ihan vaan sillä, että käänsin vähän lonkkaa eteenpäin ja relasin..
 
Ehkä klinikan paras ahaa-elämys tuli seurauksena Zetterqvistin esittämästä kysymyksestä ratsastaessamme isolla keskiympyrällä: "miten sä itse tunnet, puristatko enemmän jommallakummalla reidellä?". Mun ilme oli varmaan näkemisen arvonen, kun tajusin vaan yhtäkkiä et hitsi vie, mähän puristan oikealla (ylä)reidellä ihan hulluna! Kun päästin jalan irti ja annoin sen laskeutua ns. normaaliin asentoon, niin mun hevonen lähti oikeasti ravaamaan!

Toinen hyvä vinkki oli ajatella rentouttavansa kyynärpäät. Ainakin mulla toi mielikuva auttoi tosi hyvin rentouttamaan koko käden, jota jään vissiin aika helposti jännittämään. Mut otettiin myöskin alkutunnista ympyrän keskelle ja Martsu ohjeisti mua käyttämään rohkeammin takareittä antaessani pohjeapuja, jottei kantapää nousisi niin helposti ylös.

Klinikan lopuksi jäimme Gracen kanssa vielä maneesiin siksi aikaa, että opettaja näytti mulle liikkeen, jolla voin kehittää istuntaani silloinkin, kun en istu hevosen selässä. Mulla on aavistuksen verran notko selkä, minkä vuoksi ajaudun helposti semmoseen kummalliseen etukenoon, jossa peppu törröttää takana ja yläkroppa on suunnilleen samansuuntanen Gracen kaulan kanssa :D. Tähän ongelmaan auttoi ratsastaessa merkittävästi se, että ajattelin istuvani häntä koipien välissä. Zetterqvistin näyttämä liike auttaa juurikin tuohon probleemaan, joten olen koettanut ahkerasti harjoitella sitä kotona!

Saatuani viimeisetkin vinkit irti olin jo henkisesti matkalla talliin, mut yhtäkkiä mä tajusin yhden tulevista fysioterapeuteista puhuvan mulle suomea! Hetken sönkötyksen jälkeen sain vaihdettua aivot oikealle kielelle ja juttelimme vähän Gracen satulasta, joka on aika lähellä sen säkää. Grace on siis vartaloltaan mallia tynnyri - riippumatta mahan koosta - ja sillä pitää sen vuoksi olla ihan käsittämättömän leveitä satuloita. Esimerkiksi Nipsu totesi ekaa kertaa Gracen selkään istuttuaan et: "jestas tää on levee!". Epäselväksi jäi, puhuttiinko siinä sitten satulasta vai hevosesta, mutta samaa mieltä olen kummankin tapauksessa :D.
   Anyways - Gracen satulaa ei vielä tartte vaihtaa, mut jos se tosta levenee niin saattaa olla tarvetta tehdä asialle jotain. Vihjaisin siinä ohimennen kuitenkin etsiväni puoliaktiivisesti estesatulaa, jolloin sain tämän osoitteen ja vinkin käydä kyläilemässä tuolla suunnilla joku kerta. Vaikuttaa lupaavalta, eikä matkaakaan ole kuin parikymmentä kilometriä! Saas nähdä miten monta päivää meillä on jäljellä estesatulaan ;).

Hyppäämisestä puheenollen: hyppäsimme jo tiistaina tuon klinikan tukittua maneesin normaaleilla hyppyvuoroillamme ja pääsimme suorittamaan ekat ulkohypyt sitten viime syksyn! Eipä Gracessa nyt mitään kovin ratkaisevaa eroa tunnu riippumatta siitä, hypättiinkö hallissa vai ei, mutta mulle tuli taas se epävarmuushyöky, kun oltiin hyppäämässä. Ei siis mitään kieltopelkoa tms, mutta G tuntui jotenkin tahmalta ja mulla pyöri vaan mielessä et osuukohan askel vai ei.
   Ope oli tosin ihan innoissaan ja sanoi, että Grace oli paljon aiempaa tasaisempi laukaltaan ja rytmi oli hyvä, joten tolta sen kai sit pitäis oikeasti tuntuakin. Ärsyttää vain toi epävarmuus, kun en edes tiedä mistä se kumpuaa! Esteet eivät todellakaan oo mitään isoja, max 90cm, mut silti.. Ehkä se vaan johtui sit siitä, että hyppäämisessä oli kuukauden tauko.

Koska aktiivisuudellani ei ole rajoja, suostuin ottamaan kaverin tallivuoron tältä viikonlopulta ja olin näinollen lauantain "töissä". Ei se onneksi Hollannin jälkeen tunnu enää missään ja (pääosin) aurinkoinen päivä oli oikeastaan vain kiva viettää ulkoilmassa. Sää on muuten palannut takaisin Varbergille tyypillisiin uomiinsa (jääkylmää sadetta ja vastatuulta joka suunnasta), vaikka täällä oli kuulema aika lämmin jakso poissaollessani. Ehkä se kesä vielä joskus tulee :).

"Ai morjens, kuulin just et sulla on reilu viis minaa aikaa raahata mut pois täältä kauimmaiselta tarhalta ja laittaa kuntoon, joten ei pidetä mitään kiirettä, eiks niin?" - Greco 2015 

Nää "juustolukot" saa ihan oman kunniamaininnan maailman kamalimpina solkina ristivöissä.
Joo, harva koni noita auki saa, mut en saa mäkään! Aina niihin jää hiekkaa väliin tai sit heppa on
niin paksu ettei niitä saa käännettyä kunnolla ja yäk :D. Ällöttäviä kapistuksia. 

No comments:

Post a Comment