Climbing over everything

Oh yeah, all this climbing can literally be felt in my sore arms now, a day after my first time of bouldering. Of course it's not the only thing I'm pointig at when talking about climbing, but let's focus on it first.

So, we went to this 'climbing club' yesterday. Of course the guy who works there had forgotten that we were coming so we waited in the rain (or packed ourselves in each others cars) in half an hour before getting to the real business. Luckily the climber-guy was very kind - as all of the swedes - and he promised us that we can come there on saturday and climb for free if we wanted to. Who would say no for such an opportunity?

The bouldering was kind of a new thing for me, even tho I've been climbing for several times in Finland. The difference is that while bouldering you won't use any kind of safety equipment and while climbing a "regular" wall you'll have this rope keeping you on the wall in case you lose your grip and start falling. The walls used in bouldering were of course a lot lower than the walls that people climb with ropes, but it was still pretty wild to jump from like seven meters on a soft mattress. I didn't have enough balls to jump from the highest point of the wall so I always had to climb downwards a few steps before letting go.

I'm the plump one in blue, trying to figure out how to keep going upwards.

This picture wins them all! It's one of my classmates getting down from the wall.

We're totally going there again tomorrow to see if it's possible to get anywhere with all this ache in arms, butt and thighs but hey, it's free! Tomorrow will also be my first sleep-in morning in like... months? I don't even know anymore, feels like I rarely go up after seven in the morning. Oh well, better late than never.

The other 'climbing' I kinda mentioned earlier was about jumping with Rubin, although the most recent 'jumping' we did was nothing near to climbing. We did this simple exercise with some ground poles and a tiny in-and-out combination on a bent track. The main point with this was to improve his balance, speed and coordination with a simultaneous goal to get him to jump a little bit better in the first place. Right now jumping with him is a prio-1 because he clearly needs some training in it.

The groundwork however went well, at least if compared to the latest lesson we completely screwed up. This time Rubin had no problem with jumping and he seemed to be kinda glad that we did something different. He is so eager to learn new things but sometimes his insecurity kicks in and there we are, standing in front of an obstacle size of an egg and wondering what the hell did we do wrong this time. But I'm not losing my hope with him, he just needs some more training as well as I need to get better as a rider.

I'm not saying our dilemmas are the result of poor riding, but I'm not saying I couldn't do anything better either. I would like to describe myself as a rider who is in a constant state of learning and getting better than before - there will never be a day when I'll say I've mastered all there is to master about riding. I can always have a better seat, softer hand, better control on my body and I can always learn something new about horses. It's so delightning to get better and see the results in the horses you're riding. I would never change it for anything!

Of course it won't always feel like I was getting any change towards a better-trained horse, but eventually the change will come. This is exactly what has happened with Grace; sometimes I feel like she still was the sluggish little mare I got four years ago, but then I remember how little we both could at that time and feel immediately very happy about all the progress we've got through together. I believe that Rubin will also become an excellent jumper as soon as we get more routine in it. We'll keep up the good work!

Okay, let's try in English then

As the result of the feedback I got from some of my readers I'm from now on writing in English. To be honest I haven't written anything "big" in English for a while, so there's quite likely going to be some typos and mistakes in grammar every now and then. Just in case you need to be prepared for those.

I participated in a competition with Grace a week ago (or something) and it was a complete disaster. We were supposed to jump only 1.10m class and as I got a bit in hurry after I'd jumped with another horse in 0.90m we didn't get that much time for warm up. It usually works best for Grace to warm up for a really long time before entering the arena, like something between 30-40 minutes, even tho she's one of the laziest creatures on the entire globe. She just needs her time to get all her joints and muscles rolling and that's not exactly what happened this time.

As the result of half-panicked warm up, Grace became very suspicious when entering the arena and she really lost her self-confidence as soon as we crossed the startline. I felt so stupid because it was entirely my own fault that she wasn't properly prepared and as soon as she refused to jump the sixth vertical I cutted the game off. It didn't feel fair to keep on jumping when she clearly tried to tell me it didn't feel allright. What did I learn? One should always have someone to help with horses if they're jumping with more than one!

Oh well, shit happens and I'm glad I learned this lesson in such a "little" competition. Speaking about competing, I finally managed to get myself a Swedish Green Card, which basically means that as soon as I get my licenses fixed I can start competing for real. So far I've just been jumping in practices we call "pay & jump", where the Green Card or licenses are not required. It has however been excellent practise for me as a rider because I can sometimes get like super excited about competing and be focusing on wrong things. This has definitely improved under the time here in Sweden and hopefully I can keep improving it even more.

Rubin decided to throw away all the blankets from his door so you could see his precious face better ;).

Even when jumping with Grace didn't go that well, our team got a feeling of tiny success when Rubin went through his life's first dressageprogramme ever. The programme was very simple, basically just trotting and cantering in nice big circles and changing the direction every now and then. The easyness can be explained with the fact that in our school the students get to know a little bit about young horses while studying the last year. The programme was made for four-year-old horses and it was perfect start for Rubin who has very little experience of any kind of special events. I understood he has been in a test for 3-year-old horses but I don't really know if he's been in any other 'competitions'.

