Päivän puomit

Unohdin (tietenkin) etsiä kuvaajan estetunnille, mutta hyvin meni joka tapauksessa. Päivän harjoituksena toimi ihan vaan radan ratsastaminen ja siihenkös oli onnistuttu virittelemään veikeitä kaarevia..

Toi pinkillä merkattu linja oli meille kaikista vaikein, ekan välin askeleet olivat muistaakseni 4 ja tokan 5. Hyppäsimme tän ensin about 70cm korkeena ja se tuntui mun mielestä vaikeammalta ratsastaa, kuin esteiden noustua johonkin ysikympin ja metrin välimaastoon! Opettajakin tosin sanoi, että hyppäämisestä tulee usein helpompaa esteiden noustessa. En kuollaksenikaan muista, mihin hän sanoi sen liittyvän - ehkä rytmiin?

Meillä oli kuitenkin ihan sika hauskaa ja Grace suorastaan puhkui innosta koko tunnin ajan. Se eilinen jähmeys oli ihan tipotiessään ja tunnista jäi tosi hyvä fiilis! Grace oli oikeastaan jopa niin innoissaan, että se otti yhden ekstrahypyn kolmos- ja nelosesteen välissä tehdessään oikein kunnon köyrypukin :D. Opettaja sanoikin sen radan jälkeen, että "seuraava tekee samalla tavalla mut ottaa yhen hypyn vähemmän". Meille hän kertoi menon näyttävän tosi hyvältä ja rytmin parantuneen esteiden nousun myötä tosi paljon. Ekan kerran rataa hypätessämme rytmi oli tosiaankin vähän hukassa: joidenkin esteiden välissä laukattiin pientä keinuhevoslaukkaa ja yhtäkkiä mentiin taas sitä ns. ratalaukkaa, minkä seurauksena lopputulos oli vähän epätasainen.

Tänne tullessamme epätasaisuus oli kuitenkin paljon huomattavampaa ja tässä onkin onneksi tapahtunut kehitystä kohti parempaa. Myös keskinäinen luottamus on nykyään vähän parempi ja pystyn hyppäämään ilman jatkuvaa pelkoa tippumisesta :D. Oikeastaan Grace ei ole täällä kieltänytkään kuin kerran, kun hyppäsin itsenäisesti ja toin sen pystylle aika huonosti - aiemmin kiellot olivat meille jopa arkipäivää..

Kaiken huippu on se, että ilmottauduin ylihuomisiin estekisoihin. Kotitallilla järkätään muutaman meidän luokkalaisen puolesta hyväntekeväisyyskilpailut, joissa saa valita vapaasti estekorkeuden väliltä 30-120cm. Ilmottauduin nyt alustavasti ysikymppiin, mut jos on hyvä flow ja esteet on yhtä hypättävän näköisiä, kuin viimeksi, saatan jälki-ilmoittautua metriinkin. Kahtellaan, kahtellaan ;).

Ai hyppäämään?

moi :D

Ajattelin muutenkin vaihtaa Gracen kanssa kisaamisen kokonaan esteille. Tottakai kotitreeni säilyy samanlaisena, koska henkilökohtanen kiinnostus on kuitenkin kouluratsastuksessa, mutta ei jotenkin kauheasti innosta heittää rahojaan kankkulan kaivoon, kun jokainen koulurata tuntuu olevan täysi fiasko. Ehkä mun kilpailuvietti on sit sen verran kova, etten halua niin sanotusti mennä kisoihin häviämään :D. Sekin kertonee jo paljon, että esteratojen jälkeen hymyilen ja kouluratojen jälkeen kiroilen.. Ehkä nyt kolmen vuoden itsepintasen yrittämisen jälkeen vois jo ruveta tekemään sitä, minkä toi hevonen todella osaa.

Tosin mulla on jatkuvasti se pieni "haku päällä", eli etsin toiveikkaasti jotain ylläpitodiiliä hästnetistä ja puskaradioiden kautta. Meidän koulussa on lukuisia todisteita siitä, että helmien löytäminen on mahdollista - pitää vain olla kärsivällinen.. Unelma olis löytää joku nuori, projektiluontoinen hevonen, jota voisi ruveta viemään eteenpäin valmentajan avustuksella. Tärkeimmät kriteerit nyt ovat, että hevonen liikkuu suurimman osan ajasta itse eteenpäin ja se on riittävän suuri (+165cm). Ehdoton plussa olisi potentiaali vaikeampiinkin luokkiin, tumma väri, täydellinen rakenne, kyky lentää ja vaikkapa joku telepaattinen taito kertoa mulle, jos sitä sattuu johonkin. Siitä olis aika hyvä lähteä.

Kuulostaa siis varmaankin yksisarvisen etsinnältä, mutta luovuttamaan en suostu. Eiköhän se oikea diili tule jossain vaiheessa vastaan, jos vaan jaksan itse etsiä aktiivisesti :). Onneks koulun opettajilla on suhteita ties minne, niin heidänkin kauttaan saa viestiä kulkemaan.

Ja sit pitäis ettiä vielä kesäduunikin..