19/09/2014

Jarrutusongelmia

Kuva yksäritallin toisesta käytävästä.
Olin viimenen kaksjalkanen illalla, joten päätin
lakaista + haravoida koko hirvityksen :D.
Ai mikä elämä?
Oon päässyt nyt ratsastamaan tosi paljon, onneks sanoin että mulle voi tyrkätä noita koulun hevosia! Vähän ahdistaa se fakta, ettei iltakaheksan jälkeen ole enää hevosen selkään asiaa, mutta päivälläkin yleensä kerkeää ihan hyvin liikuttamaan ainakin kaks vierasta konia oman lisäksi.
 
Kummallinen fakta muuten, että koulun hevosista lähes kaikki ovat kovasuisia / reagoivat hitaasti pidättäviin apuihin. Luulin ensin tuon seikan johtuvan mun ratsastuksesta, mut kyselin kanssaratsastajilta mielipiteitä asiasta ja olivat todenneet saman :D. Eteenpäin hepat liikkuvat sen sijaan Suomessa ratsastamiini ratsastuskouluhevosiin verrattuna näppärästi. Syy siihen lienee se, että koulun hevosia liikutetaan kuin yksäreitä = vaan yksi ihminen ratsastaa päivässä.

Ehkä mielenkiintosin kokemus tähän mennessä on ollut hevonen nimeltä Irma. Ensiratsastus ton tamman kanssa oli keskiviikon estetunnilla, kun Grace palautui rokotuksestaan. Se ei imenyt esteille yhtään ja jäin jälkeen / olin edellä suunnilleen jokaisella hypyllä! Tästä opin mitä tapahtuu, kun ei pariin vuoteen hyppää muilla hevosilla, kuin omallaan :D. Mua ehkä vähän hämmensi se totaalinen innostumattomuus, koska yleensä Grace tuntuu sellaselta just silloin, kun se suunnittelee keilaavansa pari estettä mun päällä.

Mutta tasasella tää kyseinen Irmeli oli positiivinen yllätys! Vaikka hän onkin koulutuksellisesti jälkeenjäänyt 7-vuotias, olin ihan fiiliksissä kun pääsin istumaan sen harjotusraviin! Sillä on sellasta tietynlaista ilmaa askelissa, kivaa vaihtelua sekin :D. Laukka oli vähän koheltamista, koska mikään muskelimimmi Irma ei tosiaankaan ole. Loppua kohti parani sekin, joten toivoa on!

Ainoa hevonen, jolla olen tähän mennessä saanut ratsastettua laukanvaihdon askeleessa on Penty-niminen ruuna. Penty on ehkä maailman kiltein hevonen, semmonen tappavan tasanen niin karsinassa, kuin satulan alla. Sillä on ihan järkyttävä passikäynti ja ravi oli alkuun sellaista töpöttämistä, että oksat pois! Kun tämä herrasmies ymmärsi saavansa oikeasti ravata eteenpäin se rehellisesti sanottuna heräsi eloon. Ihan mieletön hevonen, työmoraalista antaisin tolle täyden kympin. Ei ehkä mikään ihmeidentekijä, mutta todella miellyttävä eläin joka tapauksessa :P.

---------------

Gracesta sen verran, että hyvin pyyhkii! Neiti rokotettiin tiistaina, joten ke-to oli vapaata, vaikkei mokoma edes kuumetta nostanut. Huomenaamulla kouluvalmennukseen, edellinen oli tiistaina juuri ennen rokotuksia ja meni vähän sillein keskiverrosti. Perjantaina paremmin, eiks niin?

Gracen mielestä aamuiset valmennukset on syvältä :D. 

Mä oon aina ihan fiiliksissä, kun käyn lenkillä auringonlaskun aikoihin!
Pitäis tosin olla vähän vähemmän fiiliksissä, hieman
heikonpuoleisella vauhdilla edetään :D. Karttakin
piirtelee näköjään vähän omiaan..
Vielä omaakin pärstää kehiin, pitäähän jokaisessa
teiniblogissa nyt ainakin yks teiniselfie olla!
Tässä näkyy oikeestaan aika tarkkaan mun
lähes jokapäiväinen vaatetus :D.

No comments:

Post a Comment