However, he managed to gather something like 65% and I was soooo proud of him! Even when he thought the dressage fence was a bit scary in one specifik corner he was as cool as always and did exactly as I asked him to do. We still have some work to do with transitions between trot and canter but hey, that's why we keep on practising! His frame is quite okay even tho it shouldn't really matter in this early stage. It feels like he was born to carry himself in a round form and I don't really need to think about it as much as I have to do with Grace every now and then.

Jumping with Rubin has sometimes been a little bit sketchy. Every time I try to jump with him on a lesson he just gets some kind of a "lock" in his mind and he simply doesn't want to jump. I don't really understand this because when I jump by myself he technically flies over every obstacle with no problem at all. I don't however find this as a permanent problem, he simply needs more practice. Our trainer told us to keep jumping more often, especially the tiny obstacles he usually sees as some kind of jokes.

It's anyhow a bit weird with his behavior because even when we jump by ourselves we jump colourful (scary) obstacles and the indoor arena is almost full with other horses. But on the other hand it's good that he gives me a little bit challenge; it teaches me so much more than a horse that would just do everything perfectly as soon as I sit on the saddle.

It's only few days until the Christmas break which means a lot of physical work for me. I'll be working at our school's stables (as usual) and I will take care of at least three horses (mine + Cindy) which is the absolutely best way to spend the holidays. My family was a little bit disappointed when I told them I wouldn't come to Finland for the Christmas eve but it felt like they were more okay with it after I visited Finland a couple of weeks ago on my father's birthday. They kinda need to see my face every now and then to make sure I'm still alive ;).

I will probably visit Flyinge some day in January because I really want/need to talk with the teachers about studying in there. I have this slight obsession with training horses and I really, really want to continue my studies with young horses. Flyinge has this one-year-program for those who are interested in young horses and when I heard about it I was like "That's it. That's what I'm going to do". But I'll talk more about it later if I get my darn butt there.

Ps. My computer's screen got broken on the flight between Helsinki and Gothenburg so there won't be that much pictures this time..

I just had to take picture of the oxer we jumped with Rubin one day.
It's ridiculous that he can jump this high with no problem but as soon as we're on a lesson he suddenly can't get over a verticle that's like 0.30m tall..

Running forward

Otetaan tällä kertaa suomeksi nopeahko kurkkaus sekä meitsin, että poninketaleiden elämään. Nopeahko siksi, että kirjoitusajankohdaksi valikoitui tällä kertaa puolikiireinen aamiaispöytä.

Mulle kuuluu kai ihan hyvää, vaikka koulu-, työ- ja heppastressi kivisteleekin pienenä piikkinä lihassa. Päivät olivat aika hektisiä aina kouluun paluusta viime viikkoon asti ja siksi jouduinkin tietyssä mielessä vähän pysäyttämään arkea - käytännössä ottamaan koulun hevoset pois liikutettavien listalta tämän viikon ajaksi. Tästä huolimatta onnistun usein viipymään tallilla koko päivän, kun jään koulun jälkeen ratsastamaan ja hoitamaan niitä omia kopuja. Onneksi yöt ovat pitkiä ja untahan teinit eivät tunnetusti tarvitse (heh heh), joten läksyjen teko menee usein yökyöpelöinniksi.
 

Grace on ollut viime aikoina tosi hyvä. Ratsastan tälläkin lukukaudella kouluratsastukseen painottavien NIU-oppilaiden kanssa yksin / kahden ratsukon pienryhmässä, mutta opettajamme on vaihtunut ja olemme saaneet vähän erilaisia tehtävänantoja ja ideoita sen myötä. "Purukumi"-Gracelle ratsastukoulumaiset tötsätehtävät ovat tehneet oikein terää ja siitä on tullut paljon notkeampi koko kropan pituudelta. Myös muoto on parantunut ja hänen ylhäisyytensä hakee nykyään automaattisesti aiempaa pyöreämpään muotoon pysyen kuitenkin nätisti luotilinjalla nenänsä kanssa.

   Estetunnilla emme ole vähään aikaan olleet, sillä tuntien teemana toiminut "nuori hevonen" sopii mitä parhaiten Rubinin koutsaamiseen. Sen sijaan hyppääminen Gracen kanssa on toteutettu itsenäisesti ja huomio on lähinnä pysynyt askelten sovittamisessa suhteutettuihin väleihin ja etäisyyksien hahmottamisessa. Toisin sanoen estetreeni Gracen kanssa on ollut aika pitkälti pelkästään mun estesilmän kehittämistä, koska heppahan nyt selkeästi osaa hommansa (eri asia huvittaako!).

