28/09/2014

Hymyilyttää

Muu luokka lähtee ylihuomiseen mennessä työharjotteluihin niin ulkomaille kuin eri puolille Ruotsia ja mä jään tänne ratsastamaan. Mulla ei vaan sanat riitä, katsokaa alla olevasta kuvasta mun seuraavien viikkojen lukujärjestys, niin ymmärrätte miksen meinaa pysyä housuissani :D.


Mä en siis käytännössä tee kuukauteen juurikaan muuta ku ratsastan päivät pitkät, sopii loistavasti :D. Eikä tää oo ainoa huippu-uutinen: pääsen käymään Flyingessä!! Kolmannen vuosikurssin oppilaat käyvät siis joka vuosi tutustumassa Flyingen päivittäiseen arkeen ja mun opo ilmoitti mun lähtevän sille reissulle mukaan, ei paha! Oon aina halunnut nähdä minkälainen paikka se on, nytpähän selviää sitten sekin :P.

Gracen viikko-ohjelma alkaa olla jo melkoisen rutinoitunut; viikonloppuisin on vapaata ja arkena paahdetaan koulu- ja estetreeneissä. On muuten tosi vaikea hypätä turvaliivin kanssa, kun ei sellaista ole pahemmin tullut käytettyä about viiteen vuoteen. Mulla on oikeestaan jopa epävarmempi olo sen liivin kanssa kuin ilman, mut minkäs teet. Turvaliivin käyttö estekisoissa on täällä lännessä pakollista kaikille alle 18-vuotialle, joten tätä sääntöä sovelletaan myös koulun estetreeneissä. Niin ja hyppääminen ilman täysi-ikäisen ihmisen läsnäoloa ei oo sallittua, paitsi jos kukaan ei nää.

Koska aina ei vaan kiinnosta.
Hyppääminen ylipäätään on nyt ollut Gracelle ehkä vähän alkua helpompaa. Ehkä se meni jumiin ekoista hyppykerroista, koska en oo mitenkään valtavissa määrin kyseistä lajia harrastanut.. Hackamoret ja estesatula kääntävät kuitenkin poikkeuksetta Kaakun korvat toiveikkaaseen etukenoon eli eiköhän se tykkää tosta hommasta :).

Kouluratsatuksen saralla ollaan nyt maisteltu vähän takapakin katkuisia minuutteja, koska Gracen ruokinnan muututtua energia ei ihan tunnu riittävän (yllätys). Lisää ruokaa siis, ettei vahingossakaan pääse laihtumaan!
Ärsyttävää kun joskus pitää näyttää ihmiseltä.
Koulukuvauksiin valmistautuvan vakioselfie.
Se "muu elämä" sujuu koulun ohella varsin leppoisasti. Yleensä keskityn koulupäivien jälkeen syömiseen ja keittiön pöydän ääressä dataamiseen, koska energia ei vaan riitä muuhun. Jos on oikein aktiivinen olo niin pyöräytän tyylikkäät lenkkikenkäni jalkoihin ja huitasen menemään pari kilsaa merenrannassa.

Jännä muuten, täällä kaverit oikeasti viettävät aikaa keskenään :D. Tai siis Suomessa ei kyllä tullut juuri koskaan istuttua arkisin kenenkään kämpillä vaan toimittamassa tyhjää, osittain jo senkin takia että olin aina tallilla. Ihmiset liikkuu myös tosi paljon pyöräillen ja kävellen ja mikä hämmentävintä autoilijat väistävät aina jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. En oo vieläkään ihan sisäistänyt tuota, koska Suomessa ei uskalla kyllä ollenkaan luottaa siihen, että esim. liikenneympyrästä poistuva auto pysähtyisi ja päästäisi pyöräilijän ylittämään kadun. Varmaan pitävät mua ihan tollona kun en vaan reippaasti syöksy suojatielle, mut ei sitä hetkessä opi muuttamaan käyttäytymismallejaan. 


Päivän gourme: Riisi-spagettia ja kalapuikkoja.
Eli suomeks spagetti loppui kesken.
Snapchattiin ikuistettu tuulinen merenranta.
Siellä oli varmaan 20 ihmistä surffaamassa :D.

Olihan toi vähän surullinen näky toi mun jääkaappi, mut tää on vissiin niinku normaalia.
Huomenna mulla on iki-ihana viikonlopputalli, eli pääsen tekemään normaalin talliduunin näin sunnuntain kunniaksi. Eipä se kyllä varsinaisesta duunista mene, koska tehtävää ei tosiaankaan ole mitenkään hirmuisesti naamaa kohti, mutta toisaalta olis ollut ihan kiva nukkuakin. Alkuperäinen suunnitelmani sisälsi myös yhen kaverin tuuraamisen lauantaitallissa, mutta varsin piakkoin valkeni, ettei duunissa saa olla kahta päivää putkeen.. Siinähän vois vaikka tulla väsy :D.

Kiitän kyllä itseäni siitä, että oon ollut tallilla töissä ennen tänne tuloa. Varsinkin ne talikon varressa vietetyt TET-jaksot opettivat sellaisen tietynlaisen nöyryyden tähän touhuun. Oli kiva kuunnella opettajan (vapaasti suomennettua) valistusta harjoitteluun lähteville:

"Ei siellä sit mitään valiteta neljän karsinan jälkeen et vitsi kun väsyttää, sillon työnantaja todennäkösesti vaan nauraa päin naamaa ja toteaa että eihän sulla oo enää kuin yheksäntoista jäljellä"
.

Mut tottahan toi on ja siks onkin mun mielestä jännä, että talliduunit tehdään täällä niin isolla porukalla eikä tavallaan valmistella siihen työmäärään, mikä "oikeessa duunissa" odottaa. Muistan ikuisesti kuinka jumissa olin mun kautta-aikain ekojen talliduunien jälkeen, tuntu että raajat on ihan puuta! Äkkiäkös siihenkin jotenkin tottuu, yleensä pahimmat päivät on just ne viimeset kun tietää pääsevänsä pois :D. Mut jännityksellä ootan mitä tulevat kolme viikkoa tuo tullessaan, toivottavasti saan kaiken irti tosta järkyttävästä ratsastusvyörystä!

No comments:

Post a Comment