Viimeistä viedään

Hepat nauttivat lähes kesäisistä keleistä :)

Viimeinen viikko pyörähti hiljalleen käyntiin ja mulla on nyt jo vähän haikea olo, kun tietää lähtevänsä täältä pian. Ei toi harjaaja-hevosentaputtelijan rooli nyt mitään herkkua ole, mutta työympäristö on niin kiva, että hymyilen lähes poikkeuksetta aamuisin pyöräillessäni tallille.

Mut kaikki suomalaiset (ja ruotsalaiset) voivat kyllä olla tyytyväisiä siihen, miten paljon talleilla ajatellaan hevosten etua. On ihan totta, että täällä ratsastusurheilun mekassa hevonen on rahantekoväline ja siitä pidetään huolta vain sen verran, että se pysyy suorituskykyisenä ja edustuskelpoisena mahdollisia ostajia varten. Onhan se kurjaa, etteivät hevoset pääse päivittäin pihalle ja ne saavat heinää vain kahdesti päivässä, mutta toisaalta harva hevonen vaikuttaa tyytymättömältä elämäänsä.

Valtaosa tallin ratsuista odottaa karsinaan saapuvaa korvat hörössä ja lähtee mielellään töihin. Ns. "pitkäkarvaiset" hevoset kiiltävät hienosti ja myös klipatut elukat ovat suunnilleen kuin suoraan Gummeruksen suuresta hevoskirjasta konsanaan.

Toisaalta tallista löytyy muutama, jotka suorastaan syöksyvät imppaamaan lähimmälle löytämälleen ruokakupille / muulle löytämälleen reunalle, mikäli imppauspannan ottaa pois. Monen mielestä karsinaa siivoava heppu on tavattoman mielenkiintoinen ja muutama tuleekin aina hipeltämään takkia ja orit yleensä nappaavat lopuksi hihasta tai vetskarista kiinni, minkä vuoksi opin äkkiä pitämään ne vähän loitommalla.. Joitakin tylsistymisen tuottamia tapoja on siis havaittavissa, mutta liekö se ihmekään.
   Tarhaan päästessään kutakuinkin jokainen hevonen ryntäilee viitisen minuuttia pukkilaukkaa edestakaisin ja riemuitsee ihan sydämensä kyllyydestä. Onneksi niillä on kuitenkin suojat joka jalassa ja buutsit edessä, niin ei satu vahinkoja ;)..

Mitä mä en vieläkään ole oppinut on se, miten pidempään tallissa työskennelleet tulkitsevat hevosen olevan likainen. Tänään tulin ratsastamasta yhtä isoa ruunaa ja eräs työntekijä kysyi, voisinko hikien huuhtelun sijaan pestä uljaan ratsuni shampoolla kun se on niin ällöttävän likainen. Suostuttuani hymyillen katsahdin vähän hämilläni hevosta, sillä mielestäni sen kiiltävässä turkissa ei ollut liasta häivähdystäkään. No, ainakin se tuoksuu nyt hyvälle :D.

Laukkaspurttien jälkeen on hyvä maistella vähän ruohoakin.

Ruotsin puolella homma mitä ilmeisimmin etenee omalla painollaan. Grace ei enää onnu ja se on päässyt taas tavanomaisen sikailunsa makuun, eli maneesin kulmissa asuu kummituksia ja laidoilla roikkuvat loimet ovat todellisuudessa valeasuisia vuorileijonia. Kohta mä pääsen senkin riiviön luokse, voi onnen päivää :D. Suunnitelmissa on pyytää koululta saman tien hevosia liikutettavaksi, sillä oltuani nyt puoliksi pakotettuna poissa satulasta oon oppinut arvostamaan tuota mahdollisuutta lisäratsastukseen entistäkin enemmän..

Vähemmästäkin sekoo!

Jotenkin tää toimettomuus ylipäätään on vähän.. tylsää? Päivät ovat niin samanlaisia, että sitä vähän unohtaa olevansa elossa. Työpäivän jälkeen makaan yleensä vaan sohvalla ja selaan kaikki sosiaaliset mediat miljoona kertaa läpi, kun ei tässä oikein muutakaan tekemistä ole. Pian sitä kuitenkin pääsee takaisin ihanaan, sateiseen Varbergiin ja sit voi taas syödä jotain hyvää ruokaa ja käydä lenkillä tai ihan mitä tahansa.

Jos mä asuisin täällä pidempään niin tutustuisin tietenkin alueeseen paremmin ja yrittäisin elää niin normaalisti, kuin mahdollista :D. Tuntuu vaan vähän turhalta tutustua kauppareissua kummemmin kaupunkiin, josta lähtee enemmän tai vähemmän pysyvästi vain muutaman päivän kuluttua. Ehkä joku muu olis tehnyt senkin, mutta tätä ei vaan huvita. Sohva on ihan ok.