Gracen kanssa hyppääminen on loppujen lopuksi aika tarkkaa puuhaa, koska neidillä on tapana pysähtyä heti, jos se huomaa ratsastajan epäröivän vähääkään. Lisäksi askelen täytyy osua n. 30cm kokoisen ponnistusalueen sisälle, koska kaukaa se ei hyppää ikinä. Mikäli askel tulee pohjaan, on ylitse selviytyminen vielä mahdollista. Viime vuonna irtohypätessäänkin Grace hakeutui aina tosi lähelle estettä ja hyppäsi siitä näppärästi yli salamannopeiden etujalkojensa kanssa. Ollaan me pari kertaa tultu liian pohjaankin, jolloin seurauksena on pysähdys puoleen väliin hyppyä ja muutaman ylimmäisen puomin keilaaminen ihan vain varmuuden vuoksi.

Rubininkin kanssa pyyhkii ihan loistavasti! Sen kunto on parantunut ihan huimasti ja kesämaha sulaa hiljalleen pois. Koulumme hankki vihdoinkin myös olkipaaleja, minkä johdosta pystyin ottamaan sen viimeisen "ylimääräisen" heinäkilon pois ja laittamaan tilalle pari kiloa olkea. Se on toiminut ruunanpahasen kanssa tosi hyvin, koska kaksi kiloa heinää katoaa reilussa vartissa - vastaava määrä olkea vaatii yleensä koko yön.

Edellisellä estetunnilla jouduimme ottamaan pienen muistutuksen siitä, kumpi meistä päättääkään suunnan. Rubin pysähtyi kolmesta viiteen kertaa pienelle ristikolle, koska muut tunnilla olevat hevoset seisoivat takanamme, jolloin niistä pois päin hyppääminen olisi laumaeläimelle typerä teko. Näinollen teimme kahdesta hevosesta johteet ristikon viereen ja kas kummaa - ylitse liitää hevosen muotoon uudestisyntynyt Titanic. Tämän estetreenin jälkeen herra lepäsi kaksi päivää, jonka jälkeen tunne satulassa oli suorastaan maaginen. Rubin ei ole vielä koskaan liikkunut niin hyvin itseään kantaen ja suhteellisen koottuna, kuin eilisessä työskentelyssämme! Ihan sika kivaa, kun heppa oppii näin nopeasti!

Työskentely jatkuu näissä merkeissä molempien kopujen kanssa ja meikäläinen jatkaa ajokortin kanssa puuhastelua. Yksi (tappavan tylsä) teoriatunti on jo takana ja ratin taakse pääsen heti, kun oon saanut mun luvat postissa. Jännäksi menee, mutta enköhän mä tässä vaiheessa jo sen verran ymmärrä / puhu ruotsia, ettei tarvitse stressata :D.

Ostin Gracelle uudet suojat. Vertailun vuoksi
vanhat, nyt ainoastaan treenisuojiksi jääneet vastaavat.

Flyinge Breeders 2015

Här kommer den första "vanliga" post på svenska då några mina klasskamrater har frågat mig om jag skulle kunna blogga på någon språk de fattar. Som ni troligen inser kan jag fortfarande inte snacka/skriva som en äkta svensk men jag försöker skriva någonting ni ungefär förstår.

Idag fick jag gå upp klockan fem på morgonen och åka till stallet så att jag skulle hinna mocka mina boxar och packa lite höpåsar innan det var dags att hoppa på busset och åka till Flyinge. Några av mina (finskspråkiga) vänner kanske vet att den här var inte min första gång när jag kollade de duktiga unghästar och deras ryttare i Breeders då jag åkte dit med treorna förra året. Det kändes i alla fall lika konstigt att åka till stallet i vanliga kläder som det gjorde förr. Man börjar bli alldeles för van att alltid ha ridbyxor på sig!

Som sagt började resan med en partimme morgonkoma i bussen. Hela klassen somnade typ direkt när vi hade suttit ner och upptäkt att det går att sänka ner ryggstöd i stolarna. Det var även en tjej på våran klass som hade varit klok nog att ta en egen kudde med sig så att det blev en riktig mysresa för henne. De flesta fick använda jackor, varandras axlar och andra lika kreativa saker som kuddar men den funkade bra nog för mig att somna för en dryg halvtimme.

Så här brukar vi i SRG se ut kl 8 på morgonen.

När vi äntligen var framme gick vi direkt till toan till mässan och kollade lite läget där inne. Den första mässan vi hittade var precis vid entrén och den var inte speciellt stor men det fanns jätte massa snygga (och dyra..) grejerna där i alla fall.
   Efter den snabba besöken till den "farlig-för-din-bankkonto" -områden av Breeders gick vi och satt ner oss i läktaren för att kolla hoppningen. På morgonen var det 6-åriga hästar som hoppade i 130cm. Det var våran uppgift att observera hästarna extra noggrann då vi har en slags unghästtema i ridteori nu när vi går på trean. Vad vi alla tyckte var att de 6-åriga hoppade nästan som vuxna hästarna fast ändå lite på "grönare" sätt.
    Framförallt galoppen hos hopphästarna avslöjade att de hade inte så himla mycket kondition för banhoppning. Det kändes att de flesta hästarna visste hur man gasar men inte riktigt hur det går att bromsa / samla galoppen. Många av dem hade i alla fall jätte fin galopp och det var inte jätte många gånger någon fick en "oh shit" -distans på hindren.

Efter vi hade kollat hoppningen för ett tag gick vi på väg för att leta efter en väg till dressyrridhus. När vi gick i korridoren som går runt huvudridhuset fastnade vi till en större mässa som vi hittade på andra sidan. Där hittade jag mig en ny armbandsur då jag glömde min gammal till flygplatsen när jag åkte till Finland sist. Tycker det var en väl spenderat 200kr då jag glömmer alltid min mobil i väskan / skåpet / var som helst när jag rider eller pysslar i stallet och då kan man vara 100% säker att jag har ingen koll på hur mycket klockan är.

Jag älskar HV-Polo produkter! Och nej, jag är inte sponsorerad av dom.
Tycker bara att de har så himla fina kläder och såna här smågrejer :D.

När jag hade handlat en paket ridstrumpor (den har blivit lite standard för mig för att jag gör alltid sönder mina strumpor i några månader) gick vi äntligen till den andra ridhuset och kollade lite dressyrhästar. De var 5-åriga hästar och jäklar vad fina dom var!
     Jag blir varje gång lika imponerad när jag ser hur fint de bebishästarna i Sverige kan röra sig. Visst har jag fått lite mer kunskap om sakerna nu och alla hästar såg inte ut som magiska enhörningar som jag tyckte förra gången när jag var där. Men det betyder inte att jag skulle tacka nej om någon frågade om jag skulle kunna sitta på en sådan häst. Fast jag brukar aldrig tacka nej överhuvudtaget om någon ber mig att rida.

Efter dressyren var det dags att gå och äta lunch tillsammans. Förstås väntade jag och min klasskamrat i fel restaurang i några minuter innan vi insåg att de andra hade inte dykt upp i tid. Då gick vi på en liten äventyr när vi letade efter våran klass & elever från Kungsbackas ridgymnasium men så småningom hittade vi dom (eller tvärtom) och fick äta pasta & köttfärs på läktaren högst upp i ridhuset.
    Då det inte fanns någon slags vegetarisk mat så fick jag också äta köttfärs för jag brukar bli lite småsur i fall jag inte får protein i någon form. Okej, småsur är relativt snäll ord att beskriva den finskan som avslöjar sig när jag blir hungrig..

Helt okej att komma till reserverade bord!

Sen efter lunch satt vi kvar där uppe och kollade 5-åringar som hoppade 120. Skillnaden mellan 5- och 6-åringar syns jätte tydligt; femåringarna var mycket osäkrare med sina språng och galopp. Därför fick vi se lite fler "ojdå" och "härregud" -situationer.

Vad man tänkte mest när man kollade de 5-åriga hästar var att ryttarna måste ha otroligt bra balans att sitta kvar i sådana språng och stopp som några av hästarna gjorde. Förstås är ingen av oss perfekt och det var några som trillade av men det kändes att det var mest "hästarnas fel" då de fortfarande är väldigt gröna och ovana med tävlingarna.

Det var en mycket lärorik besök och nu känns det att jag har fått lite mer självförtroende vad det kommer att jobba med Rubin. Han är ju ändå bara fem år gammal och det var verkligen jätte bra för mig som en orutinerad unghästryttare att se lite grann hur de tävlande 5-åringarna ser ut. Jag har hört några gångar att hästarna brukar ha någon slags "trotsålder" när de fyller fem år och nu börjar jag hålla med på den ännu mer. Men jag ser inte det som en negativ sak för på sådan sätt lär man sig snabbt hur man måste göra för att få hästen att reagera som man vill.

På lördag blir det stalltjänst i skolans stall i stället av jobb hos Stefan. Förstås hade jag ingen aning att jag skulle ha stalltjänst (mvh ms. Nollkoll) och fick därför skicka medd till chefen att jag kan inte jobba på helgen. Lite pinsamt, men förhoppningsvis är det inte världens end. Tyckte bara synd om honom för han tävlar i Flyinge och då vill man helst inte ha extra stress över sakerna på hemmaplanen.
   På söndag blir det den första Pay & Jump med Grace efter skolavslutningen. Vi ska inte hoppa på den vanliga nivån utom liten och söt 90cm då hon har inte varit på gång så länge än. Rubin börjar komma tillbaka i arbete nu när han har vilat i ett bra tag. Så länge har vi bara skrittat ut i 3-4 dagarna men det har varit mycket bra för honom då han behöver bli lite självsäkrare när vi rider ute.

Själv har jag tänkt att börja gymma då det känns att jag inte får tillräckligt mycket styrketräning när jag rider och cyklar. Men innan jag skaffar mig gymkort måste jag börja fixa mig körkort. Jag har inte ens skrivit in mig än men jag jobbar på den. Det brukar bara bli lite så att de stänger kontoret i stan innan jag har ens åkt från stallet.. Tror att jag får rida lite mindre hästar någon dag och åka till stan i stället.

Men jag tror att det var allt på den här gången! Helt ärligt talat var det faktiskt jätte trevligt att skriva på svenska, får börja göra detta oftare. Om ni ens förstår vad jag skriver.

Köpte en ny kavaj idag!
Har planerat att köpa den här i minst två år..
Inser nu hur stel min pose är :D.

Skolan har köpt några nya skolhästar.
Den här heter Lotta, en jätte trevlig sto som har lite samma släkt som Grace.
Hon är stor som ett hus men otroligt snäll! 

Min vildhäst hälsar alla som orkade läsa hela texten. Heja er!

I'm back!

Kotiutuminen Italiasta tapahtui tuossa pari päivää sitten ja tartuin heti samana päivänä pesusieneen ja talikkoon ja fiksasin molemmat hevoset ja niiden karsinat takaisin edustuskuntoon. Lienee sanomattakin selvää, että kaikki mahdollinen varusteista hevosiin oli pienoisen pölykerroksen peitossa ja karsinat suorastaan lainehtivat kaikesta sinne kuulumattomasta.
Onneksi tuollaiset seikat hoitaa näppärästi kuntoon muutamassa tunnissa, kun asenne ja jaksaminen on kohdillaan. Tietenkin matkustaminen ja yhden tunnin yöunet tuntuivat vähän kurjilta siinä märkää purua kottikärryyn lapioidessa, mutta selvisin ainakin puoliksi hengissä ja hepat alkoivat taas näyttää siltä, että joku oikeasti tekisikin niiden kanssa jotain.

Gracella oli kengitys heti paluuviikonlopun jälkeisenä maanantaina ja samana päivänä menimme ensimmäiselle estetunnillemme, jonka teemana toimi ”nuorten hevosten ensimmäinen estetunti ratsastaja selässä”. Oon käynyt tämän teeman läpi aiemminkin edellisen vuoden kolmosten kanssa, mutta kertaus tuli ehdottomasti tarpeeseen.
Aloitimme tunnin kävelemällä kahden n. 20m etäisyydellä toisistaan sijaitsevan maapuomin yli, jotta ”3-vuotiaat” hevosemme voisivat rauhassa katsoa estettä. Opettaja kertoi, että nuorten hevosten kanssa viisainta on ylittää maapuomit ravissa tai käynnissä, mutta laukkapuomien on hyvä antaa odottaa myöhemmälle iälle. Tämä siksi, ettei nuorten hevosten laukkaa pysty säätelemään samalla tavoin, kuin kokeneemman ratsun, ja laukkapuomeilla luodaan näin turhia riskejä, mikäli hevonen hätäpäissään esimerkiksi astuu puomin päälle.

Itse hyppääminen aloitettiin maahankaivetulla pystyllä, jota reunusti kaksi johteeksi asetettua puomia. Esteen edessä oli tietenkin myös maapuomi, jotta ponnistuspaikan löytyminen olisi nuorikoille mahdollisimman helppoa. Lähestyminen suoritettiin kevyessä ravissa.
Viimeksi vastaavalla tunnilla ollessani ensiesteenä toimi pystyn sijaan pieni ristikko, joka toimi mielestäni paljon pystyä houkuttelevampana ylitettävänä. Ristikon etuna on tietenkin myös se, että hevoset hyppäävät sen mielellään keskeltä.

Ennen estettä ratsastajan tuli olla varautunut kaikkeen; pysähdykseen, 150cm-okseri-hyppyyn ja sivuloikkiin. Tätä treenatessamme opettaja kehotti ottamaan tukevan otteen harjasta. Esteen jälkeen oli tärkeää kannustaa hevosta laukkaamaan reilusti eteenpäin ja keskittyä sen jälkeen siihen, että laukka oli kierrokseen nähden korrekti.
Onneksi kolmas ja täten myös viimeinen vuotemme tässä koulussa tulee keskittymään paljolti nuorten hevosten kouluttamiseen ja ratsastamiseen. Nuorten hevosten kanssa toimiminen on erityisen lähellä sydäntäni, minkä takia ootan ihan super innolla tulevaa lukuvuotta – varsinkin nyt, kun mulla on käytössäkin yksi nuori herra!

Siitä nuoresta herrasta puheenollen.. Hän päätti toissapäivänä nostaa itselleen hilkun vajaa neljänkymmenen asteen kuumeen ja nokkakin sillä vuosi kuin pakkasessa haljennut vesiletku. Noh, eläinlääkäriä vaan kylään ja herralle penisilliinit kaulaan ja metacamia nassuun. Hoitoa jatketaan kuuden päivän ajan ja kuume täytyy mitata noin sata kertaa päivän aikana (3-4). Tällä hetkellä lämpö on normaali, mutta tallissa on jo toinenkin kuumetapaus, mikä aiheuttaa tietynlaista huolta jostain pahemman sarjan epidemiasta. Rubinin veri- ja räkäkokeissa näkyi sekä virus-, että bakteeri-infektio, mikä käytännössä tarkoittaa taudin leviävän niin ilman, kuin kosketuksenkin välityksellä. Huoh.
Onneksi Grace on kaikesta huolimatta pysynyt virkeänä (kop kop), mutta hätävarjelun liioittelun nimissä koko talliporukan (+/- 60 hevosta) on mitattava hevostensa lämpö kahdesti joka päivä. Kilpailuihin ei kenelläkään ole asiaa siltä varalta, että kyseessä olisikin pääntauti. Odotamme kuitenkin vielä lopullista tuomiota (ja selkäpiitä karmivaa eläinlääkärilaskua) ennen kuin heitämme kirveet kaivoon.

Yyh

Hyhhyh miten kylmä aamu tänne lävähti tänään (+13°C). Istun sen kunniaksi tallin päädyssä olevassa oleskeluhuoneessa/kotibaarissa rustaamassa postausta, kun työtkin alkavat varsinaisesti vasta vartin päästä (tulin talliin anyways kesätyöntekijöiden mukana auttamaan muutaman hevosen kanssa).

Oon nyt päässyt ratsastamaan ihan mukavissa määrin joka päivä, yleensä 1-3 ponia / hevosta päivittäin. Pääasiassa liikutamme (isoja) poneja, jotka toimivat ratsastuskoulukäytössä eivätkä tämän vuoksi pääse välttämättä päivittäin tunneille. Asiaa hieman avatakseni on italialainen ratsastuskoulu jo lähtökohtaisesti hyvin erilainen verrattuna vaikkapa Suomen tai Ruotsin ratsastuskouluihin. Oppitunnit ovat aina yksityis- tai miniryhmätunteja (max 3 ponia samaan aikaan) ja ne maksavat ainakin tällä tallilla suunnilleen saman verran, kuin yksityistunti nimekkäällä valmentajalla Suomessa. Tämän vuoksi ratsailla näkee lähes ainoastaan varakkaiden / hyvätuloisten perheiden jälkikasvua, joista monella on mukanaan esimerkiksi oma merkkisatula, rintaremmi, satulahuopa.. Ei huono!

Meidän groomien tehtävä ratsastuskouluponien osilta on fiksata ponit kuntoon asiakkaille ennen ja jälkeen ratsastuksen. Luit oikein - me harjaamme, satuloimme ja suitsitamme ponit valmiiksi tallille saapuville tenaville ja puramme ne ratsastuksen jälkeen, huuhdomme hevoset hiestä, pesemme varusteet ja hoidamme kaviot huolella kuntoon. Toki asiakkaiden joukossa on poikkeuksiakin, jotka tahtovat hoitaa ponin kuntoon ja pois itse (yleensä varusteiden putsaus jätetään kuitenkin groomeille). Pääasiassa nuo tylsemmät hommat jätetään kuitenkin meille ja ratsastamaan halajavan tallikäynti käsittää kirjaimellisesti vain ratsastuksen.

Luojan kiitos suurin osa lapsista on kohteliaita ja he muistavat kiittää niska limassa raatavia orjiaan, eivätkä vain pyyhällä tallikäytävän läpi nokka pystyssä :D. Välillä päivät ovat aika stressaavia, kun pitäisi revetä kahteen talliin yhtä aikaa, mikäli kuntoon laitettavia hevosia on paljon sekä kilpahevos-, että ratsastuskoulun puolella. Tähän vaikuttanee myöskin se seikka, että osa harjoittelussa olevista kanssatyöntekijöistä luulee olevansa kivalla Italianlomalla, jonka aikana voi istuskella auringonpaisteessa tupakalla sillä välin, kun muut juoksevat tuli hännän alla edestakaisin. Onneksi tämä pienehkö hidaste on työn alla niin tallin omistajan, kuin SRG:n toimesta, joten ehkäpä ne löysäilystäkin tykkäävät saataisiin patistettua liikkeelle.
Pääasiassa tallin meininki on kuitenkin tosi kiva ja ihmiset ovat ihanan rentoja aina kilparatsastajista tallin omistajiin asti. Täältä puuttuu sellainen tietynlainen verenmakuinen suorituspaineisuus, johon törmäsin mielestäni Hollannissa lähes jatkuvasti. Toki jo lämpötilatkin (+25-40) vaikuttavat siihen, ettei ylimääräiseen stressaamiseen ole järkeä kuluttaa energiaansa :D.

Lämpötilasta tuli mieleen kolmen päivän järkyttävä helle, jonka aikana - kuinka ollakaan - pääsin Arezzoon kisagroomiksi kymmenelle hevoselle.. Toki mukana oli toinenkin groomi, mutta tämän olemattomasta työpanoksesta (asiasta huomautti jokainen mukana ollut kilpailija..) johtuen tunsin itseni aika yksinäiseksi siellä läkähdyttävän kuumassa tallissa stressatessani.
  Mukana oli tallin ykköshevosten lisäksi muutama muu asiakas, joille groomasimme hepat samaan tapaan ennen ja jälkeen suorituksen, kuin kotioloissakin. Jouduimme myös silloin tällöin huuhtomaan hevoset myös ennen ratsastusta, sillä kilpailupaikan tallin hyvin umpinaisissa karsinoissa tuli +38 _ulko_lämpötiloissa melkoisen hikiset oltavat itse kullekin. On muuten melko villi tunne, kun hevoselle hokkeja vääntäessään tuntee hien valuvan noroina selkäänsä pitkin niskaan :D.. Lähettelimmekin nestehukan välttääksemme toisen groomin kanssa toisiamme melko tiuhaan tahtiin viereiseen ravintolaan hakemaan kokista. Ilmeisesti tahti oli sen verran tiuha, että tarjoilijakin oppi hakemaan saman tien jomman kumman nähdessään kaks tölkkiä sen enempää kyselemättä :D.

Hanavettä täällä ei voi juoda, joten jokaisella kauppareissulla on muistettava ostaa litratolkulla vettä (ja kokista), koska muuten tuupertuu töihinsä. Toki pidämme päivän kuumimpaan aikaan lounastaukoa, mutta varsinkin ratsastuksen jälkeen hiessä uiva kypäränalus muistuttaa juomaan töiden ohessa litran-kaksi vettä.
  Toinen miinus hanaveden juomakelvottomuuden lisäksi on täkäläisten ällöttävä tapa tupakoida sisätiloissa. Tätä toimintoa harrastavat myös muut mukana olevat harjoittelijat, joten siinähän sitten ainoana savuttomana köhin muiden nikotiinihöyryjä keuhkojen pohjilta kuin pahempikin astmaatikko. Yleensä häivyn pihalle kuullessani sytkärin käyvän kämpillämme, koska se tupakankatku on ihan kammottava. Yäk!

Oon anyways viihtynyt Italiassa ihan loistavasti, vaikka mulla onkin ikävä omia koneja ja - niin hullulta kuin se kuulostaakin - pyöräilyä. Lupaan, etten koko loppuvuotena valita kertaakaan vastatuuleen pyöräilystä, kunhan pääsen täältä takaisin rakkaaseen Varbergiin. Vaikka täällä voikin hillua koko päivän t-paita päällä, niin kyllä mä tunnen olevani enemmän kotona +10 vesisateessa hullunkiilto silmissä pyöräillessäni :D.
  Onneksi eräs kaverini on pitänyt hyvää huolta kaakista ja paksukaisesta ja oon sille ihan mielettömästi velkaa siitä hyvästä. Pyrin yleensä korvaamaan muiden mulle antaman työpanoksen asioilla, joista on heille mahdollisimman paljon hyötyä. Tää kyseinen kaveri kertoi jo jonkin aikaa sitten haaveilleensa Vereduksen suojista omalle hevoselleen, joten ne hänelle suotakoot. Nyt vaan sormet ristiin et mun kesätyön palkka on löytänyt perille, itse kun en ole saldoani pystynyt tarkistamaan sitten Ruotsista lähdettyäni. Ainakaan työnantaja ei enää ole lähetellyt perään tekstiviestejä tilinumeron saralta, joten eiköhän sinne muutama ropo ole kertynyt :).

Ulkomaanharjoittelun aikana ruoat ja asumisen maksaa Erasmus-järjestö, joten siitä mun ei oo tarttenut kantaa huolta. Tietenkään mun Ruotsin asuntoon ei keskellä kuukautta saatu ketään sijaistavaa asukkia, joten siitä menee valitettavasti vuokra, vaikken siellä viiteen viikkoon kolisekaan. Noh, ainakin säästyy sitten ruokakuluissa jos ei muussa.

Yritän kovasti ettiä itelleni viikonlopputöitä Varbergistä, jotta kahden hevosen kustantaminen tulisi vähän helpommaksi. Mikäli saan joskus sen ajokortin hoidettua, niin voinen katsella töitä myös laajemmalta alueelta. Sattuneesta syystä tiedän aiemmalla kesätyöpaikallani olevan tarvetta satunnaiselle avulle, joten mahikset päästä sinne viikonloppuduuniin ovat aika hyvät. Peukut pystyyn vaan, sillä mä oon ennenkin pärjännyt :D!

Itse abivuosi ei mua pahemmin stressaa, koska oon lukenut kolmosten kursseista varmaan puolet. Tiedossa on siis tuttuun tapaan paljon ratsastusta ja hevos-/maatalousaiheisia kursseja, joihin en vielä oo päässyt tutustumaan. Yritän järjestellä lukkarit jotenkin fiksusti, ettei mulla tulisi yhtä typeriä taukoja, kuin edellisessä aikataulutuksessa. Esimerkiksi 45min pitkillä tauoilla sitä jää helposti rullailemaan puhelintaan, kun hevoset on hoidettu ja ratsastamaankaan ei noin lyhyessä ajassa kerkeä. Ehkäpä voisin keskustella jonkun aineen opettajan kanssa tenttimismahdollisuuksistakin, mikäli tulee ihan dorkaan väliin oppitunteja. Vi får se!

Ps. Pahoittelut kaikista mahdollisista typoista, ei oo helppoa nakkisormen elämä kosketusnäyttöluurin kanssa.

Italiassa

Ja näin hän on saapunut Italiaan viiden viikon työharjoittelua varten. Toisin sanoen abien kesälomaa on pidennetty viidellä viikolla. Nice.

Saavuimme Firenzen kentälle lauantaina ja teimme sunnuntaina puolikkaan päivän töitä. Tallin omistaja on ruotsalainen ja hän pahoitteli kovasti, kun jouduimme siivoamaan karsinoita ("meillä on vähän pulaa työvoimasta"). Oltiin kaikki kolme vähän että häh, sitähän varten meidät on tänne kuljetettu, mutta ilmeisesti työharjoittelijat ovat täällä yleensä vain pienenä apuna (putsaavat suitsia ja ratsastavat).
   Ratsastamaan pääseminen on kuitenkin tosi jees ja vielä enemmän jees on se, että yksi tallin menestyneimpiä hevosia ratsuttava tahtoi mun ratsastavan muutamia liikutettaviaan hänen tehdessä töitä toisaalla. Olin ihan et win-win, tästä tää lähtee!

Ensivaikutelma tallista oli vähän semmoinen "no okei, aika likaista siellä täällä", mut äkkiäkös siihenkin tottui. Jotenkin SRG:n tallissa vallitsee aina niin tiukka kuri ja järjestys, että rennompaan elämänasenteeseen on vaikea loikata näin äkkiseltään.
  Meidän kämppä joutui kuitenkin supersiivoukseen, koska siellä oli ihan järkyttävän likaista. Siis mä oon itekin välillä ihan supersotkunen, mut herrajestas sitä kärpäsenkakan, kuolleiden ötököiden ja epämääräsen möhnän määrää.. Lattiapinnat on nyt saatu pääpiirteittäin imuroitua ja jääkaappi on pyyhitty kauttaaltaan, mut kyllä siellä työmaata riittää vielä pitkäksi aikaa.. Mm. Kuivauskaapin homeinen alushylly pääsi tiskaukseen ja kalkin + lian peittämä poreamme talon ulkopuolella kuuraukseen. Joudumme todennäköisesti myös pyyhkimään kaikki kaapit ja laatikot, koska nekin haisevat avatessa vähän epämääräisiltä.
   Eniten ihmetyttää, miten paikan päällä kolme viikkoa asuneet kesätyöläiset (2 kpl) ovat pystyneet asumaan kaiken sen törkyisyyden keskellä ilman jatkuvaa oksennusrefleksiä. Katto on myöskin täynnä kärpäsiä, niin kuolleita kuin eläviäkin, ja voi jestas miten rasittavia ne osaavat olla! Öisin ne ovat onneksi aika rauhallisia, mutta päikkäreistä ei kannata edes unelmoida, kun korvan juureen tulee heti pörisemään 2-3 kärpästä.

Kärpästen lisäksi talosta on löytynyt myös peukalon kokoisia hämähäkkejä ja kaikkea muuta mukavaa, mutta imuroinnin jälkeen jäljelle jäivät pääasiassa kärpäset. Katotaan montako niistäkään on jäljellä, kun siivouspakkomielteinen suomalainen käy talon läpi suurennuslasin kanssa.

Mutta takaisin niihin isompiin otuksiin! En oo vielä kerennyt ratsastamaan kauhean montaa hevosta, mutta niidenkin vähäisten perusteella pystyi jo aika selvästi sanomaan päätyneensä estetallille. Onneksi gramaanien käyttö ei täällä ole kuitenkaan vastaavassa suosiossa, kuin Hollannissa, vaan ratsastus on yleisesti ottaen paljon rennompaa. Moni hevonen mm. alkuverrytellään aika pitkässä muodossa (lue: ohjat löysällä laukkaa kentän ympäri) ja niitä ei pressata kovin paljoa. Harvapa niistä paljoa osaakaan, mutta ainakin niiden asennoituminen ratsastajaa ja työntekoa kohtaan tuntuu olevan Hollantia paremmissa uomissa.
   Yksi tosiseikka on se, että maassa vallitseva lämpö tekee useimmista hevosista vähän löysän tuntuisia ratsastaa. Ei sillä, etteikö sitä välillä tahtoisi itsekin vain lysähtää kentän laidalle varjoon huohottamaan, kun aurinko alkaa aamupäivästä nousta kohti korkeuksia. Ehdottomasti lämpimimmillään päivä on kuitenkin joskus kahden ja kuuden välillä, jolloin yleensä vietetäänkin siestaa (12-17). Työharjoittelijat saavat täällä nukkua pitkään, sillä aloitamme työt vasta kahdeksalta. Työntekijät aloittavat seiskalta, mutta tuon extratunnin aikana he lähinnä ruokkivat hevoset ja laittavat niitä kuntoon ratsastajille.

Harjoittelijat ovat kuitenkin apuna 8-12 ja siestan jälkeen vielä pari tuntia (yleensä 17-19). Paljoa tekemistä meille ei kuitenkaan suoda, minkä takia siivoamiselle jääkin reilusti aikaa. Maanantait ovat vapaita ja kävimmekin Firenzessä turistikävelyllä ja aamupalalla - enemmän kuvia tästä tulee myöhemmin, kun saan kotona kytkettyä puhelimen tietokoneeseen.

Nyt mun on kuitenkin aika rientää töihin oleskeluhuoneen sohvalta (tallin maskotti Quadrotto-koira seurana), joten lisää seuraavassa postauksessa. Ciao!